Kirjailija Timo K. Mukka rakasti Orajärveään. Ennen kaikkea itse järveä, minne hän usein hakeutui kalastamaan naapurinsa Kulluvaaran Emmin kanssa.
Kävi Timo kalassa itsekseenkin. Orajärveläiselle mies ei ollut pienimmässäkään määrin "villi pohjolan sexus".
"Timo oli hyä saahmaan tammukkaa Aalisjoelta", kehaisee Toivo Orajärvi.
Orajärven kylällä ollaan Timo K. Mukasta ylpeitä ujosti. Kirjailijaa ymmärretään, halutaan ymmärtää.
Toivo Orajärvi tunsi Timon lapsesta saakka. Toivon kodissa asuva siskon poika Lauri oli Timon paras kaveri.
Pojat pelasivat mielellään miilu-lautapeliä usein iltamyöhäseen saakka, Timolla kun oli univaikeuksia jo nuorena.
"Miilu kiinni, naatit pois ja mukkapoika nukkumhaan", Toivon isällä Janne Orajärvellä oli tapana tokaista, kun talo piti saada rauhoittumaan.
Toivo ja hänen puolisonsa Aino Orajärvi tulivat sittemmin tuntemaan Timon elämänvaiheet loppuun saakka. "Timo oli harvinaisen kiltti mies", Toivo sanoo vähän surullisena. "Liiankin kiltti."
Aino oli Tornionlaakson Osuusliikkeen Orajärven myymälän hoitaja. Timon ajautuminen talousvaikeuksiin kosketti häntä monella tavalla. Aino muistelee Timoa lämpimästi.
"Kerran Timo odotti postin aukeamista kiivaasti. Hänelle oli tulossa rahalähetys, mutta Timon kauhistukseksi se ei tullutkaan."
Aino arvelee, että syynä rahantarpeeseen oli Timon ja hänen vaimonsa Tuulan saama kutsu Linnan juhliin. Helsinkiin piti päästä.
"Timo oli niin surkeana, että lupasin viimein lainata rahat hänelle siksi aikaa, että hänen omat rahansa tulevat. Jos se kerran niin tärkeä reissu on. Timo meni aivan hämilleen, ja sanoi, että voiko niin hyviä ihmisiä ollakaan..."
Timo maksoi lainarahat Ainolle takaisin sopimuksen mukaisesti. "Timo ja Tuula olivat vaatimattomia ja kohteliaita ihmisiä. He yrittivät hoitaa asiansa parhain päin."
Kun kauppalaskua myöhemmin alkoi kertyä, Timo lupasi Ainolle, että " mie haen Aino sulle ne rahat vaikka kivennavalta".
Timo odotteli saavansa Hymy-lehdeltä haastattelusta rahaa, mutta asiat saivat lopulta toisenlaisen käänteen. Kuuluisa Hymyn vuonna 1972 ilmestynyt skandaaliartikkeli "Riiput jo ristillä" oli ilmestyttyään niin myymälänhoitajalle kuin muillekin kyläläisille järkytys.
Hymyn juttu, joka julkaistiin kahta viikkoa ennen kirjailijan kuolemaa, poiki kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle, ja sai kirjailijan itsensäkin kirjoittamaan tasavallan presidentille. Omaisten mielestä Timon tuhoa maalaileva juttu, joka oli kuvitettu ristiinnaulitun kuvalla, aiheutti kirjailijalle järkytyksen ja masennuksen, jotka lopulta johtivat kuolemaan. Omaiset voittivat asiasta nostamansa oikeusjutun.
"Ennen juttua Osuusliikkeen johtaja Helsingistä soitti minulle, ja pyysi, että laitan hänelle tiedoksi Timolta saatavien velkojen määrän. Hän käski minua kuittaamaan saman tien kaikki Timon velat maksetuiksi. Mies vannotti, että minkäänlaista lausuntoa en saa antaa Hymy-lehdelle."
