Osa sikalan katosta sortui lu­mi­kuor­man takia Ris­ti­jär­vel­lä – pa­ri­sa­taa eläintä pe­las­tet­tiin, kolme sikaa kuoli

Kolme eläintä kuoli onnettomuudessa. Sortuneesta rakennuksesta pelastetut siat siirrettiin toiseen sikalaan.

Noin 500 neliömetrin kokoisen sikalarakennuksen katto romahti osittain Ristijärvellä aikaisin sunnuntaiaamuna. Rakennus sijaitsee Puolangantiellä. 

Kainuun pelastuslaitokselta kerrotaan, että eläinsuojassa oli yhteensä noin 450 sikaa. Niistä sortuma-alueella oli yhteensä noin 200 sikaa. 

Kolme eläintä kuoli onnettomuudessa. Sortuneesta rakennuksesta pelastetut siat siirrettiin toiseen sikalaan.

Sortumassa ei tullut henkilövahinkoja. 

Pelastusoperaatio kesti yhteensä lähes kuusi tuntia. Pelastuslaitos tiedotti hieman ennen kello yhtä iltapäivällä, että onnettomuuden pelastus- ja raivaustyöt ovat ohi.

Paikalle hälytettiin pelastuslaitoksen yksiköitä Ristijärveltä, Paltamosta ja Kajaanista. 

Hälytys keskisuuresta sortumasta tuli kello 7.03.