Oulu Pohjois-Suomen ensimmäiset arkeologiset kaivaukset tehtiin jo 1800-luvun lopulla Muhoksella. Seuraavan kerran Oulun seudulla kaivettiin kuitenkin vasta 1960-luvun lopulla, kun Pohjois-Pohjanmaan museo ja Oulun yliopisto tekivät tutkimuksia Muhoksen Hangaskankaalla ja Honkalassa.
1980-luvun lopulla tutkittiin kaivauksin Kaakkurin Välikankaan rautakautinen kalmisto ja Hailuodon vanhan kirkon paikka. Kaivaustutkimukset keskittyivät kuitenkin Rovaniemelle, Kemiin ja Tornioon niiden alueilla meneillään olleen voimalaitosrakentamisen takia.
Vasta 1990-luvun puolivälissä innostuttiin toden teolla tutkimaan Oulun seutua. Esimerkiksi vuosina 2000-2001 löydettiin yksistään Kaakkurin alueelta seitsemän uutta kiinteää muinaisjäännöstä.
Oulun alue asutettiin verrattain myöhään
Pohjois-Pohjanmaan rannikko jokisuistoineen tarjosi kivikauden keskivaiheilla noin 5000-3000 eKr erityisen suotuisat olosuhteet ihmiselle.
Ilmasto oli lämmin, ja runsas eläimistö ja kasvisto takasivat hyvän toimeentulon. Pohjois-Pohjanmaan kivikautinen kulttuuri kukoisti.
Alueelle kehittyi suurkyliä, joiden asukkaat toteuttivat suuria rakennushankkeita, kuten jätinkirkkoja. Noiden suurten kivisten, luultavimmin hyljesaaliin varastointipaikkoina ja pyynnin tukikohtina toimineiden kehävallien rakentaminen vaati yhteisöltä suunnitelmallisuutta, sosiaalista järjestäytymistä ja suurta työpanosta.
Vaihtokauppaa käytiin kaukaistenkin alueiden kanssa. Esimerkiksi koruissa käytettyä "kivikauden kultaa" eli meripihkaa tuotiin Baltiasta saakka.
Asutus ei kuitenkaan levittäytynyt tasaisesti koko Pohjois-Pohjanmaalle, vaan tietyt jokilaaksot houkuttivat enemmän asukkaita kuin toiset.
Esimerkiksi Iijoen muinaisesta suistosta on löydetty useita satoja asumuspainanteita. Nämä kivikautisen asunnon maahan jättämät painanteet muodostavat laajoja kokonaisuuksia, joita kutsutaan suurkyliksi.
Oulujokilaaksosta kivikautisia kyliä tunnetaan vain muutamia.
Ensimmäiset asukkaat saapuivat Oulun seudulle vasta noin 3000 eKr. kampakeraamisen kulttuurin aikana, jolloin nykyisen Oulun kaupungin alue oli koillisosia lukuun ottamatta vielä veden alla. Sieltä onkin löydetty nykyistä kaupungin keskustaa lähinnä sijaitsevat kivikautiset asuinpaikat.
Suurin Oulun alueella tunnetuista kivikautisista asuinpaikoista on yli 30 asuinpainanteen keskittymä Muhoksen Pyhäkoskella, mutta sekin on huomattavasti pienempi kuin Iijokilaakson suurkylät.
Oulujokilaakso oli tyly asuinpaikka
Pohjois-Pohjanmaan muinaistutkimuksen mielenkiintoisimpia kysymyksiä on, miksi Oulun seudulla ei koettu samanlaista kivikautisen kulttuurin kukoistuskautta kuin muissa pohjoisissa jokilaaksoissa.
Arkeologi Janne Ikäheimon mukaan vastaus piilee ilmeisesti alueen pinnanmuodoissa ja Oulujoen muinaisen suistoalueen paikallaan pysymisessä.
"Oulujoen suu pysyi paikallaan parin vuosituhannen ajan muiden Pohjois-Pohjanmaan jokisuiden siirtyessä maankohoamisen vaikutuksesta useita kilometrejä länteen. Tämä antoi Oulujoen suun asukkaille mahdollisuuden käyttää pitkään samaa paikkaa, mikä selittää osittain asumuspainanteiden vähyyden. Esimerkiksi Iijoen suulla ihmisten oli muutettava lähemmäs merenrantaa säännöllisin väliajoin, minkä vuoksi painanteita on useita satoja", Ikäheimo kertoo.
Ratkaiseva ero muiden Pohjois-Pohjanmaan suurten jokilaaksojen ja Oulujokilaakson välillä oli kuitenkin toimeentulon mahdollisuuksissa.
Esimerkiksi kivikautisen Iijoen suistossa oli lukuisia saaria ja luotoja, jotka suojasivat asuinpaikkoja avomereltä ja loivat runsaat ja monipuoliset ravintoresurssit. Suojaton Oulujoen suu sen sijaan jäi resursseiltaan heikoksi ja yksipuoliseksi.
Olosuhteet paranivat vasta noin 4500 vuotta sitten, kun kivikauden loppupuolella myös Oulujoen suistoon alkoi ilmestyä luotoja. Luotojen nouseminen merestä houkutteli alueelle lisää asukkaita erityisesti varhaismetallikaudella.
Varhaismetallikaudella alue vilkastui
Varhaismetallikautisia asuinpaikkoja on Oulun seudulta tähän mennessä löydetty parikymmentä. Niistä suurin osa sijaitsee Hangaskankaan - Metelinmäen alueella parikymmentä kilometriä Oulun keskustasta kaakkoon.
Varhaismetallikauden asuinpaikat sijaitsivat harjun päällä lähellä muinaista merenrantaa toisin kuin kivikaudella, jolloin asuttiin rantahietikolla.
