Hupisaarilla on tehty kesäteatteria 51 vuotta. Nyt Oulun kaupunki miettii, jatkuuko kesäteatteri siellä vai jossakin muualla.
Apulaiskaupunginjohtaja Päivi Laajala nimeää syksyllä tarveselvitystyöryhmän, joka miettii ulkoilmatapahtumien puitteita kaupungissa laajemminkin.
"Käymme lomakauden jälkeen kulttuuritoimen asiantuntijoiden kanssa läpi, löytyykö kesäteatterille ja yleensä pienimuotoisille ulkoilmatapahtumille Oulusta vaihtoehtoisia paikkoja, parempia tai toimivampia ratkaisuja", Laajala kertoo.
Laajala toteaa, että nyt on tarkoituksenmukaista pysähtyä ja arvioida kesätapahtumien kokonaisuutta.
"Tämän kesän teatteritoiminta Hupisaarilla on selvää, ja voi olla, että jos ei löydetä selkeästi uusia, parempia toimintamuotoja, niin sitten sitä myös jatketaan nykyisellään."
Ilkivalta nakertaa teatterin taloutta
Ongelmaksi on Hupisaarilla muodostunut jatkuva ilkivalta ja kesäteatterirakennuksen vuosittainen korjaustarve.
"Hupisaarten kesäteatteri on ilkivallan kourissa jatkuvasti. Oulun Tilakeskus on liikelaitos, ja kun joudumme korjaamaan tiloja joka vuosi, se ei ole meille kannattavaa. Tiloista maksettu vuokra ei täytä meille tulevia kuluja", kiteyttää Oulun Tilakeskuksen johtaja Jukka Heikkilä.
Nykyisten tilojen isompi remontti kohottaisi vuokratason hänen mukaansa "aika korkealle".
Kesäteatterirakennuksen kunto on nyt välttävä. "Mitään turvallisuusriskejä ei ole", Heikkilä vakuuttaa.
"Kesäteatterin paikkana Hupisaaret on miellyttävä. Mutta rakennuksen kannalta paikka on huono, koska se on niin altis ilkivallalle."
Uutta paikkaa
ei ole vielä näkyvissä
Siirtyykö kesäteatteritoiminta toisaalle vai rakennetaanko Hupisaarille uusi kesäteatteri?
"Ei mennä asioiden edelle. Työryhmääkään ei ole vielä perustettu, enkä halua sitoa sen päätöksiä", Laajala toteaa.
"On aivan liian ennenaikaista mennä sanomaan, että nyt me rakennetaan jonnekin uutta. Syksyllä halutaan perusteellisesti selvittää, minkälaisia edellytyksiä kaupungilla yleensä on: Onko kaupungilla omistuksessa jotain tiloja tai löytyykö esimerkiksi yksityisillä ja yhdistyksillä sellaista tilaa, jota voisi hyödyntää."
Ilkivallan esille nostaminen on Laajalan mielestä tärkeää.
"Tuollaisessa paikassa sijaitseva rakennus kerää myös sellaista käyttöä, joka ei ole toivottavaa. Se on tietysti erittäin ikävää. Sinänsä Hupisaaret on hyvä ja toimiva paikka."
Laajala ei ole nähnyt Oulun Työväen Näyttämön kesäteatteriesityksiä. Hän on kylläkin osallistunut lauluiltaan Hupisaarilla.