Suomen kirkkohistoriaan kirjoitettiin uusi luku sunnuntaina, kun luterilaisen kirkon ensimmäinen naispiispa vihittiin virkaansa. Irja Askolan vihkimistä Helsingin piispaksi voidaan tervehtiä suurella ilolla. Kirkko on ottanut merkittävän askeleen ihmisten tasa-arvon tiellä.
Naisen tie kirkon johtopaikoille on ollut pitkä ja kivinen. Eikä taistelu tasa-arvosta pääty tähän. Suuri laiva kääntyy hitaasti. Kirkon sisällä kestää vielä sukupolven jos toisenkin ennen kuin nainen hyväksytään täysin yhdenvertaisena miehen rinnalle. Pää on nyt kuitenkin avattu, ja sitä tietä on hyvä edetä.
Suomen ortodokseja piispanvihkimystilaisuudessa edustanut metropoliitta Ambrosius toisti televisiolle antamassaan haastattelussa ortodoksijohtajien usein esittämän näkemyksen, ettei naispappeus ole ajankohtainen asia ortodoksisessa kirkossa.
Tällainen näkökohta on hurskastelua. Näin voi todeta vain mies. Naispappeus on yhtä ajankohtainen asia sekä ortodoksisessa että katolisessa kirkossa kuin se on ollut luterilaisessa kirkossa. Kysymys on ihmisten välisestä tasa-arvosta. Yhteiskunnan toimet lähtevät siitä, ettei ketään saa syrjiä sukupuolen perusteella. Tämä yleisesti hyväksytty periaate tulee ulottaa myös kirkollisiin yhteisöihin.
Naisen asema kirkossa on repinyt luterilaista kirkkoa pitkään ja rajusti. Samaan aikaan ortodoksit ja muut miesvaltaiset uskonnolliset yhteisöt ovat saaneet kaikessa rauhassa seurata sivusta tätä kamppailua. Nyt on muiden vuoro. Toivottavasti muissa kirkkokunnissa toimivat naiset nousevat miehistä valtaa vastaan ja nostattavat asemastaan keskustelun, jonka päässä häämöttää sukupuolten yhdenvertaisuus.