Mikä Oulun keskustassa oikein mättää? Sitä on vaikea luonnehtia houkuttelevaksi, hurmaavaksi tai idylliseksi, eikä ainakaan sellaiseksi, jota odottaa Oulun kokoiselta ja ikäiseltä eurooppalaiselta yliopistokaupungilta.
Suurin yllätys eurooppalaisittain on tietysti vanhan kaupungin puuttuminen, vaikka historiaa on yli 400 vuotta. Keskusta on hyvin ristiriitainen.
Komea uusrenessanssikaupungintalo kuvastaa kyllä kaupungin suurta menneisyyttä, samoin entinen poliisilaitos ja tuomiokirkko ympäristöineen.
Poissa ovat SYP:n graniittilinna ja se, mikä voisi olla länsirannikon suurin puukaupunkikeskus; idylli, jossa shoppaillaan, herkutellaan ja viihdytään. Sillä reseptillä Rauma pääsi Unescon maailmanperintökohteeksi.
Siinä, missä muualla Euroopassa vanhat keskustat on entistetty pieteetillä ja uusi rakennettu niiden ympärille, on Oulussa tuhottu. Houkuttelevaa idylliä ei enää löydy.
Rannan terva-aitat, kauppahalli ja Rantakatu Seurahuoneineen ovat yhä olemassa, mutta niiden rinnalle on pystytetty DDR:läisen arkkitehtuurin kolosseja, ja nyt kauniin kauppahallinkin kylkeen liimataan moderni hotelli sen sijaan että vanhalle arvorakennukselle annettaisiin tilaa.
Outo tyylittömyys vaivaa koko keskustaa, jota on rakennettu sekavasti ja tylsästi ja useimmiten halvan näköisesti. Rotuaarin lyhtypylväät kuuluvat laitakaupungille.
Uudesta rakentamisesta kiitokset menevät kallioparkille. Oulun Kivisydän on eurooppalaisittainkin huippua, jolla voi ylpeillä ja jonka ansiosta keskusta voisi vilkastua.
Sen sijaan massiivinen Valkea on ihmeviritys, joka ei lieveilmiöineen kaupungin keskustaa kaunista.
Oulusta puuttuu yleensä Euroopan kaupungeista löytyvä vanha, historiaa haviseva hotelli, joissa ovat asuneet kaikki silmäätekevät ja joihin viedään nykyisetkin arvovieraat. Tervahovi, ”Oulun Kämppi”, täytti tämän tehtävän, mutta sitäkään ei enää ole.
Rakennuksena Valkealinna osoittaa yhä, että Oulussa on ollut tyyliä. Nykykäyttö ei kuitenkaan tee sille oikeutta. Siinä sijaitseva Otto Karhin puistoon avautuva loistohotelli säväytti.
Kannattaisi käydä katsomassa vaikka Luulajaa, jonka Kaupunginhotellin edessä avautuvassa puistossa suihkulähteet solisevat miljööseen sopivien ”paviljonkien” ja kioskien keskellä.
Oulun ikäisistä kaupungeista löytyy usein myös historiallinen kahvila. Oulun onni on yli 130-vuotias Antell, muttei sekään uskalla inspiroitua historiastaan kahviloissaan eikä pakkauksissaan. Moderneja kahviloita on kaikkialla, yli 100-vuotiaita ei.
Yliopistokaupungiksi Oulun keskusta on vaisu. Siltä puuttuu nuorten vilinä ja vilkkaus. Yliopisto on liian kaukana. Raitiovaunu keskustan ja kampuksen välillä saattaisi elävöittää kaupunkia myös urbaanina liikennevälineenä.
Pohjois-Pohjanmaan museo ja Ainolan puisto ovat upeat. Hupisaaret on keskustan keidas täynnä mahdollisuuksia. Yleismuseoiden ohella mielenkiintoisimmat museot liittyvät useimmiten seudun erityispiirteisiin.
Oulun loistava menneisyys perustuu tervaan. Mikä olisi sopivampi paikka kuin Hupisaaret sen ylpeänä esittelemiseksi?
Sitä odotellessa kesäkaupungin katujen ylle värikkäät viirit iloisesti liehumaan ja huumaavaa tervan tuoksua ilmaan leijumaan!