Valtion verotulojen supistuminen jättää poliittisille päättäjille entistä vähemmän pelivaraa. Kunnissa tilanne on kirjavampi. Optiotulojen merkitys useiden kuntien taloudelle kirkastuu kunnallispoliitikoille viimeistään nyt.
Taantuma näkyy viime vuoden verotulojen määrissä, vaikka joidenkin arvioiden mukaan nyt on palattu aallon harjalta lähelle normaalitilaa. Selkeimmin talouselämän vauhdin hidastuminen paljastuu yhtiöiden maksamista yhteisöveroista. Niistä hupeni neljännes vuoteen 2000 verrattuna. Summaksi jäi 5,6 miljoonaa euroa. Monissa yhteisöveroilla aiemmin väljyyttä talouteensa saaneissa kunnissa on edessä turvautuminen lainarahaan.
Yhteenlaskettu tuloverojen osuus oli viime vuonna 26 miljardia euroa. Tulos on edellisvuoteen verrattuna 8,3 prosenttia niukempi. Myös yksityishenkilöiden maksamat tuloverot vähenivät hieman, 2,4 prosenttia. Vaikka palkansaajien tulot ja ostovoima yleisesti ottaen kasvoivat, optio- ja pääomatulojen roima lasku tuntuu yhteissummassa. Optiotuloja ei ole eritelty muista palkkatuloista, mutta verohallituksessa tehdyn, varsin luotettavan arvion mukaan niiden osuus romahti puoleen edellisvuodesta.
Optiotulot lasketaan aina muun ansiotulon päälle. Siksi saajalta menee niistä korkein mahdollinen veroprosentti. Yhteiskunta onkin optioiden osalta suurin hyötyjä. Varsinkin Nokian laitosten sijaintikunnissa ja niiden naapurustossa optioiden merkitys näkyy verokertymässä yhä erittäin selvästi. Nokian johtoporras on tulotasoltaan Suomen ehdotonta kermaa.
Talouskasvun hiipuminen vaikutti luonnollisesti myös yksityishenkilöiden pääomatuloihin ja niistä maksettuihin veroihin. Ne supistuivat viime vuonna yli kolmanneksella, 37 prosentilla, edellisvuoteen verrattuna. Siltä osin verojen väheneminen on vain valtion harmi. Kunnat eivät saa potista senttiäkään.
Jotkut yritysten omistajat maksavat itselleen hämmästyttävän pientä palkkaa ja ottavat yrityksestä ulos itselleen melkoisia osinkotuloja. Heidän tuloveroprosenttinsa jää sen takia erittäin pieneksi.
Verottajan on vaikea mennä tarkkaan sanomaan, millainen yritysjohtajan palkan kuuluisi olla. Silti eräät yleisesti tunnetut esimerkit kertovat kiistatta siitä, että joillakin on kohtuuttoman hyvät mahdollisuudet verosuunnitteluun. Suomen verolainsäädännössä on aivan ilmeisesti tarkistamisen varaa, sillä sama ongelma tulee joka vuosi esiin.
Kunnat pääsivät plussalle keskimäärin 4,6 prosenttia, vaikka valtion verotulot supistuivatkin. Erot kuntien välillä ovat kuitenkin suuria. Oulussa verot karttuivat keskimääräistä vauhtia, ympäröivissä kunnissa reippaammin. Koko Pohjois-Pohjanmaa menestyi kohtuullisesti.
Vaikeuksia on tutuilla suunnilla, Ylä-Lapissa ja Kainuussa. Myös muutamissa Etelä-Suomen it-keskittymissä koettiin takaiskuja. Siellä uskalletaan kuitenkin suhteellisen turvallisin mielin kääntyä luotottajien puoleen. Jo entuudestaan raskaasti velkaantuneissa kunnissa verotulojen paikallaan polkeminenkin on hankalaa ja niiden väheneminen suorastaan tuskallista.
Mitään kuntaa ei pidä jättää sellaiseen tilanteeseen pysyvästi. Sekä kuntien että valtion päättäjien on oltava alttiita pysyviin korjauksiin. Jossakin se voi olla kuntien yhdistäminen. Kuntaministeri Martti Korhonen on ilmeisen oikeassa sanoessaan, että yli 400 kuntaa on näin pieneen maahan aivan liian paljon.