Oulu ja Tampere ovat Tilastokeskuksen tilastojen perusteella työttömien muuttovirroissa maan suurimmat nettovoittajat.
Tampere on vuosina 2014 ja 2015 jäänyt plussalle työttömien muuttovirroissa peräti 805 henkilön verran. Oulu on tilaston kakkonen 446 työttömän muuttovoitolla. Pääkaupunkiseudun kaupungit jäävät selvästi taakse. Esimerkiksi Helsinki on muuttovirrassa plussalla 246 työttömän verran.
Mikä työttömiä sitten vetää Ouluun ja Tampereelle?
Valtiotieteen tohtori, aluekehityksen konsulttitoimisto MDI:n asiantuntija Timo Aro selittää tilastoja ensinnäkin Oulun ja Tampereen asemalla maakuntien selvinä keskuskaupunkeina. Ne houkuttelevat muuttajia kaikista väestöryhmistä, myös työttömistä.
Pääkaupunkiseudulle muuttoliike on suuri, mutta samalla seudulle tulee paljon koulutettua väestöä, ja kilpailu työpaikoista on kovaa.
– Jos tarkasteluväli otetaan vähän pitemmäksi, on jopa vuosia, jolloin työttömien muuttovirta on ollut osassa pääkaupunkiseutua tappiolla, Aro sanoo.
Alue- ja väestökehityksen asiantuntija Aro arvioi, että kokonaiskuva on yhä samankaltainen kuin vuosina 2014-2015, vaikka tuoreempia tilastoja ei ole vielä saatavilla. Oulu ja Tampere koetaan hyviksi muuttokohteiksi, koska ne ovat kasvavia kaupunkeja, ja niissä koetaan olevan työmahdollisuuksia.
Oma lukunsa ovat asuntojen hinnat, jotka saattavat työntää työttömiä pois esimerkiksi pääkaupunkiseudulta.
– Oulussa vuokrataso on vapaillakin markkinoilla kohtuullisen edullinen verrattuna muihin suuriin kaupunkeihin, Aro toteaa.
Aro julkaisi kokoamansa kartan työttömien muuttovirroista Twitterissä. Päivityksessään hän totesi, että siinä on ”näkökulmaa aktiivimalliin”.
– Nostin näkökulman sen takia sen esiin, koska on keskusteltu paljon siitä, edistääkö aktiivimallin mukainen lainsäädäntö työttömien työnhakijoiden liikkumista isoimpiin kaupunkeihin vai ei. Kahdenkin vuoden katsaus osoittaa mielestäni sen, että muuttovirrat suuntautuvat pääosin keskuskaupunkeihin. Aktiivimalli ei todennäköisesti ainakaan vähennä sitä. Se saattaa jonkin verran lisätä suurempiin kaupunkeihin hakeutumista, koska siellä on potentiaalisia työmahdollisuuksia enemmän.
Aro ei näe, että lisääntyvä työttömien muuttoliike suuriin kaupunkeihin loisi ylimääräistä painetta esimerkiksi infrastruktuurin kehittämiseen.
– Työttömien osuus muuttajien joukossa on kuitenkin kohtuullisen pieni.
Tilastojen kummajaisina voi pitää Rovaniemeä ja Vaasaa, joista työttömien muuttoliike on selvästi vienyt väestöä. Rovaniemellä työnhakijoiden muuttovirta on ollut vuosina 2014-2015 pakkasella 132 henkilöä ja Vaasassa 191 henkilöä.
– Ne ovat kohtuullisen pieniä väestöltään, ja niissä on poikkeuksellisen vahva opiskelijoiden osuus väestöstä. Työmarkkina-alueet eivät sulata kaikkia valmistuneita.
Aro kertoo, että pääkaupunkiseutu vetää erityisesti vaasalaisia puoleensa. Koko Lapin väestölle suurin magneetti on puolestaan Oulu.