Uuden eduskunnan poliittinen mylly pyörähti virallisesti vihdoin käyntiin, kun pääministeri Jyrki Katainen (kok.) esitteli kuuden
puolueen hallituksensa ohjelman eduskunnalle tiistaina.
Torstaina eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta.
Ohjelma sai odotetun vastaanoton: hallitus puolusti tiukkaa talous- ja rakenneuudistuslinjaansa siinä missä oppositio peräänkuulutti aluepolitiikkaa ja huuteli vaaleissa annettujen lupausten perään.
Hallitus saa eduskunnan enemmistön luottamuksen, siitä ei ole epäselvyyttä. Pari vasemmistoliiton kansanedustajaa on ilmoittanut lipeävänsä rintamasta, mutta tämä aiheuttaa alkuvaiheessa eniten päänsärkyä vasemmistoliitossa.
Opposition kansanedustajat istuvat keskellä eduskuntaa. Kummallakin puolella istuu hallituspuolueiden edustajia. Näin oppositio joutuu ottamaan ryöpytystä vastaan kirjaimellisesti kahdesta suunnasta aivan kuten ensimmäinen yhteenotto ohjelmasta osoitti.
Oppositiota vastaan kohdistunut avaushyökkäys oli kova: hyökkääjän roolin ottivat kokoomuksen teräväsanainen ryhmäjohtaja Jan Vapaavuori ja demareiden kuivakiskoisella huumorilla puheitaan höystävä, niin ikään nokkelasanainen Jouni Backman.
Suurimman oppositiopuolueen perussuomalaisten hiillostus hallitusta kohtaan jäi yllättävän mitättömäksi.
Puolue on yhä puheenjohtajansa Timo Soinin sanavalmiuden varassa. Vaikka puolueen eduskuntaryhmässä on yhteensä
39 edustajaa, monestakaan heistä ei ole, ryhmäjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerneristä alkaen, ainakaan vielä vaativaan parlamenttiväittelyyn.
Hallitusohjelmakeskustelun avauspäivän piti olla Soinin tähtihetki. Hänet näytti yllättävän paitsi päähallituspuolueiden ryhmäjohtajien räväkkä tyyli myös se, että Sauli Niinistö varasti julkisuuden tiistaina kertomalla pyrkivänsä kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi. Soini oli varustautunut jo paremmin keskiviikon keskusteluun.
Keskusta joutuu puolestaan opettelemaan, miten oppositiossa toimitaan. Ryhmäjohtaja Kimmo Tiilikainen esiintyi ensitestissään niin kuivakkaasti, että hän joutuu kasvamaan tehtävässään pystyäkseen haastamaan kunnolla hallituspuolueiden edustajia.
Vie aikansa myös ennen kuin entinen pääministeri, keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi kykenee esiintymään uskottavana oppositiojohtajana. Linjan ja tyylin muutos hallitusroolista oppositioksi on vaikea laji.
Siinä missä Vapaavuori ja Backman toimivat kuin hyökkääjät urheilussa, puolustus oli ainakin pelin tässä vaiheessa jätetty pitkälti valtiovarainministerinä karaistuneen Kataisen varaan. Demarijohtaja Jutta Urpilaisen osaaminen valtiontalouden ylimpänä kirstunvartijana jää myöhemmin nähtäväksi.
Jos avauskeskustelusta voi päätellä jotakin pidemmän päälle, hallitusrintama kesti yllättävän hyvin. Oppositiopuolueiden roolia vaikeuttaa se, että ne joutuvat kyräilemään toisiaan. Siksi niiden voi olla vaikea löytää yhteistä säveltä hallituksen arvostelussa.