Miksi he ovat aina siinä? Ne kauppojen edessä keskiolutta nauttivat nuoret ja vanhat, jotka hämmentävät muita ympärillä olevia ja joita vartijat käyvät häätämässä säännöllisin väliajoin pois.
Osalla heistä on työ ja vuokra-asunto, joskus ollut vaimo, lapsia, oma talo. He ovat isiä, veljiä, entisiä aviomiehiä ja työkavereita. Niitä jonnekin kadonneita entisiä koulutovereita.
Sanotaan, että Suomessa jokainen päättää itse kohtalostaan, mutta joskus omasta noidankehästään on vaikea päästä pois.
Oulun Kaijonharjun ostoskeskuksessa Valintatalon edessä on penkki, jota kaupoista ulos kulkevat karttavat. Penkillä istuu kolme miestä olutpulloja käsissään.
Yksi miehistä on 25-vuotias työtön.
Hän on lastenkodissa kasvanut entinen huumeiden käyttäjä. Hänen 18-vuotias pikkusiskonsa kuoli äkillisesti hetken mielijohteesta. Joskus hänellä oli kavereita, jotka jaksoivat kysyä, miksi hän juo.
Mutta onko hänellä unelmia?
"Olisi ihan mahtavaa työskennellä metallialalla tai kuljettajana", mies sanoo ja katsoo suoraan silmiin. Töitä ei löydy nuorelle miehelle steinerkoulun kymppiluokan papereilla.
"Olen laittanut hakemuksia joka paikkaan. Kuolen tähän hakemusbyrokratiaan, kuten paras kaverini jo melkein teki. Kävin irrottamassa hänet hirrestä."
"Olen saatanan juoppo, hamppi ja pummi"
Pojan vierellä istuva 60-vuotias mies on kauan hiljaa. Auringossa palaneet kasvot ja ruhjeinen, syväuurteisen ryppyinen iho kertovat sanatonta tarinaa.
Kun hän avaa suunsa, hän kertoo heti olevansa alkoholisti ja elävänsä kadulla.
"Alkoholismin kanssa ihminen on yksin. Ihminen on todella yksin. Toisen apua tarvitaan, mutta vain itse voi parantua", mies sanoo. Haluaako hän parantua?
Mies on taas hiljaa. Hän epäröi. Lopulta hän kertoo olleensa onnellinen hoitokodissa, jossa sai uida ja kalastaa.
"Juon, enkä pysty lopettamaan, koska olen ahdistunut ihminen. Muut eivät kestä ahdistustani, joten juon lisää. Vaimoni lähti. Tyttärestäni tuli lääkäri, ja olen niin ylpeä hänestä. Toinen tyttäreni kuoli junan alle."
Ennen miehellä oli oma talo. Nyt hän etsii joka yö itselleen uuden yösijan jonkun sellaisen luota, jolla on asunto. Ruokaa hän tonkii roskiksista. Hän kokee, että vaikka rahaa riittäisikin ruokaan tai kaljaan, sitä ei hänelle myydä.
"Koska olen saatanan juoppo, hamppi ja pummi."
Kenttätien asuntolaan mies ei halua, sillä siellä tavarat varastetaan. "En kestä olla siellä. Siellä on liikaa ihmisiä, jotka käyttävät muitakin aineita kuin viinaa. 17 euroa on paljon, vaikka sillä saakin yösijan ja kolme ateriaa päivässä."
Mies ottaa aurinkolasit pois.
"Seuraava yösija voi olla hautuumaa. En jaksa enää."
"Lapseni ovat onnellisia ilman minua"
Puolivälinkankaan S-marketin vieressä istuu neljä miestä oluttölkkien kanssa. Kaikilla heistä on asunto ja osalla vielä työ. Kaupan edusta on sosiaalinen piiri, jonka yhteishenki on hyvä.
Paikalle saapuu viides mies, joka alkaa haastaa riitaa Kalevan kuvaajalle. Yksi istujista laskee tölkkinsä ja tulee puolustamaan kuvaajaa.
"Täällä ei riehuta. Tuossa on polku, jota pitkin voit poistua", mies näyttää riitapukarille. Hänellä on auktoriteettia, ja hän sanoo olevansa karatemestari 75-kiloisten sarjassa vuodelta 1972 .
Nuorin miehistä on 36-vuotias entinen Nokian työntekijä. Hän asuu vuokrayksiössä. Miehen teini-ikäiset lapset ja entinen vaimo asuvat miehen ostamassa talossa. Talo on iso, ja pihapiiriin kuuluu myös kaksi hevosta.
"Lapseni ovat siellä onnellisia ilman minua", mies sanoo.
Hän tuli nurmelle istumaan, koska tapaaminen lasten kanssa peruuntui. Henkilöllisyystodistus pitäisi hankkia, sillä kortti meni rattijuopumuksen takia. Myös puhelin ja lompakko ovat sittemmin menneet hukkaan.
"Vituttaa, kun en voi olla perheeni kanssa. Juon, koska vituttaa päivästä päivään."
"On parempi, kun ei muista."