arja.mikkola@kaleva.fi
Yksinkertainen elämä tekee paluuta. Esimerkiksi amerikkalainen Time-lehti nosti yksinkertaisemman elämän juuri kymmenen merkittävän idean joukkoon, jotka tulevat vaikuttamaan tällä vuosikymmenellä.
Yksinkertainen voi olla haasteellista, sillä se merkitsee kohtuullistamista. Todellisia tarpeita on vaikea määrittää, joten kohtuullistamisen taitoa opetetaan niin kirjoissa kuin kursseillakin. Meilläkin muutosta ennakoivat naistenlehtien neuvot kuunnella itseä. Paluusta yksinkertaiseen saattaa oireilla sekin, että pyörähuutokaupassa huudetaan innokkaimmin vaihteettomia Jopoja.
Ystävä, joka toipui vakavasta sairaudesta, mietti pitkän kuntoutuksen aikana perusteellisesti elämäänsä. Palattuaan itsellisen työn pariin hän päätti luopua stressistä kuten ikävistä asiakkaista, ja järjestää päivänsä sen mukaan, että tienestit riittävät juuri olennaiseen kuten retriitteihin. Mieli on kevyt, sillä omaa aikaa jää rutkasti. "Pidä huolta itsestäsi", hän kehottaa tyytyväisenä muitakin.
Oravanpyörä on kiusannut aikaisemminkin. Miten helposti valitsemme valmiin polun, valitti Henry David Thoreau. Kirjailija suositti yksinkertaista elämää kaikille tyytymättömille, jotka tekevät työtä vain velvollisuudesta sekä heille, joilla on varaa, mutta eivät tiedä, mitä rahoillaan tekisivät.
Thoreau on - paitsi kansalaistottelemattomuuden - myös eräänlainen määräaikaisuuksien kantaisä. Hän hyödynsi sitä, että tienasi päivätyöläisenä vuoden toimeentulon muutamassa kuukaudessa. Yksinkertaista, yksinkertaista, hän kehotti perehdyttyään 1800-luvun puolivälissä elämän olennaisuuksiin rakentamassaan Walden-lammen mökissä.
"Elämää metsässä" -teoksessa hän toteaa halunneensa elää niin spartalaisesti, että tuhoaisi kaiken, mikä ei ollut tosi elämää. Samalla hän tunnustautui hitausliikkeen kannattajaksi. Jos pysyisimme kotona, emme tarvitsisi rautateitä, Thoreau sätti aikansa vauhtihirmua ja antoi ohimennen perustelun avantouimareille: ulkoilmakylpy uudistaa ihmisen päivittäin. Elämä näyttää köyhimmältä kun olet rikkaimmillasi, hän saarnasi erityisesti keskiluokalle.
Time-lehti menee pidemmälle. Artikkelin mukaan yhteiskunnan niin sanottujen pudokkaiden - tai myös aktiivisten pudottautujien - myötä olisi syntymässä jo oma työttömien Dropout-talous.
Ensisijaisesti pudokkaat ovat niitä, jotka eivät kouluttaudu. Syyt ovat moninaiset, mutta Suomessakin jää vuosittain tuhansia nuoria tyhjiöön jo peruskoulun jälkeen. He eivät joko pääse tai etsiydy koulutukseen eivätkä löydä työtäkään.
Vaan ehkä väliinputoajat kokoavat voimansa ja keksivät jotakin uutta? Onnekkaina pidetyt ikätoveritkin kun opiskelevat ilman, että heilläkään on juuri enää mahdollisuutta saada vakinaista työpaikkaa.
Tietoyhteiskunta on pirstonut työn määräaikaisuuksiksi. Samalla se vapauttaa ihmiset siirtymään kohti pieniä, itsenäisiä yhteisöjä, joissa jäsenet saattavat toteuttaa utopioitaan. Yhteisö voi olla perhe, jossa vanhemmat vain päättävät jättää kaiken taakseen matkatakseen vankkureissa maailmalla opettaen itse lapsiaan, tai myös huippumoderni maatalouskommuuni virtuaalikouluineen ja omine rahoineen.
Tyytyväisyys, turvallisuus ja tasapaino, ne olivat jo Thoreaulla tavoitteina. Parhaassa tapauksessa kohtuuden tavoittelu lupaakin riippumattomampaa ja samalla mielekkäämpää elämää.