Oulujoen eteläpuoleista rantareittiä ollaan jatkamassa Värtöstä Patamäkeen saakka. Reitille on ollut jo vuosia selkeä varaus asemakaavassa, mutta sitä ei ole toteutettu syystä tai toisesta.
Paikan päältä katsottuna 4,3 kilometrin pituinen reitti toisi oululaisille runsaasti uusia, kaivattuja vesimaisemia. Samalla reitti veisi rannoilla asuvilta yksityisyyttä, sillä mikäpä on hienompaa kuin lähes oma ranta kaupungin maalla.
Tunteiden ristiriita on ilmeinen ja ymmärrettävä.
Kesäkäyttö voitolla
Rantareitin tulevaisuutta yritetään ratkoa ilmeisesti viikon kuluttua tiistaina kaupunginhallituksessa. Tekniselle lautakunnalle asemakaavan mukaisesti luonnosteltu reitti ei kelvannut. Äänet jakaantuivat 7-5.
Reitin toteuttamista kaavan sallimalle rannalle vastustivat Sirpa Erkkilä-Häkkinen (kesk.), Pekka Fredriksson (kok.), HelenaJaakkola (kok.), Erkki Hänninen (vas.), Esa Virtanen (kok.), Raimo Hämeenniemi (kesk.) ja Teuvo Siikaluoma (kesk.).
Reitin rakentamisen kannalla olivat Kalevi Gaidamak (sd.), Pauli Halonen (sd.), Taina Pitkänen-Koli (vihr.), Mari Viinamäki (vas.) ja Ritva Yrjänä (vihr.).
Erkkilä-Häkkisen voittaneen esityksen mukaan rantoja kehitetään merkittävänä virkistysalueena ja rannoille suunnitellaan luontevat kulkureitit olevia reittejä pitkin. Kaupungin omistamille maille voidaan pääsääntöisesti tehdä kivituhkapintaisia ulkoilureittejä kesäkäyttöön ilman valaistusta. Lisäksi voidaan suunnitella alueita oleiluun ja istuskeluun.
Teknisen keskus on valmistellut ainakin osin ympärivuotista, valaistua reittiä.
Kaupungille rannat
Kiistellyn rantareitin maista Oulun kaupunki omistaa 70 prosenttia. Ainoastaan kahden maanomistajan kohdalla voimassa oleva asemakaava takaa yhteyden suoraan jokirantaan. Kyseisten tilojen rakennukset on suojeltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaina pihapiireinä.
Muutoin rannat on nähty eri vuosikymmeninä hyväksytyissä ja voimassa olevissa asemakaavoissa niin tärkeiksi, että ne on merkitty sataprosenttisesti oululaisten yhteiseksi puistoalueeksi, jossa voi kulkea puistopolkuja.
Kaupunkikaan ei voi rakentaa toisen maalle, joten paikoin kaupunki joutuisi neuvottelemaan vapaaehtoisista kaupoista ja paikoin saatettaisiin joutua käyttämään lunastusmenettelyä, jotta voimassa oleva asemakaava saadaan toteutettua ja reitti rakennettua.
Maista ei makseta rantatontin hintaa vaan pienempää puistomaan hintaa.
Vuosikymmeniä sitten maita myyneen suvun mukaan kaupungilla on ollut neuvotteluissa valttina kunnan kaavoitusmonopoli. Lisäksi yhteiskunnalla on verotusoikeus. Nämä kaksi tekijää olivat omiaan ohjaamaan maanomistajia, rakennusliikkeitä ja kaupunkia yhteistoimintasopimuksiin.
Pelkistetysti kaupunki kaavoitti maat ja otti korvaukseksi rannat yhteiseksi hyväksi. Rakentajat ja maanomistajat jakoivat kaavoitettujen tonttien tuoton.
Tontit on rakennettu. Vasta nyt Oulun kaupungilla on vaurautta rakentaa rantareitit. Rannoilla asuvilla on ollut tieto voimassa olevien asemakaavojen tonttirajoista. Ne ovat paikoin tylyt. Joen ja talon välistä katoaa hehtaarien voikukkaketo tai oman taloyhtiön väellä yllä pidetty rantapuisto, jota kaupunki ei ole hoitanut.
Kiistellyn rantaosuuden välittömässä läheisyydessä asuu ainakin muutamia merkittäviä, entisiä kunnallispoliitikkoja talous- ja muista vaikuttajista puhumattakaan.