Pupujussi loikkimassa raiteiden yli kaikessa rauhassa.
Ei mitään muuta missään.
Television kuva oikein juuttuu tuohon ylös alas pomppivaan töpöhäntään. Pilkkaavatko ne?
Vai siinäkö se tosiaan on, metropoli-Oulu tiivistettynä?
Saattaahan se olla niinkin, mutta kuka ihmeessä täällä on mistään metropolista haaveillut? Pohjoisen Skandinavian pääkaupungissa on jo tarpeeksi.
Katselin hieman hämmästyneenä Yle Teemalla alkanutta kaupunkisuunnittelusarjaa. Ensimmäisessä ohjelmassa seurattiin alkukesällä Valveella pidettyä nuorten arkkitehtien työpajaa, jossa ideoitiin Oulua halkovan ratapiha-alueen uutta käyttöä.
Kävin itsekin seuraamassa työpajaa, enkä muista metropoliajatusten olleen millään lailla pinnalla. Ohjelmassa se kuitenkin näytti olevan kantava teema.
Uusi kaupunki -kollektiivin kuusi tiimiä olivat saanut kaupungilta visioitavaksi laajan ratapiha-alueen ja sen reunoilla olevan pienteollisuusalueen kehittämisen. Junaliikenteen painopisteet ovat siirtyneet toisaalle ja raiteita jää käyttämättömiksi.
Alue on niin suuri, että sille mahtuisi koko Oulun nykyinen keskusta.
Ja se on alue, joka suurelta osin on tavalliselta oululaiselta piilossa. Minäkin olen käynyt vuosikymmeniä töissä eteläisen ratapihan läheisyydessä, mutta nyt piti oikein kartasta katsoa, miten lähellä Kalevan toimitalo itse asiassa vanhaa veturitallia tuleekaan.
Koska Oulussa ei siis tietääkseni haaveilla metropolista, en ihmetellyt yhtään, että työpajoissa ideoiduista suunnitelmista eniten kansalaisten mieleen oli se, jonka mittakaava oli pienin ja ihmisläheisin.
Se, jossa huvipuisto on veturitallien takana ja ratapihan kortteleihin oli raivattu tilaa kaupunkikulttuurille ja ihmisille, jotka ehkä haluavat vain olla ja grillailla. Mutta oli siellä myös maauimala, iso esiintymisareena, sauna, kongressikeskus, kärppäareena ja hotelli.
Nuoret arkkitehdit olivat muualta, eikä heillä ollut riesanaan iänkaikkista keskustelua siitä, mitä täällä ei missään tapauksessa voi tehdä. Sitä keskustelua toki käydään muuallakin kuin Oulussa.
Joka tapauksessa ajatus sai virrata vapaasti. Ja vaikka näitä kahden päivän työn tuloksia ei ollut tarkoituskaan siirtää suoraan käytäntöön, jätti se kuitenkin takaraivoon pienen jyskytyksen: olisiko se mahdollista?
Voitaisiinko tuo laaja alue ottaa käyttöön ja rakentaa jotenkin muuten kuin aina on tehty?
Jo se, että kaupunki lähti mukaan ja antoi tehtävän pureskeltavaksi, kielii halusta toteuttaa jotain uutta. Nythän siihen olisi mahdollisuus. Aseman seudun Raksilan puoli on lähdössä suunnitteluun. Siitä järjestetään ensi vuonna arkkitehtuurikilpailu.
Tämä osa ratapihaa ei ole piilossa oululaisilta. Yksi jos toinen ajelee siitä päivittäin ohi. Lääniä on vaikka kuinka.
Toisella puolen asemaa sitä tyhjää tilaa vasta onkin. Siellä mitään kovin järisyttävää ei ole luvassa. Kolme 12-kerroksista asuintaloa jatkavat Etu-Lyötyn korkeiden rakennusten linjaa radan varressa. Matkakeskukselle on varattu matalaa tilaa vanhan aseman ja asemaravintolan vierestä. Kaavamuutoksen luonnos tulee pian nähtäville.
Kaupungin puolelta on jo muistutettu, että jalat täytyy pitää maassa. Ideoiden tulee olla toteuttamiskelpoisia myös maa-alueitten omistajien kannalta.
Raksilan puolella maanomistajat ovat valtion virastoja, matkakeskuksen puolella pääosin Lemminkäinen. Kaupunki laatii kaavan, mutta ei toteuta sitä.
Nuorten arkkitehtien viesti oli, että asukkaat, yrittäjät, yhdistykset, poliitikot ja kulttuuriväki voisivat yhdessä osoittaa, että monipuolisemmalle ja elävämmälle kaupungille on kysyntää ja että sellainen ympäristö voi olla myös taloudellisesti kannattavaa.
Vaikkei ihan metropolia syntyisikään.
Kolumni