Oulunsalon kunnan 125-vuotisjuhlille omistettu konsertti oli rakennettu jotakuinkin perinteisen sinfoniakonsertin kaavan mukaan. Alun orkesterinumerona kuultiin Edvard Griegin sarja Fra Holbergs tid op.40.
Yuri Nittan johtama La Tempesta oli hyvässä vedossa ja orkesterin musisointi oli pohjoisen olutpanimon vanhan mainoslauseen sanoin täynnä tunturipurojen raikkautta.
Barokkipastissin ja norjalaisen kansanmusiikin välillä huojuva sävellys sai napakan ja värikkään toteutuksen. Pari pianissimoa tosin livahti mielestäni soittamisesta kielten pyyhkimisen puolelle ja Musetten c-urkupisteen päällä oleva pätkä kuulosti kumman epämääräiseltä. Nämä paikat tosin olivat samanlaisia aina kertauksissakin eli Nitta ilmeisesti halusi tehdä tällä kertaa juuri näin.
Dmitri Shostakovitshin Pianokonsertto nro 1 c-molli op.35 on itse asiassa pirullisen vaikea teos. Jossain romanttisessa konsertossa tietty tekemisen tuska voi jopa lisätä ilmaisun voimaa, mutta tämän konserton hankalasti ympäri koskettimistoa pomppiva soolo-osuus pitäisi pystyä esittämään täydellisellä huolettomuudella.
Solistina soittaneen Ayumi Hiraharan suoritus ei aivan tällaiseen vaivattomuuteen yltänyt. Äänenoton suhteen nuorella taiteilijalla on itse asiassa paljonkin opittavaa vaikkapa tämän festivaalin kokeneemmilta pianisteilta. Hirahara soittaa pianoa mielellään suurella voimalla, ja tällöin tahtiosien rytmisen painotuksen hienoudet jäävät helposti vähemmälle huomiolle.
Shostakovitshin nopeitten osien kermakakkukomiikka ei oikein päässyt syttymään tällaisella esimerkiksi Prokofjevin sotasonaatteihin paremmin sopivalla tulkintatyylillä. Hitaassa osassa Hirahara soitti monin paikoin luontevasti ja linjakkaasti kun vain malttoi jättää turhan puskemisen vähemmälle.
Hirofumi Yamauchi hoiteli trumpetistien kertoman mukaan todella vaikean osuuden varmasti ja täsmällisesti.
Jousikvartettojen sovittaminen orkesterille on riskialtista puuhaa niin musiikillisen sisällön kuin käytännön toteutuksenkin kannalta. Jean Sibeliuksen Jousikvartetto d-molli op.56 Voces Intimae kuuluu kaiken lisäksi musiikillisiin kansallisaarteisiin, ja teoksen jousiorkesterille sovittanut Pekka Helasvuo perusteleekin käsiohjelmaan painetussa laajassa artikkelissa työnsä eri aspekteja vakuuttavasti ja tyhjentävästi.
Sibelius on pohjimmiltaan aina sinfonikko. Kvartetto toimiikin sovituksena niin hyvin, että teosta voisi luulla alunperin orkesterille sävelletyksi. Yuri Nitta ja La Tempesta loivat tulkinnastaan sinfonian kaltaisen jyhkeän kokonaisuuden, jossa osattiin tarpeen vaatiessa myös hiljentyä mysteerin äärelle.