Kolumni

Os­viit­taa liik­ku­val­le ää­nes­tä­jäl­le

Jos joku liikunnallinen äänioikeutettu on huomenna menossa äänestämään ja vielä epätietoinen ketä tai mitä äänestää, voi ehdokastaan harkita vaikka puolueiden liikunnallisten linjanvetojen perusteella.

Jos joku liikunnallinen äänioikeutettu on huomenna menossa äänestämään ja vielä epätietoinen ketä tai mitä äänestää, voi ehdokastaan harkita vaikka puolueiden liikunnallisten linjanvetojen perusteella.

Suomen Urheilu ja Liikunta ry pureutui kuntavaalien alla eduskuntapuolueiden ohjelmien liikuntaa ja urheilua koskeviin osuuksiin.

Suuria odotuksia puolueiden liikunnallisiin julistuksiin ei ainakaan aluksi uskalla ladata. Selvityksen johdannossa todetaan lakonisesti, että ”esimerkiksi terveyden edistämisen osalta ohjelmissa näkyy orastavaa ymmärrystä siinä, että liikunta oivalletaan eri hallinnonaloille hyödylliseksi toimintatavaksi”.

SLU on lähtenyt selvitystyöhön järjestön luonteeseen sopivasti tulosurheilun mittarein. Se on laskenut puolueiden vaaliohjelmissa esiintyvät ”liikunta”-sanat. Toki muitakin mittareita käytettiin.
Keskustalla, perussuomalaisilla ja SDP:llä on pitkät, yli

20 -sivuiset kuntavaaliohjelmat ja sana ”liikunta” mainitaan niissä vaikka kuinka monta kertaa.

Muiden eduskuntapuolueiden ohjelmat ovat vain parin liuskan pituisia. Vihreiden ohjelmassa sana ”liikunta” mainitaan kolmesti, vasemmistoliiton ohjelmassa kerran, kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja RKP:n ohjelmissa ei kertaakaan.

Näin ollen vakavasti liikkuva äänestäjä valitsee ehdokkaansa keskustan, perussuomalaisten tai SDP:n listoilta.

Keskustan ohjelmassa liikunnalla nähdään rooli ”itsensä kehittämisessä, syrjäytymisen ehkäisyssä, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä kansalaisaktiivisuuden, yhteisöllisyyden, tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden vahvistamisessa”. Onpas vähintäänkin kattavasti ilmaistu.

Keskusta vaatii, että liikuntakasvatukseen on ”kiinnitettävä huomiota” koulun ensimmäisistä luokista lähtien. Totta, mutta se ei liene kunnallisvaaliehdokkaiden asiaa.

Ja kuntien on pidettävä liikuntapalvelujen hinnat kohtuullisina, keskusta vaatii. Päinvastaisen vaatimisessa olisi enemmän uutista.

Perussuomalaistenkin ohjelmassa on omistettu oma kappale liikunnalle. Siinä liikunta nähdään edesauttamassa terveyttä, tasa-arvoa ja ehkäisemässä syrjäytymistä...

Ei perussuomalaistenkaan liikuntaohjelmassa mitään veret seisauttavaa uutta kyllä ole.

”Liikunnalla on erilainen funktio eri-ikäisillä ihmisillä: työikäisille työkyvyn ylläpitäjä, ikääntyvillä keino parantaa toimintakykyä ja terveyttä, lapsille ja nuorille erinomainen harrastus…” On on, mutta että kuntavaaliohjelmassa…

Ja liikuntapaikkoja pitää rakentaa sinne, missä nuoret viettävät aikaansa. Pistää pohtimaan, mitä tuolla tarkoitetaan. Olisiko uimahalli ostarille?

SDP:lläkin on kuntavaaliohjelmassaan oma liikuntaosuus. Sekin on pitkälti suoraan terveystiedon oppikirjasta lainattua asiaa, jolla ei ole juurikaan kuntapolitiikan kanssa tekemistä.

SDP:ssä katsotaan muun muassa, että liikunta on peruspalvelu, jolle kunta luo edellytyksiä. Kuntalaiset sitten valitsevat itselleen ja perheelleen sopivimman tavan liikkua. Niinhän se on...

Ilahduttavaa SDP:nkin liikuntaohjelmassa on vaatimus: ”tunti lisää liikuntaa jokaisen koululaisen päivään”. Siihen päästän ”koulupihojen, välituntiliikuntamahdollisuuksien, liikuntakerhojen ja liikunnallisen aamupäivä- ja iltapäivätoiminnan avulla”. Tuossa on jo jotain konkreettista!
Ja SDP vaatii, että riittävä uimaopetus taattava jokaiselle koululaiselle!
Kukahan tuota haluaa vastustaa?

Eivät nämä liikuntaohjelmat varmasti kenellekään haittaa tee, mutta ehkä on kuitenkin syytä pohtia, jos valitsisi kuntavaaliehdokkaansa muilla kuin liikunnallisilla perusteilla tai ei ainakaan pelkästään niillä.