Ainon helpotukseksi Hymystä ei hänelle edes soitettu. "Karhunkurun Anja ja Paavo soittivat, että tulla illalla heille lukemaan lehti. Oli sitä ilkeä lukea." Orajärveläiset eivät sinänsä pitäneet Timon taloudellisia vaikeuksia kummanakaan.
"Kaikki olivat siihen aikaan köyhiä", Toivo ja Aino muistelevat.
Markan tanssit
Ainon ja Toivon naapurissa, pienessä keltaisessa talossa, asuu Eeva Harju. Hän muistelee innolla Timon teini-iässä työväentalolla pitämiä "markan tansseja".
"Timo soitti gramofonilla musiikkia ja tanssi itsekin. Siellä oli kauhean paljon väkeä."
Kylän toisella puolen oleva Timon koti Mukkala oli sellainen paikka, jonne Orajärven nuoret mielellään kokoontuivat. Timon Lyyli-äiti oli kiinnostunut nuorten asioista. Eemeli-isä kuoli, kun Timo oli vasta 18-vuotias.
"Shh, olkaa hiljempaa, Timo on kirjoittanut koko yön", häliseville nuorille saatettiin sanoa jo silloin, kun Timo oli vasta 13-vuotias poikanen ja viimein päässyt uneen.
Eeva Harju syntyi kuten Timokin Ruotsin Bollnäsissä evakkomatkalla vuonna 1944. "Äitini Helga ja Timon äiti Lyyli olivat olleet sairaalassa yhtä aikaa. Jotkut sanovat, että meidät kastettiinkin Timon kanssa samasta kupista."
Eeva muistaa, kuinka Timo nuorena kävi hakemassa heiltä joka päivä hinkillä neljä litraa maitoa.
"Timon maitoreissu kesti tuntikaupalla, koska hänen piti lukea kaikki lehdet. Mie epäilen, että se katteli vähän meidän Terttuakin. Äiti ainakin joutui vaihtamaan maidot moneen kertaan, että ne eivät olisi hapantuneet."
Jo pienenä koululaisena Timo oli menestykseltään yliveto toisten rinnalla. "Hän piirsi kolmasluokkalaisena mitä halusi."
Lossilla kirjan ostoon
Timon kirjoittajanlahjat tulivat koulutovereille yllätyksenä juuri sen vuoksi, että häntä oli pidetty niin vahvana piirtäjänä.
"Mie olin jo Tervolassa karjantarkkailijana, kun Maa on syntinen laulu ilmestyi. Onneksi oli ollut tilipäivä, ja pääsin lossilla ostamaan kirjan kylältä."
Pahaksi onneksi Eevan uusi kirja unohtui maatilalle, jota piti lestadiolainen perhe. Kirjaa oli ehditty kodissa jo silmäillä.
"Mie olin kauhean ylpeä, että meillä Orajärvellä on oikea kirjailija, ja kysyin onneton, että mitä mieltä he ovat kirjasta."
Eeva sai suoraan kysymykseen rehellisen vastauksen: "Puhdasta soopaa!"
Kotikylälle tultuaan hän kertoi tapauksen Timolle Orajärven Kuukkeli-baarissa.
"Timo nauroi katketakseen. Sitten luin itsekin kirjan. Vähän epäilytti, että onkohan se nyt sitä pornoa. Enhän mie semmosta Timoa edes tuntenut."
Eevan mielestä Timo kritisoi kirjassaan enemmän lestadiolaisuudesta eriytyneitä hurmoksellisia korpelalaisia kun lestadiolaisia.
Helteisenä kesäpäivänä monet muistot lapsuudentoverista pulpahtelevat mieleen. "Voi kuinka mahdottoman ylpeänä isänä Timo esitteli minulle esikoispoikaansa Jussia."
Eevan luota on puolisen kilometriä matkaa Heikki ja Aila-Sisko Vanhan luo. Heidän ison talonsa alakerrassa oli 1960-luvulla kauppa.
Nyt jo eläkevuosiaan viettävä pariskunta muistelee, kuinka kauppa sai aikanaan usein asiakkaakseen hiljaisen kirjailijan. "Meille Timo maksoi aina kaikki velkansa."
Heikki, joka oli myös paikallinen taksimies, oli paikalla silloinkin, kun Mukkalan pirtissä käveli ympyrää hermostunut isä, Eemeli Mukka.
9-vuotias Timo-poika oli sairastunut SKDL:n nuorisojärjestön pioneerileirillä aivokalvontulehdukseen. Toivoa ei annettu. "Mie muistaakseni vein äitinsä Lyylin Ouluun, ainakin Kemiin saakka ", Heikki muistelee. "Oli se kauhea paikka. Tiät sie."
Timo selvisi hengissä. Sairaalassa hän oli sanonut, että nyt hän ymmärtää kaikki asiat.
Salaisia lukuhetkiä
Erno Paasilinnan Timo K. Mukka -kirjan mukaan Timo oli ymmärtänyt sairaalassa, että ihmiset eivät välitä toisistaan. Orajärvellä Timon muuttuminen vilkkaasta pojasta hiljaiseksi mietiskelijäksi pantiin merkille.
"Myöhemmin vein Timon isänsä kanssa usein Porovaaraan savotalle viikoksi. Paluumatkalla Eemeli sanoi lempeästi, että ei Timo jaksanut tehdä töitä, mutta se lueskeli. Eemeli ja Lyyli käsittivät, että pojalla on lahjoja", Heikki Vanha miettii.
Timo ei ollut leuhka.
"Se oli niin paljon viisas mies, että sen ei tarvinnut leuhkia."
Kiimavaaran kupeessa, Orajärven eteläpuolella, viettävät leppoisaa kesäpäivää eläkeläiset Elli ja Jonne Satta. Elli oli Timon serkku.
Ymmärrettävästi serkkupojan tekstit eivät olleet naapuristolle aivan helposti nieltäviä. "Kun Timon ensimmäinen kirja Maa on syntinen laulu ilmestyi, äiti ei pitänyt kirjaa pienemmille lapsille sopivana, ja niin mie luin kirjaa äidille yöllä."
Kerran Timo ja Tuula tulivat perheeseen kylään ja saunomaan.
"Äiti kysyi Timolta, että eikö se olisi voinut niitä rumia sanoja sanoa kirjassa vähän peitellymmin, mutta Timo ei vastannut siihen mitään."
Nyt Elli Satta sanoo suoraan, että eivät he ymmärtäneet Timon lahjakkuutta. "Timo oli aikaansa edellä."
Serkun mielestä Timo tykkäsi olla pääasiassa omissa oloissaan. "Ehkä se on kirjailijoitten tapa", hän mietiskelee.
Liisa Mikkola on orajärveläinen, joka asui puolisonsa Kallen ja lastensa kanssa kymmeniä vuosia Etelä-Ruotsissa. Tyhjillään olevassa talossa piti välillä kortteeria myös Timo K. Mukka perheineen.
"Eräässä kirjassa Timo mainitsi, että jos kummituksia ylipäätään on olemassa, niin Mikkolan Kallen talon ne ovat vallanneet", Liisa nauraa.
Hän on asunut nyt leskenäkin vuosikausia Orajärven koulun kupeessä olevassa talossaan, eikä kummituksia ole näkynyt.
"Ehkä ne näkyvät vain taiteilijoille", tytär-Leena kiusaa äitiään.
Mukka Timo leikki pienenä paljon Liisan ja Kallen poikien, Timon ja Laurin kanssa. Pojat yrittivät opettaa kirjailijanalkua pyöräilemäänkin, mutta ei hän oppinut. Timo oli kova kävelemään.
"Kerran pojat kesyttivät minulle harakan. Että se oli kiva. Kun lähdin marjaan, harakka lähti mukaan ja odotteli ämpärin reunalla kotimatkalle lähtöä. Sitten Kalle lähti lahtaamaan sikaa vaaralle, ja pojat ja harakka menivät matkaan. Lintu jäi sille tielle."
Läheiset naapurit
Mukkalan talo löytyy Orajärventieltä vaivattomasti. Autiona oleva mökki näyttää olevan lähes alkuperäisessä tilassa.
Pienen houkuttelun jälkeen pihalle kävelee tien toiselta puolen Timon lähin naapuri ja rakas lapsuudentoveri Laila Isaksson, os. Kulluvaara. Muistot ovat vieläkin niin lähellä, että Laila ei oikein tiedä mitä sanoisi.
"Mehän elimme tässä rinnakkain. Mukkalassa oli Ruotsista tuotuja leluja, joilla mie sain leikkiä. Myöhemmin Timon lapset kävivät syömässä äidin "rautapuuroa", joka oli tehty riisistä ja raparperista."
Laila sanoo, että pikkupoikana Timo oli aivan mahtava mielikuvitukseltaan. "Ja vilkas! Joka paikassa yhtä aikaa."
Tyttäriä Timo pelotteli metsästä löytämillään puunkänkkyröillä, jotka olivat milloin käärmeitä, milloin keijuja.
"Timo keksi kauheasti tarinoita vaikka vanhasta kelosta."
Myöhemmin Timo oli hiljainen mies, joka hymyili vähän sisällepäin kääntynyttä hymyään "ko met tyttäret hömpötimmä".
Lapsena hän tykkäsi ensin piirtää voipaperin läpi kuvia. Myöhemmin Timo luonnosteli joka paikassa hahmojaan.
"Kyllä mie istuin ja ihmettelin, kun luin Timon ensimmäisen kirjan. Miten ihmeessä se on voinut tajuta tämmöiset asiat melkein lapsena? Minun piti lukea Maa on syntinen laulu moneen kertaan."
Kun Laila kerran oli lähdössä Helsinkiin nuoriso- ja ylioppilasfestivaaleille, päätti Timo ykskaks lähteä mukaan. "Meidän piti siellä kohdata, mutta emme me joutaneet. Timon rahatkin loppuivat jo torstaina ja hän joutui palaamaan Orajärvelle."
Ujo nuoripari
Kun Timo toi kylälle Tuulansa, tarvittiin naapurintyttöä apuun.
"Molemmat olivat hirveän ujoja, ja mie autoin soittelemalla heille työpaikkoja."
Laila ja hänen miehensä Bertil kävivät sittemmin kokoamassa peräkärryyn Timon huonekalut, jotka oli kunnan toimesta "heitetty kartanolle".
Timo ja Tuula saivat Orajärven koululta häädön. "Oli se surullista."
Orajärven koulu palvelee nykyään asukkaita kylätalona. Ilmoitustaululla on Tuulan kirje kyläläisille vuodelta 2001: "Hei! Tässä näitä kuvia. Minulla on lämpimät muistot Orajärvestä, ja monet ihmiset ovat mielessä, vaikka heistä ei ole kuvia. Terveisiä kaikille tutuille. Tuula Mukka."
Koulun yläkerrassa on huoneita, joita vuokrataan nykyään matkalaisille. Keittiön maaliseinän alla uskotaan olevan Timo K. Mukan maalauksia.
Orajärven nykyinen kyläkauppias Sirkka Ylisirkka kertoo, että Timoa ja kotipaikkaa Mukkalaa kysellään kaupalla usein.
"Olen neuvonut kulkijoille paikan."
Kun Orajärven ikääntyneitä ihmisiä jututtaa, ymmärtää, että ei Timon kohdalla moitittu köyhyyttä tai juopotteluakaan. Molemmat lajit kyllä tunnettiin useimmissa taloissa.
Kyseenalaista ajan tapaan oli se, miten joku maa- ja metsätöiden sijasta "vain" kirjoittaa elääkseen. Toisaalta yhteisössä arvostettiin miehen rehellisyyttä.
Metsänistutuksessa oli kerran ihmetelty, miksi Timolla on niin paljon taimia jäljellä, vaikka toiset olivat jo valmiina. Pian kävi selville, että kaverit olivat oikoneet.
"Timo oli tunnollinen. Se ei polkenu jänkhään yhtään taimea."