Oulun kunnallispolitiikassa on edessä jännittävät ajat. Valtuustoryhmien pitäisi määritellä keskuudessaan ensi viikon aikana asemat, joista ne saapuvat sunnuntaina 14.11. pidettävään ensimmäiseen viralliseen neuvotteluun vallanjaosta kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa sekä lautakunnissa. Kaikki on vielä mahdollista, sillä kolme viikkoa sitten pidetyt kunnallisvaalit eivät antaneet riittävän selkeää osviittaa neuvottelijoille.
Avainkysymys kuuluu, heilahtaako valta Oulussa uuden valtuuston aikana ensi vuonna vasemmalle vai jatketaanko kaupungissa vanhaa konsensuspolitiikkaa, jolla sen viime vuosikymmenten menestys on rakennettu ja joka perustuu suurten valtuustoryhmien väliseen tietoiseen yhteistyöhön.
Vasemmistolaisempi vaihtoehto tarkoittaa SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden muodostamaa yhden paikan enemmistöä kaupunginvaltuustossa. Koalitioon on kaavailtu mukaan myös kristillisdemokraatteja. Heitä tarvitaan puuteriksi - pehmentämään valta-akselin punaisuutta. Muitakin koalitiomahdollisuuksia on, mutta ensimmäiseksi joutuu testiin ainakin näillä näkymin punavihreä vaihtoehto.
Sosiaalidemokraatit putosivat valtuuston kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi 12 paikallaan. He ovat silti ratkaisijan paikalla Oulun suuressa linjavalinnassa. Punavihreää akseli jää pelkäksi unelmaksi, jos se ei heitä kiinnosta.
Punavihreä vaihtoehto kutkuttaa ja kiehtoo demareita siksi, että se takaisi heille paremmat vaikutusmahdollisuudet kuin missään muussa koalitiossa. Tosin heidän asemansa ei olisi tässäkään kuviossa kiistaton, sillä vasemmistoliitto sai Oulun valtuustoon yhtä monta paikkaa kuin SDP. Kumpi vie ja kumpi vikisee?
Vasemmistoyhteistyö voi muodostua Oulun demareille myös kuoleman suudelmaksi.
Oulun kunnallispolitiikan suureen linjavalintaan vaikuttaa, ikävä kyllä, myös se, mitä kaksien edellisten kunnallisvaalien jälkeen tapahtui. Valtuusto uudistuu joka vaaleissa, mutta mukana on yhä ihmisiä, jotka muistavat liiankin elävästi edelliset vallanjaot. Kokoomus heilutti tahtipuikkoa 1996 ja keskusta neljä vuotta sitten.
Muun muassa Erkki Pulliaisen ja Veikko Ervastin äskeiset kitkeränsävyiset kirjoitukset Kalevassa osoittavat, miten poliittinen ajattelu kulkee. Kostonhalu elää, eikä se rajoitu vain vihreisiin. Muissakin ryhmissä muistutellaan yhä vilunväreitä tuntien sitä, miten valta jaettiin kaksien edellisten kunnallisvaalien jälkeen.
Jokainen vallanjako jättää katkeruuden siemenen itämään neljäksi vuodeksi. Niin tekisi myös punavihreä akseli, kun sen yksi, monesti ääneen mainittu peruste on päästä maksamaan vanhoja kalavelkoja keskustalle ja kokoomukselle. Ainoa kestävä tapa lähestyä marraskuun 14. päivän tilaisuutta on miettiä, mikä on parasta Oululle kiristyvän kunnallistalouden aikana.
Punavihreä vaihtoehto johtaisi todennäköisesti veroprosentin nousuun, kunnallisten palvelujen kasvuun, menojen lisäyksiin ja ehkäpä myös epäluuloon elinkeinoelämässä. Oululle voi olla yhä paras linjavalinta vanha kunnon konsensus yli poliittisen keskiviivan.