Taloustutkimuksen ostopäällikköindeksi Fismo ennustaa edelleen talouskasvua Suomeen.
Maanantaina julkistettiin toukokuun lopussa tehdyn mittauksen tulokset. Niiden mukaan ostopäällikköindeksin lukema oli toukokuussa 69,8, kun se vielä huhtikuussa oli 56,2. Yli 50:n oleva indeksin arvo merkitsee talouskasvua ja sitä pienemmät luvut supistumista.
Parhaimmat näkymät olivat puu- ja paperiteollisuudessa. Sen sijaan kemian teollisuudessa kasvun odotetaan jäävän heikommaksi.
Fismo mitataan kuukausittain. Siihen vaikuttaa muun muassa yritysten ostojen, uusien tilausten ja henkilöstön määrä. Lisäksi noteerataan yritysten tuottavuus sekä tavarantoimitusten kehitys.