Suomi kuuluu uusimpien kilpailukykyarviointien mukaan maailman kärkeen, ja yliopistot ovat yksi keskeisimmistä kilpailukykymme tukijaloista. Useat arviot ja selvitykset osoittavat maamme koulutus- ja tutkimusjärjestelmän olevan monilta osin huipputasoa: nuorten koulutustaso on hyvä, T&K-panostukset ovat korkeaa tasoa, koko innovaatiojärjestelmä on arvioitu kansainvälisesti hyväksi ja suomalaisten yliopistojen tutkimustyö kestää kansainvälisen vertailun. Yliopistojen ja yritysten välinen yhteistyö on toimivaa ja mallina useissa maissa.
Viime aikoina on käyty vilkasta keskustelua yliopistojen kehittämistarpeista ja julkaistu useita raportteja. Keskeistä niissä on se, miten Suomi pienenä maana kykenee säilyttämään kilpailukykynsä globalisoituvassa maailmantaloudessa. Toimenpiteistä, joilla suomalaisten yliopistojen kilpailukykyä voitaisiin parantaa, osa on varsin tuttua ja osaa yliopistot ovat itse jo aiemmin esittäneet.
Jotkut ehdotuksista sen sijaan ihmetyttävät. Kärjistäen tuntuu, että joissakin puheenvuoroissa halutaan viestittää, että yliopistolaitos olisi kriisissä, huippututkimusta syntyisi vain suurissa yksiköissä ja lähinnä pääkaupunkiseudulla, maakuntayliopistoja tarvittaisiin vain sijaintialueitaan varten, yliopistojen alueellinen toiminta olisi voimavarojen tuhlausta sekä kahden tai peräti kolmen tasoiset yliopistot olisivat parempi ratkaisu kuin nykyinen yliopistoverkosto.
Yliopistojemme lähtötaso on hyvä. Niiden vahvuutena on tasalaatuisuus eli tutkintoon johtavan koulutuksen laatukriteerit ovat samat kaikissa yliopistoissa. Kansainvälisessä kilpailukyvyssä on kuitenkin parannettavaa, sillä kilpailu kovenee koko ajan. Tutkintotavoitteet ovat nousseet, mutta resurssit eivät. Tästä on seurauksena, että Suomessa on nyt mm. selvästi huonompi opiskelija-opettaja-suhde kuin muissa maissa keskimäärin. Esimerkiksi Oulun yliopistossa viimeisen kymmenen vuoden aikana opettajien määrä on noussut vain runsaat kaksi prosenttia, mutta opiskelijamäärä on kasvanut peräti 40 prosenttia.
Selvitysmies Jorma Rantasen ja niin sanottu Brunilan raportin keskeisistä ehdotuksista useimmat ovat kannatettavia: tutkimusjärjestelmää ei tule laajentaa, yliopistojen tulee profiloitua, verkostoyhteistyötä laajentaa, organisaatiokokonaisuuksia kehittää, yliopistojen taloudellista autonomiaa ja rahoitusta lisätä, sisäistä hallintoa ja johtajuutta parantaa, tulosohjausjärjestelmää kehittää.
Ulkomaalaisia opiskelijoita ja tutkijoita halutaan lisää ja yhteistyötä ulkomaalaisten, korkeatasoisten yliopistojen kanssa nykyistä enemmän. Lisäksi vaaditaan perustettavaksi/kehitettäväksi "maailmanluokan osaamiskeskittymiä".
Oulun yliopiston toimintaa ehdotukset eivät vaaranna, sillä toteutuessaan ne antavat paremmat mahdollisuudet toimia kansainvälisenä tiedeyhteisönä. Menestyminen edellyttää niin yliopistoyhteisön kuin myös valtiovallan ja elinkeinoelämän sitoutumista yhteisesti sovittuihin linjauksiin ja tavoitteisiin sekä yliopistojen kansainvälisestä kilpailukyvystä huolehtimista.
Suomessa luotetaan menestykseen osaamiseen perustuvalla liiketoiminnalla. Globaalissa maailmantaloudessa menestyminen vaatii selvitysten ja raporttien mukaan nykyistä enemmän korkeatasoista osaamista. Se puolestaan edellyttää maailmanluokan osaamiskeskittymien muodostumista maahamme.
Osaamiskeskittymän ei tarvitse sijaita vain yhdellä paikkakunnalla, vaan se tulee ymmärtää avoimena ja verkottoituneena tapana toimia. Tällainen keskittymä sisältää korkeatasoista koulutusta, tutkimusta ja yritystoimintaa. Osaamiskeskittymiä ei tarvitse luoda tyhjästä vaan kehittää jalostamalla olemassa olevia organisaatioita ja osaamiskeskuksia. On tärkeää huomata, että tutkimuksen huippuyksikkö ei synny hallinnollisella päätöksellä.
Suomen menestyminen edellyttää omien vahvuuksiemme tunnistamista, sisäistä verkottoitumista, tutkimus- ja koulutusyksiköiden erikoistumista ja hyvien yhteistyökumppaneiden löytämistä eri puolilta maailmaa. Terve kilpailu parhaista opiskelijoista, henkilökunnasta ja tutkimusrahoituksesta yliopistojen välillä ylläpitää vireyttä ja on laatua kohottava tekijä, mutta huomio tulee siirtää keskinäisestä kilpailusta entistä enemmän kansainväliseen kilpailuun.
Nykyiset alueelliset osaamiskeskukset pohjautuvat yliopistojensa toimintaan. Yliopistot muodostavat jatkossakin luonnollisen rungon pyrittäessä "maailmanluokan" osaamiskeskittymiin. Entistä tiiviimpi yhteistyö yliopistojen, VTT:n, sektoritutkimuslaitosten ja yritysten kanssa on välttämätöntä.
Oulun yliopiston asema alueellisena ja valtakunnallisen vaikuttajana on jo vahva. Alueellisessa yhteistyössä tulee pyrkiä nykyistä laajempaan yhteistyöhön lähimpien yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa, mutta valtakunnallista vaikuttavuutta Oulun yliopisto voi lisätä hakeutumalla entistä tiiviimpään yhteistyöhön pääkaupunkiseudun yliopistojen, erityisesti Helsingin yliopiston, Teknillisen korkeakoulun ja Helsingin kauppakorkeakoulun kanssa.
Pääkaupunkiseutu ei ole Oululle uhka vaan mahdollisuus. Technopolis Oyj toimii jo valtakunnallisesti Oulussa ja pääkaupunkiseudulla. VTT:llä ja sektoritutkimuslaitoksilla kuten myös useilla korkean teknologian yrityksillä on toimintaa sekä pääkaupunkiseudulla että Oulussa. Helsingin, Espoon, Vantaan ja Oulun kaupungeilla on myös keskenään yhteistyötä.
Pääkaupunkiseudun ja Oulun seudun toimijoiden määrätietoinen yhteistyön lisääminen ja osaamisen yhdistäminen voisivat olla yksi toteutettavissa oleva malli elinkeinoelämän peräänkuuluttamalle maailmanluokan osaamiskeskittymän syntymiselle Suomeen.