Ruotsalaisten toistuneet ja useimmiten vesiperään päätyneet sukellusvenejahdit olivat Suomessa takavuosina kansanhupia. Siihen meni mukaan jopa tuolloinen tasavallan presidentti Mauno Koivisto. Ruotsi etsi ubåteja epätoivoisesti, mutta rysän päältä jäi kiinni vain neuvostosukellusvene Karlskronan edustalla 1981.
Kiirastorstaina matkustaja-alus Roslagenin miehistö teki sukellusvenehavainnon Ahvenanmerellä. Yleisin arvio on, että havainto oli oikea. Roslagenin piti tehdä jyrkkä väistöliike ollakseen törmäämättä etelään seilanneeseen alukseen. Yksi syy epäillä havaintoa on se, että noilla vesillä voi olla henkikulta vaarassa; alueella on takavuosina jahdattu sukellusveneitä syvyyspommein.
Ruotsi ja Suomi ovat vaihtaneet osia sukellusvenejahdissa. Ruotsin rannikko ei ole enää niin kiinnostava. Periskooppi alkoi kääntyä jo 1990-luvulla, kun Neuvostoliitto hajosi ja menetti Baltian maiden rannikolla olleet satamansa. Roolimuutosta vain vauhdittaa se, että Viro, Latvia ja Liettua liittyivät juuri Natoon. Suomea kohtaan kasvanut mielenkiinto on jäänyt vähälle huomiolle Suomen julkisessa keskustelussa.
Valtion teknisessä tutkimuskeskuksessa VTT:ssä toimiva Styx-tutkimusryhmä laati jo 1997 pienelle virkamiespiirille raportin Suomen vesien sukellusveneloukkauksista. Raporttia ei julkaistu Suomessa, mutta kylläkin Ruotsissa kuninkaallisen sotatieteen akatemian julkaisussa. Raportin avainkappale kuului seuraavasti:
"Ruotsin rannikko oli 1970- ja 1980-luvuilla sukellusvenetoimintaa ajatellen strategisesti Suomen rannikkoa mielenkiintoisempi... 1990-luvulla tilanne muuttui Suomen kannalta epäedullisemmaksi, kun strateginen painopiste siirtyi Etelä-Itämereltä Suomenlahden suulle. Ruotsilta katosi kokonaan maihinnousun uhka, ja samalla loppuivat tai ainakin vähenivät sukellusveneloukkaukset."
Raportissa arvioitiin, siis jo 1997, että sukellusveneiden ja piensukellusveneistä toimivien erikoisjoukkojen toiminta Itämerellä liittyy kahteen asiaan. "Suomenlahden suun suljettuna/auki pitämiseen ja Kaliningradin alueen edustalle. Suomenlahden suun hallinta edellyttää rannikoiden hallussapitoa. Asia on Suomen kannalta vakava", raportissa sanotaan.
Tilannearvio on seitsemässä vuodessa tuskin muuttunut, ei ainakaan valoisammaksi. Naton kiinnostus Itämerta kohtaan on kasvanut. Baltian ilmatila on julistettu Naton ilmatilaksi, ja Naton koneet valvovat sitä. Venäjän ilmavoimat on kertonut tiivistävänsä harjoituksiaan Itämerellä, ja Venäjän Itämeren laivasto on puolestaan ilmoittanut kohottavansa taisteluvalmiuttaan. Ainakin lentotiedustelutoiminta alueella onkin selvästi tiivistynyt viime päivinä.
Ahvenanmerellä mahdollisesti nähdyn sukellusveneen kotimaaksi olisi monta ehdokasta. Sukellusveneitä on Itämeren maista Tanskalla, Saksalla, Puolalla, Ruotsilla ja Venäjällä. Niitä valmistetaan Saksassa, Ruotsissa, Venäjällä ja myös Norjassa, jossa tehtyjä aluksia on käytössä Puolassa. Julkisista sotilasalan lähteistä voi todeta, että sukellusveneiden määrä kasvaa Itämerellä lähivuosina. Esimerkiksi Saksan 14 sukellusvenettä käsittävään armadaan on määrä rakentaa neljä lisäalusta.
Ruotsi ja Venäjä ovat kiistäneet, Nato on kieltäytynyt kommentoimasta. Nolointa tietysti olisi, jos katseet nauliutuisivat Ruotsiin. Suomi ja Ruotsi ovat jo jonkin aikaa vaihtaneet tutkiensa välittämää niin sanottua tilannekuvaa. "Ruotsin sukellusveneillä on halutessaan kyky käydä Suomen aluevesillä. Sama koskee tietysti myös Nato-maiden veneitä", Styxin raportissa todetaan, unohtamatta myöskään Venäjää.
Ei Itämeri ollut siloinen rauhan tyyssija aiemminkaan. Kylmän sodan aikana Itämerellä seilasi ydinasein varustettuja sukellusveneitä. Tästä konkreettinen esimerkki oli 1981 Ruotsin tärkeimmän sotasataman edustalla karille ajanut Whiskey-luokan sukellusvene U -137. Venäjä on jälkikäteen myöntänyt, että aluksella oli ydinaseita. Kysymys oli joko ydinmiinoista tai -torpedoista.
Tällä hetkellä Itämerellä ei sentään tiettävästi ole ydinasein varustettuja aluksia. Kovin kaukana ne eivät silti ole. Kolmisen vuotta sitten nousi kansainvälinen kohu siitä, että Venäjän kerrottiin siirtäneen taktisia ydinaseita Kaliningradiin. Ne eivät ole käyttövalmiina, vaan varastoissa, joista ne voi palauttaa operatiivisiksi.
Venäjälle Itämeri on yhä tärkeämpi alue sekä sotilas- että siviilisyystä. Nato on laajentunut aivan sen iholle, ja Baltian menetettyjä satamia korvaamaan on rakennettu uusia öljysatamia Suomenlahden pohjukkaan. Kylmän sotilaallisesti ajateltuna Suomenlahti on strategisesti huipputärkeä alue. Suurin ero entiseen menoon on tietenkin se, ettei kylmää sotaa ja sen aiheuttamaa suoraa vastakkainasettelua enää ole. Paradoksaalista on, että Venäjä hakeutuu kohti Eurooppaa, mutta samalla törmää sen sotilaalliseen etuvartioon.
Totuus Ahvenanmeren oudosta uivasta esineestä voi jäädä selvittämättä. Suomi otti joka tapauksessa havainnon tosissaan. Merivoimat aloitti sen perään tehostetun vedenalaisen valvonnan. Se tuotti kaksi havaintoa, mutta ne eivät selvitysten mukaan liittyneet sukellusveneisiin. Siinä hötäkässä asia jäi tiedottamatta pääsiäisen yli.
Ruotsi vastasi takavuosina sukellusveneuhkaan satsaamalla rajusti sukellusvenetorjuntaan. Suomella on tuskin varaa tähän, ainakaan omin voimin. Suomen ainoa sukellusvene on Vesikko, ja sekin on museoaluksena Suomenlinnassa. Neljästä muusta, Vetehisestä, Vesihiisistä, Iku-Tursosta ja Saukosta piti luopua toisen maailmansodan jälkeen. Styx-ryhmä esitti jo 1997, että Suomi tarvitsisi sukellusveneen tehostaakseen valvontaansa. Onko se seuraavana sotaväen toivelistalla?