Varsinkin nyt 400-vuotisjuhliensa aikoihin oululaiset muistavat paremmin kuin yleensä, että kaupungissa on painettu niin kirjoja kuin toimitettu lehtiäkin jo pitkin 1800-lukua.
Kuitenkin kaupungin kirjallisuuden juuret ulottuvat huomattavasti syvemmälle, myös kirjapainotaidon osalta, mikä on mitä passeleinta ja nurkkapatrioottista ylpeyttä lisäävää muisteltavaa etenkin tällä viikolla, kun on vietetty kirjan ja ruusun päivää.
Vaikka Oulussa ei sen perustamisvuosisatana, 1600-luvulla, omaa kirjapainoa ainakaan tähänastisten selvittelyjen mukaan ollutkaan, Oulun triviaalikoulun vararehtori Petrus Portin on päässyt Suomen kirjapainotaidon varhaishistoriaan.
Suomalaisten painotuotteiden varhaisinta historiaa ansiokkaasti käsitellyt Anna Perälä nimittäin tietää, että vuodesta 1682 Upsalan yliopiston kirjapainon tuotantoon ilmaantui ornamentaalisiksi koristekuvioiksi kömpelöitä pylväitä, joita käytettiin ensimmäisen kerran mitä oululaisimpiin tarkoituksiin.
SKS:n julkaisemassa kirjassaan suomalaisten painotuotteiden 1600-luvun puupiirroksista ja niiden tekijöistä Perälä pohjustaa tarinaansa kertomalla, miten ruotsalaisesta mutta Turun akatemiassa vuodesta 1669 vaikuttaneesta Jonas Simonsis Grimsteenistä tuli selvästikin merkittävä puupiirrosten tekijä. Hän sai paljon jäljittelijöitä. Näistä ensimmäisenä mainitaan Daniel Medelplan, johon kaikki Suomen historiaa koulussa lukeneet ovat törmänneet Pälkäneen puuaapisen tekijänä.
Grimsteeniä matki kuitenkin joku muukin, koska tämän suunnittelemien kaksoispylvästä muistuttavien ornamenttien kömpelöä jäljitelmää käytettiin Perälän mukaan tiettävästi ensimmäisen kerran runomuotoisessa hääonnittelussa.
Onnittelun oli laatinut pohjanmaalainen Petrus H.Hoffren, joka sepitti häärunon Oulun triviaalikoulun vararehtori Portinille ja tämän valitulle, neitsyt Margareta Bockmöllerille (kuten Perälä nimen kirjoittaa). Oululaiset onnittelut painettiin sillä kertaa Upsalassa, missä asiassa ei Perälän mukaan ole ihmettelemistä - olihan opiskelu Upsalassa monille Pohjanmaan pappissuvuille sukupolvesta toiseen jatkunut perinne.
Perälän kirja ei ole mikään outo lintu paneutuessaan kirjapainotaidon historiaan suomalaisesta näkökulmasta.
Kauniit vanhat kirjat alkavat olla huudossa muutenkin kuin arvohuutokauppojen sisäänheittäjinä ja houkutuslintuina.
Pari muuta vakuuttavaa esimerkkiä tästä ajankohtaisesta kiinnostuksen alueesta tarjoavat Tuija Kuuselan kirja Suomen kultakauden kirjataiteesta sekä Seppo Zetterbergin johtaman toimituskunnan toteuttama teos kansalliskirjastomme kulttuuriaarteista. Näiden kahden kirjan taustalla on kaksi hienoa näyttelyä, joissa vanhoja upeita kirjoja on ollut esillä tarkasti harkittuna valikoimana. Näistä jälkimmäiseen voi yhä edelleenkin käydä tutustumassa kansalliskirjastossamme eli Helsingin yliopiston kirjastossa lokakuun puoliväliin saakka.