Suorat lähetykset suurista urheilutapahtumista ilman erillistä lisämaksua vastaan ovat urheiluhulluille suomalaisille eräänlainen saavutettu etu ja vastiketta tv-maksulle. Niiden arvo havaittiin jälleen juuri päättyneissä Vancouverin talviolympialaisissa, joiden katsojaluvut nousivat korkeiksi.
Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Sasi sohaisi ampiaispesään esittäessään Nykypäivän haastattelussa, että kalliita urheiluohjelmia siirrettäisiin Yleisradiolta kaupallisille kanaville. Sasi sai vastaansa heti puoluetoverinsa Alexander Stubbin ja Marjo Matikainen-Kallströmin.
Jollei mainoskatkoja oteta huomioon, kuluttajan kannalta ei ole suurtakaan väliä, tuleeko urheiluohjelma julkiselta tai kaupalliselta kanavalta. Sen sijaan kuluttajaa kiinnostaa, joutuuko hän maksamaan palvelusta ylimääräistä vai ei. Ikävä kyllä kuluttaja joutuu kaivamaan yhä useammin kuvettaan saadakseen katsoa maksukanavalta urheilua, josta ei ole aiemmin tarvinnut pulittaa lisämaksua.
Peruskysymys kuuluu, missä määrin urheilulähetykset ovat juuri ja vain Yleisradiolle kuuluvaa julkista palvelua. EU-direktiiviin perustuvan asetuksen mukaan talvi- ja kesäolympialaiset, jalkapallon ja yleisurheilun MM- ja EM-kisat sekä hiihdon ja jääkiekon MM-kisat on näytettävä Suomessa vapaasti näkyvillä tv-kanavilla ja pääosin suorina lähetyksinä.
Juuri nämä kisat ovatkin urheilun peruspalveluja, joita ei tule siirtää vastakaan maksukanaville, koska niitä seuraavat muutkin kuin vain innokkaimmat penkkiurheilijat. Asetus ei kuitenkaan rajaa Yleä ainoaksi mahdolliseksi lähetyskanavaksi. Joidenkin kisojen siirtoa kaupallisille kanaville voitaisiin aivan hyvin selvittää. Edellytys olisi, että ne rahoittaisivat kulut mainostuloin ja että niiden tekniset rahkeet riittäisivät.
Ylen urheilulähetysten laajuus liittyy keskusteluun yhtiön taloudesta ja tulevan Yle-maksun tasosta. Vuonna 2008 noin 400 miljoonaa euroa tuottaneista tv-maksuista televisiotoiminta haukkasi runsaat 170 miljoonaa. Urheilulähetysten kalleudesta kertoo, että tv-toiminnan kuluista urheiluun upposi viidennes, vaikka lähetysajasta urheilun osuus oli olympiavuonnakin vain seitsemän prosenttia.
Taakan jako kaupallisten kanavien kanssa olisi Yleisradiolle siten taloudellinen helpotus ja pitäisi tulevan Yle-maksun kohtuuden rajoissa. Urheilulähetysten katsojamäärät ovat niin suuria, että ne vetäisivät varmasti mainostajia. Yleisradio säästäisi helposti kuluissaan myös karsimalla jatkuvaa ohjelmarulettia, jonka tuloksena urheilu kärsii inflaation.
paakirjoitus@kaleva.fi