Oulu-Gospelissa kitararokkia soittaneita yhtyeitä on usein kritisoitu persoonattomuudesta ja nyanssien puutteesta, mutta suunta näyttäisi nyt olevan parempaan päin.
White ja Kraka eivät olleet muuttaneet tyyliään, gospel-rokki soi edelleen raskaalla kädellä, mutta kokonaisuus oli selvästi paremmin hallussa.
Krakan kohdalla muutos ei ollut kovin dramaattinen, sillä yhtye oli jos edellisessä Oulu-Gospelin esiintymisessään selvästi tusinabändien yläpuolella. Nyt soitto oli entisestään tiivistynyt ja soundit parantuneet.
Whiten kohdalla muutos oli merkittävä. Tempoissa ja dynamiikassa oli vaihtelua ja suuren yhtyeen soittimet olivat hyvin balanssissa. Kraka pyrki pelkistettyyn ilmaisuun, jossa annettiin säästeliäästi tilaa soittajille yksilöinä. White höysti numeroitaan enemmän sooloilla, jotka hetkittäisestä takertelusta huolimatta olivat aika maukkaita.
Tekstipuolella molemmat yhtyeet edustivat perinteistä julistavaa linjaa, jossa sanoma on tärkeämpi kuin hiottu imaisu. Se on tietysti arvostuskysymys, mutta tällä tyylillä ei synny elämään jääviä lauluja, jotka kuitenkin ovat gospel-kulttuurin kivijalka.
Päätöskonsertti meni kokonaan nostalgiaksi, kun J. Jyrä ei yllättäen päässytkään Ouluun.
Sekä Karavaani että Perjantai olivat esiintyneet Oulu-Gospelissa edellisen kerran yli 20 vuotta sitten, ja yhtyeet oli koottu uudelleen yhteen pelkästään tätä konserttia varten.
Tätä taustaa vasten ei ollut kohtuullista odottaa mitään ihmeitä eikä ihmeitä kuultukaan. Karavaani tyytyi perussoitantaan ja muutamaan melodiseen kitarasooloon. Perjantai toi lavalle stemmalaulua ja monipuolista instrumentointia. Esitys oli kohtuullinen.
Perjantailla olisi selvästi eväitä palata gospel-lavoille jopa suoraan eturiviin. Mutta hiomista se vaatisi ja tietysti uutta materiaalia ja motivaatiota.
White, Kraka, Karavaani ja Perjantai esiintyivät Oulu-Gospelissa Oulussa 3.--5.11.