"Koska varhaismetallikaudella asuntoja ei kivikautiseen tapaan kaivettu maahan, niiden jäänteet ovat pieniä ja vaikeasti havaittavia. Niinpä asuinpaikkoja löydetäänkin yleensä sellaisilta paikoilta, joilla on tehty maansiirtotöitä, kuten golfkentän tai rautatien laitamilta", Janne Ikäheimo sanoo.
Tuoreimmissa tutkimuksissa on tullut esiin erityisen runsaasti varhaismetallikautisia pyynti-, asuin- ja keittokuoppia.
Suurriistan metsästyksessä käytetyt pyyntikuopat kaivettiin nauhamaisiin jonoihin hiekkaiseen maastoon. Kuopat erottuvat maastossa laakeina noin metrin syvyisinä painanteina.
Oulujokilaaksossa selkeimmät pyyntikuoppajärjestelmät löytyvät Muhoksen Hangaskankaalta, Päivärinteeltä ja Ritokankaalta.
Asuinpaikkakuopat näkyvät nykyisin maastossa pieninä painanteina. Niitä voi löytää tasaisilta hiekkakankailta, jotka ovat varhaismetallikautisilla korkeuksilla eli 30 - 40 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella.
Asuinpaikkakuoppien käyttötarkoituksesta ei olla varmoja, mutta eräästä kuopasta löytyneen hiilen perusteella niiden arvellaan olleen tulensäilytyskuoppia.
Oulujokilaakson ensimmäinen keittokuoppalöytö tehtiin vasta vuonna 1999 Oulun Sanginkankaalta. Sittemmin on löydetty parikymmentä keskittymää, joissa on yhteensä lähes kolmesataa keittokuoppaa. Ne sijoittuvat varhaismetallikautisen Oulujoen suun molemmin puolin.
Keittokuopat kaivettiin hiekkaisiin moreeniharjanteisiin, ja niiden pohjalle laitettiin tuli, jolla kuumennettiin lämpöä varaava kivipanos. Kuopissa jalostettiin luultavasti hylkeenrasvasta traaniöljyä.
Merkkejä traaninvalmistuksesta löytyy siis Oulun seudulla vasta varhaismetallikaudelta, kun muualla maakunnassa se aloitettiin jo kivikaudella.
Vielä muutama vuosikymmen sitten luultiin, että koko Pohjois-Suomi autioitui rautakaudelle tultaessa. Nykytutkimus on kuitenkin vahvistanut, ettei näin käynyt.
Oulusta, Raahesta, Kemistä ja Torniosta on löydetty kalmistoja, jotka ajoittuvat ajanlaskumme taitteen tienoilta 600-luvulle jKr. Laajin niistä on Oulun Kaakkurin Välikankaan kalmisto, jonka löytöjen mukaan alueen kadutkin ovat saaneet nimensä: Lapinrauniontie, Väkipuukontie, Tulustie ja Korutie.
Hautaröykkiöistä löydetyillä vainajilla oli myös hienompaa esineistöä, kuten hopea- ja pronssisormuksia, rautaisia vyönheloja ja solkia sekä luusta valmistettuja koristeellisilla kampoja.
Kalmisto oli käytössä 300 - 600 -luvuilla jKr. ja sinne on haudattu vainajia sekä poltto- että ruumishautoihin. Välikangas oli tuolloin pieni saari, jota käytettiin ilmeisesti pelkästään kalmistona, sillä merkkejä asuinpaikasta siellä ei ole havaittu.
Rautakauden loppupuolelle ajoittuvia asuinpaikkoja, kalmistoja tai irtolöytöjä ei ole tavattu. Kaakkurin kalmiston käytön loppumisen jälkeen seuraa 700 vuoden pituinen tyhjiö arkeologisessa aineistossa. 1980-luvulla tutkittu Hailuodon vanha kirkonpaikka ajoittuu vasta varhaiskeskiajalle 1300-1400-luvuille.
On kuitenkin mahdollista, että Oulun alueella oli asutusta myös noina "pimeinä" vuosisatoina, joista ei ole löydetty arkeologisia todisteita. Ouluhan oli varhain keskiajalla tärkeä satama ja kauppapaikka, joka mainitaan kirjallisissa lähteissä jo 1300-luvun alussa.
Alueellista ja kansainvälistä tutkimusta
Tulevaisuudessa Oulun yliopiston arkeologian oppiaine keskittyy edelleen uusien muinaisjäännösten etsimiseen ja tutkimiseen Pohjois-Suomessa ja erityisesti Oulujokilaaksossa. Myös Pohjois-Suomen ensimmäisten kaupunkien Oulun ja Tornion varhaisvaiheiden tutkimiseen panostetaan. Tavoitteena on luoda yhä tarkempi kuva pohjoisesta kulttuuriperinnöstä.
Arkeologista tutkimusta tarvitaan, jottei maankäytön jatkuvasti tehostuessa menetetä arvokasta tietoa menneisyydestä.
Oulun yliopiston arkeologit ovat vahvasti mukana myös ennestään tunnettujen kohteiden suojelussa yhteistyössä Museoviraston kanssa.
"Meillä on vireillä myös kansainvälisiä tutkimusprojekteja. Esimerkiksi jätinkirkkotutkimus kiinnostaa yhteistyökumppaneitamme Uppsalassa, Sheffieldissä ja Buffalossa", kertoo arkeologian professori Milton Nuñez.
Oulun, Bergenin, Tromssan ja Sisilian yliopistojen yhteiselle kalliotaiteen tutkimusprojektille on jo saatu rahoitus. Projektiryhmä etsii kalliotaidekohteita muun muassa Pohjois-Suomesta.