Ilta-aurinko värjäsi Oulun kaupungin kultaiseen sävyyn samaan aikaan, kun Kärpät voitti ratkaisevan viimeisen SM-finaaliottelun viime lauantaina. Oululainen Jouni Ylisuutari tallensi hetken kamerakopterilla. Kuva valittiin Kalevan huhtikuun lukijakuvaksi.
Ylisuutari kävi lennättämässä pientä neljänkymmenen sentin kamerakopteria Oulun torinrannan lähistöllä finaali-iltana ja otti valokuvia sekä videota. Voiton jälkeen oululaiset alkoivat kokoontua torinrantaan. Kamerakopterilla Ylisuutari pääsi tallentamaan tilannetta hämärän hetkiin saakka. Pimeällä kopterikuvaaminen ei helposti onnistu.
"Kamerakopterit yleistyvät kovaa vauhtia maailmalla", Ylisuutari kertoo. Hän työskentelee Oulun seudun ammattiopiston audiovisuaalisena suunnittelija.
Ylisuutari on kokeillut kopterikuvausta parin kuukauden ajan. Oppirahatkin on maksettu, nyt käytössä on jo toinen kopteri. "Kopteria on kohtuullisen helppo lennättää, mutta se myös tippuu äkkiä mereen tai asfaltille ja on entinen", Ylisuutari kommentoi.
Ylisuutarin valokuvausharrastus aktivoituu varsinkin matkaillessa. Salkussa mukana kulkeva kamerakopteri oli jo mukana Afrikan reissulla.
Kuukauden lukijakuvan ottajalle maksetaan 132,22 euron palkkio. Huhtikuussa lukijat lähettivät Kaleva.fi:hin lähes 2 000 valokuvaa.