Preeriapalot voivat alkaa yllättävistä ja aluksi hyvinkin pieniltä tuntuvista asioista. Vai voiko tasavaltaa toista viikkoa puhuttaneesta jääviyskohusta tehdä mitään muuta johtopäätöstä? Tästä voisi päätellä, että tiistaina 99 vuotta täyttävä Suomi olisi potrassa kunnossa.
En käy enää kertaamaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mahdolliseen jääviyteen liittyvän monimutkaisen hässäkän vaiheita. Ne ovat useimmille tuttuja viikon varrelta. Kohun ytimessä olevan jääviysepäilyn selvittää eduskunnan oikeusasiamies.
Muutamia johtopäätöksiä tapahtumaketjusta voi kuitenkin tehdä jo nyt. Päällimmäisin niistä on se, että näytelmän pääpukarit, pääministeri ja Yleisradio, saavat molemmat katsoa peiliin.
Jupakka herätti muuallakin värikkäitä reaktioita, joita saatetaan siellä täällä jälkikäteen korvat punaisina katua. Vai mitä, Keskon ammattiosasto? Sehän ilmoitti valmistautuvansa poliittiseen lakkoon tukeakseen Ylen työntekijöitä ja puolustaakseen sananvapautta. Miten sen kauniisti sanoisi: harkintakyky petti pahasti.
”Tasavallan toimitusjohtajan” jäävittömyys on erittäin tärkeä asia. Kun pääministeriä koskeva jääviysepäily nousee esille, se on perustellusti merkittävä uutisaihe.
Yleisradio teki Kansan Uutisten peesissä jääviysepäilystä uutisen, mutta meni hakoteille siinä, että jauhoi aika vähillä lisätiedoilla samaa aihetta useita päiviä kaikilla kanavilla.
Nyt nähdyn tapainen iso remmi pyörähtää mediassa päälle yleensä silloin kun kysymyksessä on oikeasti iso uutinen.
Uutisaihe riistäytyi yksinkertaisesti mittasuhteistaan. Yleisradion journalistinen johto teki oikean päätöksen painaessaan viikonlopun jälkeen jarrua. Mopo oli vain ehtinyt karata jo käsistä.
Sipilä sai mediaoppitunnin. Yritysjohtajataustaisena hänelle ei ole auennut se, että pääministerin kannattaa välttää hiiltymistä kuin ruttoa – jopa vaikka jos kokisi tulleensa hetkellisesti kohdelluksi väärin. Vaikka Yle antoi Sipilälle turhan vähän kommentointiaikaa, hän olisi halutessaan saanut vastata epäilyihin. Pääministeri ei voi määritellä jotakin yhteiskunnallisesti merkittävää asiaa kielletyksi aiheeksi.
Pahitteeksi ei ole sekään, jos nukkuu joskus Paavo Väyrysen oppien mukaisesti yön yli ja kuuntelee avustajia.
Matti Vanhanen (kesk.) oli pääministeriaikanaan värikäs yksityiselämässään, mutta pääministerin tehtävissä viilipytty. Kun Vanhasen eteen tuli hankala asia, hän reagoi – niin, huokaisemalla syvään. Sitä kärsivällisyyden määrää ei voinut olla vastentahtoisesti ihailematta.
Sinänsä pääministerin, tai ylipäätään poliitikkojen, ja tiedotusvälineiden yhteentörmäyksissä ei ole mitään uutta eikä pahaa. Isokenkäisten ja median välinen jännite on terveen yhteiskunnan merkki.
Välillä jännitettä on enemmän, välillä vähemmän. Presidentti Mauno Koivisto yritti kieltää puheidensa tulkinnan, pääministeri Kalevi Sorsa (sd.) puhui infokratiasta ja painosti Yleisradiota ja pääministeri Paavo Lipponen (sd.) otti tämän tästä yhteen ”medioiden” kanssa.
Ainakin toimittaja Salla Vuorikosken julkistamasta sähköpostiviestinvaihdosta Sipilän kanssa käy kiistatta ilmi, ettei pääministeri yrittänyt edes vaikuttaa Yleen saati painostaa sitä. Siitä huolimatta viestit olisi kannattanut jättää lähettämättä. Viimeisin lähti toissa perjantai-iltana klo 23.07.
Yleisradiolle näytelmä on toisenlainen oppitunti. Poliitikkojen esiintymistiheys Ylen eri tuuteissa on arvioni mukaan kasvanut etenkin sen jälkeen kun yhtiö alkoi saada rahoituksensa Yle-veron kautta. Sisällöllinen anti ei ole kasvanut määrän tahdissa.
Poliitikkojen ja tiedotusvälineiden suhteiden on hyvä perustua keskinäiseen kunnioitukseen, eräänlaiseen ”kauhun tasapainoon”, jossa tiedotusvälineet eivät päästä poliitikkoja turhan lähelle. Yle maksaa nyt veroa siitä, että tämä etäisyys on liiaksi kaventunut. Vissi etäisyys on loppupeleissä myös poliitikkojen etu.
On jo arvioitu, että kohu olisi lyönyt kolhun Suomen maineeseen sananvapauden ykkösmaana. Arvio on kyllä hätäinen. Tämä kaikkihan todistaa toimivasta sananvapaudesta. Mitä sananvapautta se olisi, jos sitä toteuttavat eivät ottaisi joskus yhteen?
Toivottavasti nyt koettu ei johda siihen, että poliitikot alkavat viestiä yhä enemmän somessa, Donald Trumpin tahtiin ja tyyliin.
Kolumni