Oulu lo­pet­taa yk­si­tyis­tei­den au­rauk­sen, teiden var­sil­la tu­han­sia asuk­kai­ta

Oulu lopettaa tulevaisuudessa yksityisteiden ilmaisen aurauksen ja muun ylläpidon. Oulu jatkaa yksityisteiden aurauksia entiseen tapaan vielä talven 2014–2015. Talvella 2015–2016 aurauksia ei enää tehdä.

Teiden auraus
Teiden auraus
Kuva: Tapio Maikkola

Oulu lopettaa yksityisteiden ilmaisen aurauksen ja muun ylläpidon vuoden 2015 alussa. Se tarkoittaa, että tuhannet yksityisteiden varrella asuvat oululaiset ovat vaarassa jäädä lumen saartamiksi.

”Suurimmalla osalla ei ole aavistustakaan siitä, että he asuvat yksityistien varrella”, sanoo tekninen sihteeri Sirpa Tulokas Oulun kaupungin katu- ja viherpalveluista.

Nurinkurinen tilanne on päässyt syntymään siksi, että kaupunki ja Ouluun liittyneet kunnat ovat joskus menneinä vuosikymmeninä ottaneet hoitaakseen yksityisteiden kunnossapidon. Kun kaupungin kalusto on aurannut lumet pois, on asukkailta päässyt unohtumaan, että tien pidosta vastaa tiekunta, jonka jäseniä tien varrella olevat kiinteistöt ovat.

Oulun kaupunki ei ole hylkäämässä yksityisteiden varressa asuvia. Vuoden 2015 alusta teiden kunnossapitoon myönnetään tukea raha-avustuksena. Sitä voivat saada tiekunnat, joiden varrella on vähintään kaksi vakituisesti asuttua kiinteistöä.

Sirpa Tulokas myöntää, että kaupungilla tulee kiire tiekuntien herättelyssä, jos tiekunnat eivät ryhdy toimenpiteisiin heti.

Juttua muutettu 10.3.2014 kello 15.30. Oulu jatkaa yksityisteiden aurauksia entiseen tapaan vielä talven 2014–2015. Talvella 2015–2016 aurauksia ei enää tehdä. Jutussa luki aikaisemmin, että auraus lopetettaisiin vuoden 2015 alussa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä