Jos Oulu olisi auto, se olisi punainen Bemari. Ei Fiat, Toyota tai Mersu. Tätä mieltä on torstaina Kalevan Oulun kesätorilla haastattelema Oulun kaupungin viestintäpäällikkö Sirkka Keränen.
"Oulu on laadukas, nopea, ja siinä on vauhtia, imua ja vetovoimaa" Keränen perusteli valintaansa.
Oulu on voittanut monta kertaa Suomen paras imago -palkinnon. Taloustutkimuksen tekemien imagotutkimusten mukaan Oulun kuntakuva ja maine on kaupunkien kolmen parhaan joukossa. Oulu erottuu muiden kaupunkien joukoissa ennen kaikkea teknologiaosaamisen, elinkeinojen kehittämisen, hyvien kaupallisten palvelujen ja hyvän liikenteellisen sijainnin ansiosta.
Keräsen kaupunkikuvaan kuuluvat myös työttömät, sairaalajonot ja muuttoliikkeen aiheuttamat ongelmat.
"Tämä on elämää. Oulu on vain suomalainen kaupunki, ei taivas. Hyvää imagoa tarvitaan, jotta saadaan lisää työpaikkoja ja rahaa, joilla epäkohtia voidaan hoitaa", Keränen muistuttaa.
Viestintäpäällikkö ei haluaisi muuttaa kaupungin imagon perusteita.
"Luotetaan luovuuteen ja osaamiseen. Mitä kauemmaksi Suomesta mennään, sitä enemmän tulee pitäytyä teknologia-asioihin."
Myös kaikilla oululaisilla on vastuuta kaupungista muodostuvasta kuvasta.
Vetonaula olisi hyvä
Viestintäpäälliköstä olisi hyvä, jos Oululla olisi valtakunnallisesti näkyvä tapahtuma Kuhmon tai Savonlinnan tapaan. "On sellaista yritetty, mutta sen löytäminen ei ole helppoa. Musiikkivideofestivaalien tyyppisestä tapahtumasta voisi tulla se suuri. Siinä on spontaanisuutta ja luovuutta. Tapahtuma on ulkomailla tunnetumpi kuin Oulussa."
Kaupunkimarkkinoinnin kärjeksi huipputapahtuma ei silti istu. "Paljon tärkeämpää on arkinen työ työpaikkojen luomisessa ja palvelujen turvaamisessa."
Oulun 400-vuotisjuhlat ja asuntomessut nostavat ensi vuonna kaupungin profiilia. 400-vuotisjuhlien keskeisintä antia ovat viralliset juhlat 8.4. Syksyllä Oulu-päivät laajenevat juhlaviikoksi. Aikamatka Ouluun -spektaakkelissa käydään myös Oulun historiassa ja tulevaisuudessa.
Ensi kesänä ei kiusata oululaisia tämän kesän kaltaisilla suurilla katutöillä. Juhlavuosi näkyy ainakin siten tavallisen kaduntallaajan elämässä.
Sadetta tihkuvan torin yleisö ei lämmennyt kuin pariin kysymykseen. Toisessa heitettiin ajatus siitä, että Oulu ottaisi pois Kotkan Meripäivillä otetun manttelin Suomen suurimman luokkakokouksen järjestämisestä. "Hyvä, mietityttävä idea", Keränen vastasi.