Os­car-gaa­las­sa viiden se­kun­nin sen­suu­ri

Varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa pidetyn 76. Oscar-gaalan järjestäjät eivät ottaneet riskejä.

Varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa pidetyn 76. Oscar-gaalan järjestäjät eivät ottaneet riskejä.

Toissa vuonna Oscareita jaettiin poikkeuksellisen tiukkojen turvatoimien vallitessa, viime vuonna tilaisuus jäi juuri alkaneen Irakin sodan varjoon.

Silloin ohjaaja Michael Mooren sodanvastaiset kommentit herättivät laajaa paheksuntaa. Nyt gaalan varman päälle valittu juontaja Billy Crystal lähetti erikseen terveisiä maataan palveleville amerikkalaissotilaille.

Crystal pestattiin tehtävään neljän vuoden tauon jälkeen. 1990-luvulla hän juonsi Oscarit seitsemän kertaa.

Crystal vitsaili, että Hollywoodin vuoden suurimman tapahtuman vetäminen tuntuu jo kuin palvelulta Texasin kansalliskaartissa.

"Hommat eivät täälläkään paina", Crystal nauratti yleisöä presidentti George W. Bushin kiisteltyyn lintsaamiseen viitaten. Bush oli Texasin lennostossa 1970-luvulla.

Hillaryn suosikki Kill Bill

Crystalin odotetut lohkaisut kohdistuivat pääosin Oscar-ehdokkaisiin ja elokuva-alan kollegoihin.

Hän irvaili kassamagneetiksi Oscareiden alla nousseen Kristuksen kärsimys -elokuvan ohjaajalle Mel Gibsonille espanjan tapaisella kielellä.

Gibsonin Kristus-passio on tehty arameaksi ja latinaksi, ja elokuvan kiistellyimpiä kohtia on jätetty kääntämättä englanniksi.

Tunnettuihin poliitikkoihin liittyneistä vitseistä suurimmat naurunremahdukset keräsi senaattori Hillary Clinton, jonka suosikkielokuva on Crystalin tietojen mukaan Kill Bill.

Oscar-gaalaa edelsi kiista palkinnoista äänestäneille lähetetyistä demonauhoista. Motion Picture Association valitti, että pienempien budjettien filmit jäivät näin auttamatta huonompaan asemaan.

Esimerkiksi ennätysmäiset 11 Oscaria voittaneen Kuninkaan paluun tekijöillä oli varaa mainostaa elokuvaansa korkeatasoisilla ennakkonäytöksillä.

Jacksonin temppu ei saa toistua

Pop-tähti Janet Jacksonin kahden sekunnin verran vilauttama paljas pinta amerikkalaisen jalkapallon loppuottelussa on kuohuttanut Yhdysvaltoja niin, että tv-yhtiöt päätyivät erikoiseen ratkaisuun Oscarien televisioinnissa.

Katselijat näkivät lähetyksen todellisuudessa nauhalta viiden sekunnin viiveellä.

Tuossa ajassa tarkkaavaiset ohjaajat olisivat ehtineet vaihtaa katselijoiden kuvaruutuun näyttävää kameraa, jos joku esiintyjistä tai yleisöstä olisi keksinyt sopimattomia temppuja.

Crystal kertoi sensuuriviiveestä katselijoille esitellessään palkinnon julkistaneen näyttelijä Robin Williamsin.

"Tässä syy siihen", Williams halasi Crystalia.

"Katsokaa nyt meitä. Sanfranciscolaista hääkakkua", Williams aukoi päätään sensuroijille.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä