OPS:n valitus Ykkösen sar­ja­pai­kas­ta ei mennyt läpi

Urheilun oikeusturvalautakunta on hylännyt Oulun jalkapallon tuki ry:n valituksen.

OPS on ilmoittanut jo aiemmin, ettei se ota Kakkosen sarjapaikkaa vastaan, joten joukkueen korkein mahdollinen sarjataso on Kolmonen. Arkistokuva.
OPS on ilmoittanut jo aiemmin, ettei se ota Kakkosen sarjapaikkaa vastaan, joten joukkueen korkein mahdollinen sarjataso on Kolmonen. Arkistokuva.
Kuva: Jukka Leinonen

Urheilun oikeusturvalautakunta on hylännyt Oulun jalkapallon tuki ry:n valituksen.

Oulun jalkapallon tuki ry valitti Palloliiton lisenssikomitean päätöksestä evätä Oulun Palloseuran lisenssi Ykköseen.

Palloliitto perusteli lisenssin hylkäämistä sillä, ettei OPS täyttänyt lisenssimääräysten taloudellisia ja oikeudellisia kriteereitä.

Lisäksi OPS oli toimittanut lisenssikomitealle virheellisiä tietoja siitä, että seura täytti asetetut kriteerit.

Lautakunta sai sekä Palloliitolta että Oulun jalkapallon tuki ry:ltä vastineet prosessin aikana. Oikeusturvalautakunta tutki, noudattiko Palloliitto omia sääntöjään lisenssipäätöksessään.

Oikeusturvalautakunta toteaa päätöksessään, ettei lisenssikomitea käyttänyt harkintavaltaansa väärin.

Asiassa ei ilmennyt myöskään sellaisia menettelyvirheitä, joiden vuoksi valituksen kohteena oleva päätös olisi pitänyt kumota. OPS:aa ei myöskään kohdeltu asiassa syrjivästi.

OPS on ilmoittanut jo aiemmin, ettei se ota Kakkosen sarjapaikkaa vastaan, joten joukkueen korkein mahdollinen sarjataso on Kolmonen. 

Juttua muokattu 14:14: Poistettu lause, jonka mukaan lisenssin epääminen tarkoittaisi seuran toiminnan päättymistä. 

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä