Oulun kaupunki aikoo istuttaa Sanginjoelle ensi viikolla 330 kiloa puronieriää. Oulun yliopiston biologian laitoksen tutkija Kai Korsu hämmästelee istutuksia, sillä tutkimusten mukaan puronieriä voi syrjäyttää Suomen alkuperäisiä purotaimenia.
"Tutkimuksissa on havaittu, että puronieriä haittaa suomalaisten lohikalojen elämää", Korsu kuvailee. Hän on selvittänyt puronieriän menestymistä Suomessa Oulun yliopiston ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen yhteistutkimuksessa, joka julkaistiin hiljattain arvostetussa yhdysvaltalaisessa tiedelehdessä.
Suomessa toukokuun lopulla julkaistun tutkimuksen mukaan pohjoisamerikkalaisperäinen puronieriä leviää Suomessa yhä uusille jokiosuuksille. Puronieriän levittäydyttyä purojen taimenkanta on jopa kadonnut kokonaan.
Oulun kaupungin teknisen keskuksen biologi Kari Hanski sanoo, ettei puronieriästä ole vaaraa Sanginjoella. Hänen mukaansa kala ei voi lisääntyä veden laadun vuoksi. Se kuitenkin leviää sieltä muille vesialueille.
Sanginjoen istutukset alkoivat keskiviikkona, mutta ensimmäisessä lastissa tuli kirjolohia ja taimenia. Sanginjokeen istutetaan kuluvana kesänä kaikkiaan 1 500 kiloa kirjolohta, 450 kiloa taimenta ja 330 kiloa puronieriää. Kalabiologi Kari Hanski kertoo, että istutusten avulla kalastajat saavat mielekästä pyydettävää. Sanginjoki kun tuottaa vain haukea ja ahventa ja niitäkin varsin vähän.
Istutukset rahoitetaan kalastajilta saatavilla lupamaksuilla. "Tämä on ikiliikkuja. Mitä enemmän on lupatuloja, sitä enemmän istutetaan."
Uusien tulokkaiden kalastus alkoi heti keskiviikkoiltana viideltä. Eväkkäiden havittelu jatkuu pitkin kesää, yleensä hyvin tuloksin.
"Kirjolohi kalastetaan 90 prosenttisesti pois ja taimenestakin kaksi kolmasosaa joutuu saaliiksi", Kari Hanski kuvailee.
Osa kaloista välttää pyytäjät. Esimerkiksi puronieriää on tavattu Muhoksella saakka. Toisessa suunnassa niitä on näkynyt kaukaisimmillaan meressä.
Kalastus on sallittua vapakalastusvälineillä. Luvan voi ostaa esimerkiksi kännykän avulla. Kari Hanski sanoo Oulun kaupungin alueen olevan ainoa paikka, missä luvan pystyy hankkimaan tekstiviestillä.
Sanginjoen istutukset jatkuvat keskiviikkoisin heinäkuun 11. päivään saakka. Kaloja kuljetetaan myös Oulujokeen. Sinne istutetaan kesän aikana 200 kiloa taimenta. Meneillään on juhlavuosi, sillä istutuksia tehdään nyt 25. kertaa. Keskiviikkoisin kalastus on kielletty Sanginjoella kello 9-17 kesä- ja heinäkuun aikana.
Aaltoihin solahtava kala on kalastuskokoista. Kirjolohet ja puronieriät painavat noin kilon, taimenet noin 1,2 kiloa.
Seppo Nuojua sanoo, että istutetuille kaloille on annettu ruokaa yleensä illalla kahdeksan jälkeen. Hän arvelee, että noihin aikoihin joen pinta rikkoutuukin todennäköisimmin apetta havittelevista eväkkäistä.
"Kala on tuolloin aktiivisimmillaan", mies vinkkaa.
Lisätietoa kalastusluvista ja -ehdoista teknisen keskuksen sivuilta osoitteesta www.ouka.fi/tekninen/luontoymparisto/kalastus_kalavesien_hoito.html