Venäläiset ostavat kiihtyvään tahtiin loma-asuntoja Suomesta. Siinä ei ole mitään kavahdettavaa. Suomalaisille kuuluisi sama oikeus Venäjällä.
Etenkin Etelä-Karjalassa kesän kuuma puheenaihe on ollut Venäjän kansalaisten kasvava into ostaa loma-asuntoja ja kiinteistöjä Suomen puolelta. Lappeenrannan seutu on lähellä Pietarin miljoonakaupunkia ja rajanylityspaikkoja.
Pohjois-Karjalassa rajantakaiset ostajat ovat löytäneet Kolin maisemat, Pohjois-Savossa Tahkon. Kainuussa itäraha keskittyy Vuokattiin, jossa on meneillään melkoisia investointeja venäläisen pääoman turvin. Kautta Suomen tehdään yksittäiskohteista yhä enemmän kauppoja.
Tämä on uusi ilmiö, josta kaikki eivät pidä. Ruokolahtelainen kunnanvaltuutettu on pannut liikkeelle nettiadressin, tavoitteenaan rajata EU:n ulkopuolisten henkilöiden maanosto-oikeutta Suomessa. Käytännössä se tarkoittaa juuri Venäjän kansalaisia. Aloite on synnyttänyt kiivaan keskustelun puolesta ja vastaan.
Samantapaista väittelyä käytiin, kun Suomi 1990-luvun alussa haki tietä EU:n jäseneksi ja kun ulkomaalaisten maanosto-oikeutta tiukasti rajoittanut laki kumottiin. Tuolloin peloteltiin sillä, kuinka saksalaiset pian ostavat Suomen mökkirannat.
Huolille ei ollut katetta. Saksalaisia ei rannoilla ole pahemmin näkynyt kuten ei muitakaan ulkomaalaisia -- ei ennen Venäjän vaurastumista. Suomi on menestyville Venäjän kansalaisille lähellä oleva, luonnoltaan tuttu sääskiä myöten ja oloiltaan turvallinen.
Tavallaan tässä on historiallista jatkumoa. Autonomisen Suomen puolella sijainnut Terijoki oli pietarilaisen porvariston ja älymystön suosima lomakohde vallankumoukseen asti. Kotkan Langinkoskella oli peräti keisarillinen kalastusmaja. Itsenäisen Suomen aikana rahamiehiä rajan takaa on alkanut näkyä Suomen puolella vasta viime vuosina. Historia ja sodassa luovutettujen alueiden kohtalo huomioon ottaen asennevaikeudet ovat tietyssä määrin ymmärrettäviä.
Venäläisten nykyistä kiinnostusta Suomea kohtaan on pidettävä vain terveenä ajan merkkinä siitä, että kanssakäyminen rajan yli on vihdoin tullut astetta luontevammaksi. Tontti- ja lomakiinteistökaupat ovat osa tätä kehitystä. Venäläisten liikkumisen lisääntyminen Suomessa on osoitus siitä, että taloudessa ja politiikassa ovat meneillään hyvät ajat. Huonoja aikoja ei kukaan voi toivoa takaisin.
Muutosten pelko on ilmiö, joka ei mitenkään rajoitu tähän asiaan. Kun EU viimeksi laajeni, monet vanhat jäsenmaat -- Suomi mukana -- asettivat rajoituksia työvoiman liikkumiselle uusista jäsenmaista. Ne pelot ovat osoittautuneet turhiksi, ja rajoituksista oli vain haittaa niiden asettajille.
EU ja Venäjä tavoittelevat viisumivapautta. Sen aikataulusta ei ole tietoa, mutta tavoitteena liikkumisen vapauttaminen on aina parempi kuin sen rajoittaminen. Silti kohtuullista olisi toivoa myös vastavuoroisuuden mahdollisuutta.
Suomalaisyritysten tonttikaupat Venäjällä ovat usein olleet työläitä ja aikaa vieviä. Ulkomaalainen voi Venäjällä sentään omistaa kaupunki- ja teollisuusmaata, mutta lomapaikan hankinta on asia erikseen. Maaseudulla onnistuu vain vuok-raus korkeintaan 49 vuodeksi, ja vaikeasti sekin.
Todella normaalista kanssakäymisestä voidaan puhua vasta siinä vaiheessa, kun kiinteistönvälittäjillä on tarjota halukkaille suomalaisille mahdollisuutta ostaa oma ja omistusoikeudeltaan turvattu lomapaikka vaikka Aunuksessa. Se helpottaisi asenneongelmia myös Suomessa.
Vuokatin seutu houkuttelee itärahaa parhaiten Pohjois-Suomessa.