Oulun vetovoimatekijöistä ei tieto maailmalle liiku itsestään. Oulun seudun kansainväliseen markkinointiin on syytä ryhtyä nykyistä määrätietoisemmin.
Kun Joutsensillalta katsoo kohti Oulun keskustaa, näky on vaikuttava. Nostokurki toisensa jälkeen kertoo kasvavasta, dynaamisesta kaupungista.
Vaikutelma on kuitenkin osittain harhaa. Entisiä hukka-alueita on tullut vihdoin rakennettavaksi, ja kysyntää Oulusta vielä löytyy. Kiivas asuntojen ja kauppojen rakentaminen peittää kuitenkin alleen toisen tosiseikan: juuri missään ei näe työmaita, joissa nousisi uusia tuotantotiloja ja niiden myötä uusia työpaikkoja. Teknopoliksen suunnalla on hiljaista, Medipoliksen lähellä on hiljaista, Lentokentäntien varrella on hiljaista. On vain suunnitelmia.
Kausivaihtelut kuuluvat asiaan, mutta pitkään jatkuessaan tilanne muuttuu vaikeaksi ongelmaksi. Oulun seudulla on laadittu hienoja visioita, on sovittu kvanttihypyistä tulevaisuuteen, on piirrelty papereille varauksia tuhansien työpaikkojen uusista teknologiakeskittymistä.
Missä näiden työpaikkojen tarjoajat ovat? Uusia vaatekauppa- ja hotelliketjuja kaupunkiin on kyllä tulossa, mutta milloin viimeksi jokin tuotantoyritys ilmoitti merkittävästä laajennuksesta tai toimintojensa sijoittamisesta Oulun seudulle? Pikemminkin on kuultu uutisia irtisanomisista.
Monet Oulun seudulla toimivat yritykset työllistävät koko ajan pikkuhiljaa lisää siitä paljon meteliä pitämättä. Kokonaiskuva ei ole niin synkkä kuin väen vähennysuutisista voisi päätellä. Mutta on vaikea välttää vaikutelmaa siitä, että tarvittaisiin uutta herätystä.
Oulun seudulla ollaan vakaasti sitä mieltä, että tämä on hyvin vetovoimaista ja houkuttelevaa aluetta. Mutta samaa mieltä sattuvat olemaan monet muutkin paikkakunnat, yleensä hyvin perustein. Se, että tieto omasta erinomaisuudesta kulkee sujuvasti kaupungin, yliopiston ja osaamiskeskuksen väliä, ei vielä pitkälle auta. Sen pitäisi kulkea pitkin maailmaa, ainakin tärkeimpien kohderyhmien piirissä. Se edellyttää kovaa ja määrätietoista työtä ja henkilökohtaisia kontakteja. Mitä tekee kvanttihypyllä, jos ei ole hyppääjiä?
Kalevan palstoilla on kuluneella viikolla käyty keskustelua Oulun markkinoinnin tärkeydestä. Kaupunginjohtaja Kari Nenonen kertoi havahdutun siihen, että teknologiakaupungin imagomarkkinointi on unohtunut. Hän piti tätä myös kansallisena tehtävänä, johon tarvitaan laaja sateenvarjo muiden suurten kaupunkien kanssa.
Keskustelua Oulun imagosta ovat jatkaneet tutkijatohtori Topiantti Äikäs ja kuntien brändiä tutkinut Seppo Rainisto. Kyse on ollut siitä, millä tavoin Oulun kaupungin kansainvälistä julkisuuskuvaa ja markkinointia voitaisiin vahvistaa.
Tämä keskustelu voi jatkua, mutta jossain vaiheessa on tehtävä myös käytännön johtopäätöksiä. Mikään ei myy itsestään. Kansainvälistyvien yhtiöiden pelikenttänä on koko maailma. Jotta katse pysähtyisi Oulun vahvuuksiin, on oltava jotain, johon se katse voi tarttua.
Jos ei enää hevin tule tuotantoa, voi tulla tuotekehitystä - matkapuhelimiin, nanoteknologiaan tai johonkin muuhun liittyen. Mutta voi olla tulematta myös mitään. Oulun seudun määrätietoinen myynti on liian ohuissa käsissä. Esimerkiksi kaupungin yhteyspäällikön virka on edelleen täyttämättä, mikä on hyvin erikoista. Vaadittava kansainvälinen työ ei voi onnistua kenenkään oman toimen ohessa. Jos isoja kaloja halutaan saada koukkuun, niitä on alettava pyytää. Kasvusopimukset eivät voi nojata pelkkään hyvään uskoon.