Lasten ja nuorten tila on kaikilla mittareilla mitattuna Suomessa hyvä. Silti on myös ongelma-alueita, jotka näkyvät puutteina lasten ja nuorten elämässä ja heijastuvat pitkälle aikuisuuteen.
Lapsiasiavaltuutetun tuore vuosikertomus on pääosin hyvää luettavaa. Yhdeksän lasta kymmenestä on tyytyväinen elämäänsä, on ystäviä ja harrastuksia, suhteet vanhempiin ovat kunnossa, lapsia ei kuriteta väkivaltaisesti, kasvuympäristö on aiempaa turvallisempi ja myös koulu on kiva paikka.
Kaikkea tätä ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä, vaan taustalla on pitkäjänteinen ja kuten näkyy tuloksekas työ lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta.
Suomella on pitkät perinteet koulutuksesta, neuvoloista, äitiyshuollosta, perhepolitiikasta, lapsilisistä, päivähoidosta ja lapsen oikeuksien korostamisesta. Kansainvälisessä vertailussa nämä toimenpiteet ovat nostaneet Suomen monilla aloilla maailman kärkeen. Hyvästä kehityksestä voidaan olla vain tyytyväisiä.
Yhteiskunnassa kaikilla ei kuitenkaan mene hyvin. Vaikeudet näkyvät ja tuntuvat perheiden ja lasten arjessa. Kun hyvinvointi eriarvoistuu, myös lapsuus eriarvoistuu.
Mittarista riippuen noin kymmenellä prosentilla lapsista ja nuorista ei mene hyvin. Masentuneisuus, itsensä vahingoittaminen, yksinäisyys, tyttöjen kokema seksuaalinen väkivalta ja poikien itsemurhat synkentävät muuten niin valoisaa kuvaa.
Vaikka perheille on kehitetty tukimuotoja, avuntarve ei välttämättä aina osu kohdalleen. Tarve on yksilöllistä, yhdelle riittää keskusteluapu, kun toisessa tapauksessa avuntarve on hyvinkin käytännönläheistä.
Kiistaton ongelma on kuitenkin se, että suoraan kotiin tarjottavaa apua, kasvatusneuvontaa ja vuorovaikutustaitojen opettamista on vain vähän tarjolla.
Parempi olisi, että perheet saisivat oikeaan aikaan ajoitettua apua, kun ongelmat ja lapset ovat vielä pieniä. Suorastaan häpeällisenä voidaan pitää teini-ikäisten kasvaneita huostaanottolukuja.
Huolestuttavaa on, että huono-osaisuus kasautuu. Vaikka aineellinen elintaso on Suomessa hyvä, pienituloisissa perheissä elävien lasten osuus on kasvanut.
Ongelmat heijastuvat myös koulun puolelle. Koulukiusaaminen ei lukemattomista projekteista huolimatta ole vähentynyt 2000-luvulla. Lasten mukaan aikuiset koulussa eivät puutu kiusaamiseen. OAJ:n mukaan puolestaan opettajiin kohdistuva väkivalta ja kiusaaminen on lisääntynyt. Aikuisten antama malli niin kotona kuin koulussa korostuu.
Joustavat, matalan kynnyksen palvelut kantaisivat monessa tapauksessa ongelmien yli. Kun varhaisvaiheen apu jää samatta, ongelmat ehtivät kehkeytyä vuosien varrella.
Tulehtuneessa tilanteessa annettava apu onkin sitten kalliimpaa ja pitkäkestoisempaa. Säästöpaineista huolimatta pitäisi pyrkiä säilyttämään varhaiset apu- ja puuttumiskeinot. Yllättävän usein kyse on arkisesta vanhempien ja lasten vuorovaikutuksen ja kotikasvatuksen tukemisesta.
Pääkirjoitus