Vaikka rumuuskin on katsojan silmissä, Oulussa on liian paljon näkymiä, joissa suunnittelijoiden estetiikan taju on ollut pahasti kateissa. Tuore selvitys toivottavasti estää tulevia virheitä.
Oulun keskusta on tänä kesänä tavallista pahemman myllerryksen kourissa.
Rakenteilla on kallioparkin ajoramppeja ja menossa on vanhojen rakennusten purku keskustan Galleria-korttelissa ja rautatieaseman seudulla.
Selviää tuonnempana, miltä lopputulos näyttää. Toivottavasti tuloksena on katsetta, pohjoista ilmastoa ja muuttuvia arvostuksia kestäviä kaupunkinäkymiä.
Oulun teettämä tuore kaupunkikuvaselvitys tuo karusti esille, millaisia harhalaukauksia Oulussa on takavuosina ammuttu. Niitä on takuuvarmasti ollut kaikissa suomalaiskaupungeissa, mutta se ei ole peruste katsoa niitä sormien läpi Oulussakaan.
Selvityksen on tehnyt helsinkiläinen arkkitehtitoimisto, mitä on jo ehditty ihmetellä. Juuri näin pitää kuitenkin toimia. Jos selvitys olisi tehty paikallisena työnä, vastaan olisi voinut tulla jääviys-, veljeys- ja kilpailutilanteisiin liittyviä ongelmia.
Selvitys nostaa etenkin kaupungin keskustasta esiin paikkoja, jotka moni tavallinenkin oululainen on pannut merkille. Saaristonkadun ikkunaton betoniseinämä Kirkkokadun ja Torikadun välillä lienee koko Suomeakin ajatellen pahimpia suunnittelullisia pohjanoteerauksia. Se on paikka, josta kuljetaan läpi niin nopeasti kuin mahdollista.
Postiaukion laidassa Hallituskadulla sijaitseva teletalo on puolestaan saattanut valmistuttuaan olla jykevä ja kunnioitusta herättävä mutta muutaman vuosikymmenen likaantumisen ja kulumisen jälkeen luotaantyöntävyydeltään Oulun kärkikohteita. Samaa kolkkoutta talo levittää neljälle sitä ympäröivälle kadulle.
Jälkeen päin joutuu kysymään, mitä ihmettä suomalaisessa arkkitehtuurissa oikein tapahtui ajanjaksolla 1960-luvun lopulta 1980-luvun puoliväliin. Juuri tuolta ajanjaksolta ovat peräisin suomalaisten kaupunkien, Oulunkin, onnettomimmat lopputulokset. Sitä aiemmat rakennukset harvoin kirveltävät kansalaisten silmiä.
Yksi syy ruman rakentamisen vaiheeseen epäilemättä oli mainiona ratkaisuna markkinoitu pesubetoni ja betonielementtirakentamisen läpilyönti ylipäätään. Pesubetoni oli kestävyydeltään jotain muuta kuin materiaalin toimittajat lupasivat.
Peiliin voi silti katsoa myös moni tuon aikakauden arkkitehti ja kaupunkikuvasta vastannut kunnallispäättäjä ja viranhaltija.
Toki rakennusten kauneus ja rumuus ovat aina myös katsojan silmässä. Myös rakennussuunnittelun ammattilaisten mieltymyksissä on eroja. Tätä ei kuitenkaan kannata käyttää verukkeena ruman rakentamisen laajan säilyttämiseen edes ”aikakautensa tyylipuhtaana edustajana”.
On tärkeää, miltä kaupunki näyttää. Oulunkaan kaupunkikuva ei synny vain rakennuksista vaan myös siitä, mitä on jätetty rakennuksista vapaiksi – kuten vaikkapa Hupisaarista tai Oulujoen ja meren rannoista.
Oulussa ne lieventävät rakennetun ympäristön epäonnistumisia.
Kerran rakennettua rumaakaan ei ole pakko katsella maailman tappiin. Kun Oulussa on vuosikymmenten mittaan purettu paljon kaunista, olisi jo sopiva aika purkaa rumaa.