"Minun Ouluni on täällä", Hannu Väisänen sanoo ja koputtaa päätään. Hän on pikavisiitillä Suomessa, mutta Ouluun saakka hän ei tällä kertaa ehdi.
Se ei haittaa. Oulu kulkee taiteilijan mukana muistoissa ja sitä kautta myös monissa hänen töissään. Taiteeseen Oulu siirtyykin parhaiten juuri silloin, kun taiteilija itse on kaukana syntymäkaupungistaan.
Viime vuosina Väisänen on kuvittanut ahkerasti lapsuutensa maisemia. Hänen esikoisromaaninsa Vanikan palat sijoittuu Oulun kasarmialueelle. Intiöön syntyi viime vuonna ulkoveistos Kohotetut tilat ja piakkoin lapsuuden maisemiin on tulossa kaksi Väisäsen uutta maalausta.
Ne sijoitetaan entisen Ainolan lastentarhan tiloihin.
"Se on minunkin lapsuuteni päiväkoti. Tuntuu hyvältä kuvittaa näitä lapsuuteni maisemia", Väisänen huokaa. Muitakin hänen töitään on kasarmialueelle suunnitteilla.
Kalevala jäi kesken
Hannu Väisäsellä on juuri nyt monta rautaa tulessa. Hän kirjoittaa ja maalaa, tekee grafiikkaa ja taidelautasia. Lisäksi hän valmistelee oman pappila-ateljeensa remontoimista Ranskassa.
Heti Suomen-vierailunsa jälkeen Väisänen lähtee Marokkoon Tangeriin noutamaan suunnittelemiaan kankaita. Syksyllä on vuorossa näyttelyt Bostonissa ja Amsterdamissa.
Suomen-matkallaan hän suunnittelee yksityistä huvimajaa, kirjoittaa ja tekee grafiikka. Grafiikan työt ovat jatkoa Kalevalan kuvittamiselle. Uusista töistä avataan näyttely Tampereella lokakuussa.
"Kalevalan kuvitus oli minun urallani suuri ja ratkaiseva asia. Kuvittelin jo, että Kalevala olisi minun osaltani ohi. Kalevalasta on kuitenkin jäänyt mieleeni käsittelemättömiä pikku ihmisiä, jotka liikuttavat minua syvästi. Yksi näistä on kiertolaiseukon tarina. Siihen joudun vielä jossain muodossa palaamaan."
Kirjoittaminen on luonut Hannu Väisäselle tärkeän yhteyden sekä Suomeen että suomen kieleen. Kirjoittaminen muuttui entistä tärkeämmäksi nimenomaan Kalevalan kuvitustyön jälkeen.
"Kirjoittaminen osoittautui hyvin eheyttäväksi sekä teknisesti että psykologisesti. Nyt minun ei tarvitse ladata kaikkea kerronnallisuutta kuvataiteeseeni", Väisänen kertoo.
Teksti syntyy välitilassa
Jos kirjoittaminen on ollut taiteilijalle matka uuteen maailmaan, kirjoittaminen myös usein tapahtuu matkalla.
"Kirjoitan usein liikkeessä, välitilassa. Minun on hirveän luontevaa kirjoittaa lentokentällä, lentokoneessa tai junassa. Tässäkin suhteessa kirjoittaminen tuo vastapainoa maalaamiselle."
Uuden kirjan työstämisen lisäksi Väisänen kirjoittaa jatkuvasti myös kolumneja Kalevan kulttuurisivuille. Ne ovat säännöllistä yhteydenpitoa äidinkieleen ja kotimaahan.
"Säännöllinen kirjoittaminen on minulle äärimmäisen tärkeää. Ympäristöni kieli ei ole suomi, joten kirjoittaminen on ainoa mahdollisuus kommunikoida suomeksi. Samalla se on minun tapani huoltaa kieltä."
Oulu on amputoitu
Entistä kotikaupunkiaan Hannu Väisänen katselee muukalaisen silmin. Hän ei tunnista sitä. Eikä Oulukaan tunnista aina poikaansa.
"Näen Oulun jonkinlaisesta turvakulmasta. En tunne kaupunkia, mutta ei minuakaan tunneta siellä, valitettavasti. Paremmin minut tunnistetaan Helsingin katukuvassa", Väisänen naurahtaa.
Hän palaa töissään yhä uudestaan lapsuutensa maisemiin, mutta ei kaipaa tuota lapsuutensa Oulua. Aikansa asukkaille se oli julma paikka elää.
"Oulussa olivat tuolloin näkyvissä kaikki suomalaiset heikkoudet: suuret luokkaerot, alkoholi, köyhät esikaupungit, ankara sosiaalinen kuri. Ei, sitä Oulua en kaipaa."
Hän näkee Oulun muuttuneen paljolti parempaan. Taidemuseon julkiset hankinnat ja kirjamessut ovat merkkejä tästä. Mutta sitten on toinen Oulu. Siinä Oulussa tuhotaan mennyttä kulttuuria ja rakennetaan pyhättöjä rahalle. "Oulu amputoi itsensä teknokuvan kirkastamiseksi."
1960-luvulla alkanut keskustan tuhoaminen saa taiteilijan hiljaiseksi. Viimeksi hän on pahoittanut mielensä päätöksestä tuhota aseman vanha, yhtenäinen miljöö.
"Ennen oli tuhopolttobuumi, nyt asiat hoidetaan siistimmin. Onhan se varmasti mukavaa, että rantaan rakennetaan luksusasuntoja, jotka ovat kalliimpia kuin Pariisin keskustan asunnot. Minulle tuo Värtön ranta oli viimeinen rauhallinen maisema, jossa joki sai vapaasti kulkea."