Oulun teknologiakylä, nykynimeltään Technopolis Oyj vietti keväällä 20-vuotisjuhlaansa. Epäröiden pystytetty ja Oulun kaupungin vankan tuen taakseen tarvinnut kyläyhteisö vietti merkkipäiväänsä aiheellisen komeasti.
Vaikka juhlaväkeä oli runsaasti, merkkipäivää vietettiin silti tarpeettoman pienessä piirissä, sen verran merkityksellistä ajanjaksoa Oulun ja koko maan kannalta muisteltiin.
Nyt tilannetta on korjattu, kun oululainen toimittaja Mika Kulju on mukaansatempaavasti ja asiantuntevastikin koonnut kansiin runsaasti oleellista näistä nyky-Oulun rakennusvuosista.
Osuva on jo kirjan nimi Oulun ihmeen tekijät, joiksi jo kirjan kansilehdillä marssitetaan asianosaisia, kuten Juha Hulkko, Pertti Huuskonen, Veikko Lesosen, Juhani Oksman, Antti Piippo, Seppo Säynäjäkangas, Jorma Terentjeff ja Eero Vallström.
Valinta on varmasti ollut hankala ja sattumanvarainen. Oulun ihme on idearikkaiden, yhteistyökykyisten sekä runsaasti onneakin omanneiden puurtajien kirkas aikaansaannos. Ja kooltaan heidän joukkonsa on todella suuri.
Oikeassa Mika Kulju on siinä, että juuret Oulun kasvuksi menestyväksi teknologiakaupungiksi nojaavat vuosikymmenten taakse Oulun yliopiston perustamiseen ja valtion teknillisen tutkimuskeskuksen toiminnan aloittamiseen kaupungissa.
Mutta erityisen oikeassa hän on juoksuttaessaan nyky-Oulun menestyksen perustan vielä kauemmaksi, jo oululaisten tervaporvareiden kaupungille rakentamaan kansainväliseen perinteeseen.
Halutessaan Mika Kulju olisi voinut kiinnittää sen 1800-luvulla vahvasti vaikuttaneisiin oululaisiin porvarissukuihin, Pentzineihin ja Bergbomeihin, jotka kaukoviisaasti sijoittivat varojaan Suomen Gummitehdas Oy:hyn. Yrityksestähän kasvoi oululaisen ja koko suomalaisen nykyosaamisen tärkeimmän ilmentymän, Nokian emoyhtiö.
Ja mukavan lisän kirja olisi myös saanut, jos Kulju olisi huomannut muistuttaa Matti Otalan ja monen muun muokanneen Nokialle Ouluun myös oman yliopiston.
Elävästi ja ihmisläheisesti aihettaan lähestynyt Mika Kulju on sijoittanut Oulun ihmeen synnyn kirjansa keskiosaan, jaksoon, jossa hän puhuu Oulusta pohjoisen omana piilaaksona.
Kirjan alkuosa jää näin tavallaan lämmittelyksi, ja siinä Kulju syyllistyy lukijan kosiskeluun marssittamalla JOT-osakkeilla vanhassa rahassa miljardööriksi nousseen Veikko Lesosen näyttävästi Oulu-ilmiö kärkinimeksi.
Vaikka Lesosen kirjassa paikkansa oikeutetusti ansaitseekin, oikeammin hänen tarinansa olisi kuulunut kirjan loppupuolelle, jonne hänet yhdessä Jorma Terentjeffin, Seppo Säynäjäkankaan, Juha Hulkon ja monen muun kanssa olisi ollut helppo sijoittaa yhdeksi hyvin pohjatun tien ansiokkaaksi hyödyntäjäksi.
Kirjaa Oulu-ilmiöstä ei voi kirjoittaa kiinnittämättä huomiota Elqotecin pääomistajan Antti Piipon herätteisiin lausuntoihin ja päämääräiseen käyttäytymiseen 1970-1980-lukujen vaihteessa Oulussa.
Antti Piippo oli se henkilö, joka puheissaan paketoi siihen mennessä Ouluun kertyneen teknologisen osaamisen ja herätti oululaiset sitä hyödyntämään.
Ja juuri jaksoon kuuluvissa luvuissa - Epäilijöitä ja uskojia, Haalarit päälle ja töihin, Nokia valitsi Oulun oikeaan aikaan - Kulju palauttaa kirkkaasti luottamuksen aiheen hallintaan.
Lukujen sisältämät vaiheet Oulussa läheltä eläneet voivat varmasti vain nyökytellä, että näin se oli ja näinhän sitä tehtiin, niin tuoretta ja elävää tekijän teksti on.
Kirjan eittämätön ansio onkin sen pohjana olevissa lukuisissa haastatteluissa. Lähes kaikki Oulun ihmeen tekijät ovat vielä voimissaan ja luonnollisesti mieluusti kerranneet kokemuksiaan ja tekemisiään. Näin Mika Kulju on saanut kirjastaan ajassaan elävän, ja kirjan, jossa Oulun ihmeen tekijät hyväksyttävästi myös hieman rintaansa röyhistellen aikaansaannoksiaan kertaavat.
Se heille on helppo suoda, sillä sen verran he puurtajina ja uskalikkoina ovat Oulun kaupungin ja koko maan eteen hyvää aikaansaaneet.
Vaikka Mika Kulju on aivan oikein rakentanut Oulu-ilmiön vankasti oululaisten toimijoiden varaan, olisi Lauri Kuokkasen Ouluun tuoman Nokian radiopuhelinryhmän kasvu maailmanluokan liiketoiminnan ytimeksi kaivannut aivan oman käsittelynsä.
Nokian osuus jää kirjassa kohtuuttoman vähälle huomiolle.
Toisaalta syynsä on myös yhtiössä itsessään. Kilpailusyistä ja omaksumansa yrityskulttuurin vuoksi Nokia ei tunnetusti hevin marssita osaajiaan julkisuuteen.
Onneksi Mika Kulju on kuitenkin saanut jututettavakseen Nokian oululaisen ja jo pioneerin mittoihin kasvaneen johtajan Eero Vallströmin. Hän on selvästi rohjennut edes hieman raottaa oululaisissa nokialaisissakin tietysti elävää kotiseuturakkautta.
Erityisesti oululaisia lämmittävästä aihepiiristä Mika Kulju on kirjoittanut sujuvasti etenevän, mukaansa tempaavan kirjan. Etenkin oululaisten käsissä kirja varmasti kuluu, ja taitaapa siitä muodostua odotettu tuliaislahja täkäläisten piipahtaessa etelämpänä.
Äkikseltään kirja on kattava katsaus nyky-Oulun menestyksen pioneerivaiheisiin, mutta kyllä se jättää runsaasti tilaa myös syvällisemmälle Oulu-ilmiön ruotimiselle ja kuvaamiselle.