Haukipudas Jatuli on haukiputaalaisittain kulttuurimaamerkki. Vahvuudeltaan nykyisissä olosuhteissa henkisessä mielessä rahaa tahkonneen Martinniemen sahan luokkaa. Jatulin monitoimi-liikuntasali pysyy enemmän kuin riittävästi liikkeessä. Sinne on tunkua. Tilalla ei riitä aika.
Martinniemen suunnalla, Putaan koululla on puolestaan koti Pohjois-Suomen pitkäikäisimmällä ammattinykytanssiryhmällä, jonka taival keikkuu vuosikymmenen huippeissa.
Tanssiteatteri Taiga on ollut se taikapiiri, joka on lopullisesti juurruttanut "putaaseen" nykytanssin. Siemenkylvöä on harjoitettu aiemmin, ja myyräntyötä tekee alati Kiiminkijoen opisto. Tarjolla on paritanssista improvisaatioon. Baletti on nuukahtanut.
Opiston päätoiminen tanssinopettaja on Taigan perustajajäsenistä toinen, Haukiputaalla itse vaikuttava Irene Räty.
Tuntiopettajia on koko jono. Heistä tanssilinkkinä hehkuttelee tänä päivänä Henna Holma. Hän on ehtinyt heittää sitten kotoisten Räty-oppilaspäiviensä ammattitanssikouluttautumislenkin Orivedeltä Turkuun ja takaisin.
Väliin mahtui olotila Vantaan Tanssiopiston opetusteatteri Rikassa. Ja ilman sitä rikkaa ei tunnettaisi Haukiputaalla ammattilaisten esittämiä Almoja (jotka rantautuvat Ouluun JoJon ohjelmistoon joulukuussa) eikä perjantaina haukiputaalaisnuorten voimin ensi kertaa esitettyä Avelabia.
Kolmikymppisen kolmas Avelab
Miten kolmikymppinen Tukholmassa kouluttautunut koreografi päsähtää tuomaan kahta teosta Haukiputaalle?
Favela Vera Ortizin vastaus on Henna Holman tuttavuus, se joka syttyi Rikassa. Tuttavuus päivitettiin Täydenkuun tansseissa 2001. Koreografi ilmaisi työhalukkuutensa, haukiputaalaisvoimat tarttuivat koukkuun.
Putaan kuve, Oulu on koreografille vähemmän tuttu. Pari Arktiset Askeleet -tapahtumakertaa mahtuu 1990-lukuun. Siltä kymmeneltä on vuosi sitten valmistuneen ammattilaisen Ranskassakin piipahtaa ehtinyt Deux.
Avelab on ammattikoreografin käsialaa. Se umpiselviää Kiiminkijoen opiston taidekoulun nykytanssin jatkoryhmän toteutuksestakin.
Ei nimittäin haittaa laisin, että Milla Halttu, Anna Ervasti, Kaisa Koskela, Jenni ja Hanna Soronen, Maria Posio, Hanna-Leena Pitkänen ynnä Päivi Ukkola ovat reilusti hartaita amatöörejä. Kliinisempi, tiukempi teknistasoinen ote tekisi hommasta herkästi laboratoriotuotteen.
Avelab pelaa ovelasti tuokioilla, "silmänräpäyksillä". Teoksen eripituiset ja erirytmiset kohtaukset katkaisee täysi pimeys. Valoasteita riittää otsalampullisesta useamman spotin täyslattia-alavalaisuun. Niin kiinteästi valaistus on yhtä koreografian kanssa, että sen on suunnitellut nimenomaan koreografi itse.
Kuri, järjestys ja leikki ovat Avelabin henki.
Halukas voi nähdä työmyyrät tunneleissa. Ja ylen lystikäs on alun ja lopun sarja, missä polvi-istunnasta ponnahtelevat peput välyttävät mieleen ratsastajat.
Teoksen ensimmäinen versio toteutettiin oppilasvoimin Vantaalla vuosi sitten, toinen versio Helsingissä Kaapelitehtaalla ammattilaisten esittämänä viime keväänä.
Kutsuttuina nyt lukiolaisia
Haukiputaalla tavataan tarjota omakuntaistakin tuotantoa koululaisille. Avelab-haarukkaa tarjottiin lukiolaisten kauniiseen käteen. Kutsun oli tällä erää saanut kymmenesosa heistä. Ei perustanssia, rytmistä ja kuvioita, niine eväin lukiolaisia marssi maistinpalaan.
Mitä mieltä DJ-taivaltakin kokeillut Keijo Pelasoja oli Tukholman elektronisen musiikin studiolla työskentelevän Daniel Eideholmin Avelab-musiikista, ei tullut kysytyksi.
Abi-Keijo oli katsomossa, kun tyttöystävä esiintyi. Mielitanssit syntyisivät diskopohjalta vauhdikkaan showryhmän saattelemana. Eikä Avelabia ole vallan mahdotonta ajatella sellaiseen yhteyteen, syke polkee ja valomaailmakin trimmaa.
Eideholm on purkittanut ehtaa sähköistä, missä on tarkka laskutus, niin että näyttämötoteutus saa iskuvoiman.
Mutta sellaisesta sähköisestä mätöksestä on kyse, että äänentoistohanikoissa Pajastudiolta mukana ollut Oskari Pellinen sanoi leikkaavansa diskanttia lopusta pois, ettei "niin vietävän pistävää olisi". Ei nimittäin "turbaani"-päinen kahdeksikkokaan siltä hälyltä enää äänestä selvää saa.
Linkki Oulun ihmeeseenkin
Avelabin kimppuun ovat päässeet haukiputaalaiset nuoret, tanssin saralla pisimmällä olevat harrastajavoimat. Monta yrittämää on aiemminkin koettu. Nyt rima on hyvällä korkeudella, toteutettavana kunnon teos. Joten kahdeksikon toivoo saavan nopeasti lisäesitystilaa.
Haukiputaalainen ammattilaisväki sekoittuu puolestaan kevyesti naapurikaupungin menoon.
Teatriassa Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä hyörivän Milanon ihmeen koreografia, kuopiolaista Liisa Ruuskasta on assisteerannut Kuopiosta itsekin valmistunut Irene Räty. Ja ihmeen tanssi-iskureihin kuuluvat tietenkin tanssiteatteritaigalaisista Henna Holma ja hänen kiiminginjokiopistolais-opettajakollegansa Marjukka Kärnä.
Ja kävi niinkin, että helsinkiläisestä Leedsissä kolmen vuoden tanssiopintonsa vast'ikään päättäneestä Jenny Moilasesta leipoitui ainakin tilapäisesti haukiputaalainen ja milanonihmeeläinen. Jälleen kerran Henna Holma oli johdattelija. Kymmenkunta ihmettä on takana, kaksinkertainen määrä edessä.