Vuonna 1922 ilmestyneessä teoksessaan Nykyajan filosofeja J.E. Salomaa toteaa, että ensimmäistä maailmansotaa edeltäneinä parina vuosikymmenenä filosofia oli alennustilassa ja filosofien kiinnostus oli suuntautunut pikemminkin erityistieteiden yksittäisiin kysymyksiin. Sammuttamaton tosiasianälkä vei filosofiassa yksittäistapausten analyysiin, mutta ei syntetisointiin.
Salomaan mukaan eri aatesuuntien välisessä taistelussa voitiin erottaa kaksi jyrkästi vastakkaista filosofista suuntausta. Toinen oli järkeä korostava ja kulttuurifilosofinen, toinen tunnetta ja tahtoa korostava ja elämänfilosofinen.
Salomaan mukaan ensimmäiselle ryhmälle oli tyypillistä korostaa tieteen ja filosofian yhteyttä, toiselle ei. Toisen suuntauksen avainkäsite oli elämä. Tämän suuntauksen mukaan ajattelu itsessään oli toisarvoista, se oli vain elämän työkalu. Filosofia puhtaana teoriana oli mahdotonta, koska se oli vain ase elämän taistelussa.
Rationalisteista Salomaa nostaa esiin muun muassa uuskantilaiset, Einsteinin sekä Husserlin fenomenologian. Elämänfilosofeista esimerkkinä Salomaa mainitsee muun muassa Schopenhauerin, Nietzschen ja Spenglerin.
Spenglerin ajattelu on säilynyt suosittuna ja keskusteltuna nykypäivään asti. James Cavallie tarkastelee vuonna 2008 ilmestyneessä teoksessaan Spengler i Sverige (2008) ruotsalaista vastaanottoa Oswald Spenglerin (1880--1936) teeseille maailmanhistoriasta ja länsimaiden perikadosta. Cavallie on Upsalan yliopiston dosentti, joka on tutkinut muun muassa saksalaista sotilasta ja poliitikkoa Ludendorffia Ruotsissa.
Cavallien teoksen tarkastelujen lähtökohta on Spenglerin vuosien 1918 ja 1922 välillä julkaisema kirja länsimaiden perikadosta: Der Untergang des Abendlandes. Spenglerin kirja oli aikanaan myyntimenestys Saksassa. Siitä kirjoitettiin ja keskusteltiin laajasti. Keskustelu laajeni nopeasti myös Saksan ulkopuolelle.
Cavallie tarkastelee teoksessaan Spenglerin kirjan vastaanottoa Ruotsissa ja ruotsinkielisessä Suomessa 1920-luvun alusta nykypäivään. Aineisto on kerätty Spengleriä käsittelevästä tieteellisestä analyysistä sekä päivälehtien ja aikakauslehtien artikkeleista. Monet Ruotsin tunnetuimmista kirjallisuustuomareista ja kulttuuripersoonista käsittelivät Spengleriä 1900-luvun eri vaiheissa. Suomalaisista kulttuurihenkilöistä Georg Henrik von Wright ja Johannes Sundwall nousevat esiin Cavallien teoksessa.
Cavallie analysoi teoksensa johdannossa Spenglerin vastaanoton eri vaiheita. Cavallien mielestä 1900-luvulla on kaksi Hegeliin ja Marxiin verrattavissa olevaa historianfilosofiaa. Spenglerin ohella Cavallie nostaa esiin englantilaisen historioitsijan Arnold J. Toynbeen (1889--1975), joka esitti näkemyksensä historiasta kaksitoistaosaisessa teoksessaan A Study of History, joka ilmestyi vuosien 1934 ja 1961 välillä.
Spenglerin englantilaisessa vastaanotossa keskeinen vaikuttaja oli filosofi R. G. Collingwood, jonka mukaan Spenglerin työssä merkillepantavaa oli jättimäinen oppineisuus ja briljantti ymmärrys historiallisista analogioista. Spenglerin koulukuntaa on kutsuttu ylimorfologeiksi.
Ylimorfologeiksi on nimitetty paitsi kulttuurifilosofi Oswald Spengleriä myös taidemaalari ja kirjailija Kasimir Edschmidiä (1890--1966). Edschmid oli ekspressionismin tienraivaaja. Vuonna 1933 Edschmidin kirjat joutuivat natsien polttoroviolle. Kuuluisassa ajatelmassaan Edschmid kuvasi ekspressionistista taiteilijaa henkilöksi, joka ei maalaa, vaan kokee ja henkilöksi, joka ei kuvaile, vaan luo: "Minä haistan jokaisen aamun jokaisen hajun, maaperän kosteuden, silmujen välillä olevan ilman aromit, aprikoosipuun ja sen lisäksi lämmön."
Spengler halusi kirjoittaa kielellä, joka yrittää kuvata esineitä ja suhteita aistimuksellisemmin kuin normaalikieli. Hänen kirjansa on tarkoitettu lukijalle, joka ymmärtää eläytyä sanansointuun ja kuviin. Spenglerin ajattelu on suunnattu kaiken syy-seuraussuhteiden kautta selittävää ajatustapaa vastaan.
Spenglerillä aistimellinen hereilläolo liittyy kohtalonomaiseen olemassaoloon, vereen, seksuaalisuuteen, vitalismiin ja elämään itseensä. Spengler antaa valolle uusplatonistisen, mystisen sävyn esittäessään, että äänet, tuoksut, lämpö ja kylmä eivät ole mitään muuta kuin valo-olioiden ominaisuuksia ja vaikutuksia. Spenglerin mukaan moderni ihminen on siirtymässä lihallisen tuntoaistimisen voima-ajattelussa valosta syntyneiden suhteiden ymmärtämiseen.
Spenglerin historianfilosofiassa rakennetaan varsin mielivaltaisesti yhteyksiä esimerkiksi antiikin valtiomuodon ja euklidisen geometrian välille. Toinen esimerkki on Ludvig XIV:n hallitsijakeskeisen valtioperiaatteen ja differentiaalilaskennan välinen muotoyhtäläisyys. Spengler asettaa yhteen Napoleonin Alkibiadesin, Aleksanterin ja Kaarle Suuren kanssa, mutta ei Caesarin kanssa.
Spengler rinnastaa Fredrik Suuren aikakauden ranskalaiset Filipin alaisuudessa olevien makedonialaisten kanssa, mutta ei hellenistisiä kaupunkivaltioita renessanssitasavaltojen kanssa. Spengler väittää olevansa oikeutettu näihin historiallisiin rinnastuksiin matemaatikon ankaruudella, joka tunnistaa kahden differentiaaliyhtälöryhmän sisäisen sukulaisuuden. Spenglerin teoreettinen ajattelu on varmaa juuri siksi, koska se on perimmältään itseilmaisua.
Kirjoittaja on Lapin yliopiston rehtori.