Opetushallituksen pääjohtajan Kirsti Lindroosin ehdotus oppitakuusta on hieno ajatus, mutta erittäin vaikea toteuttaa.Pitää varmasti paikkansa, että nykyisin opettajat suhteuttavat numerot enemmän oman koulunsa tasoon kuin valtakunnallisiin kriteereihin. Ihanteellista olisi, että samalla luokkatasolla olevat oppilaat saisivat koko maassa numeronsa samoin kriteerein.
Toistaiseksi on vain mahdotonta luoda yhteinen valtakunnantasoinen arviointitapa. Sellaisen eteen koululaiset joutuvat vasta lukion kurssit suoritettuaan, osallistuessaan ylioppilaskokeisiin. Myös ylioppilaslautakunnan arvioinnit ovat joskus herättäneet keskustelua tasapuolisuudesta, mutta heitot eivät liene suuria. Jokaiselle luokka-asteelle voitaisiin toki luoda vastaava valtakunnallinen arviointijärjestelmä, jos tahtoa, rahaa rahaa ja voimavaroja riittäisi. Toistaiseksi ei riitä.
Valtakunnassa on yhtenäiset opetustavoitteet. Osa oppilaista yltää niihin helposti, osa ei millään. Hyvin menestyvienkin välillä on eroja. Jossakin koulussa loistamaan pääsevä oppilas saattaa todella joutua johonkin toiseen kouluun siirtyessään huomaamaan olevansa ehkä keskitasoa.
Muualla maailmassa ei liene paremmin, tuskin edes yhtä hyvin. Kuten pääjohtaja Lindrooskin huomautti, suomalainen peruskoulu on kansainvälisten Pisa-vertailujen mukaan korkeatasoinen ja varsin tasalaatuinen. Opetushallituksen kokoama raportti kuitenkin osoitti oppimistuloksissa ja oppilaiden arvioinneissa jopa huomattavia eroja koulujen välillä. Sen raportin hämmentämänä Lindroos teki ehdotuksensa.
Suurimpia eroja löydettiin B-ruotsin sekä äidinkielen ja kirjallisuuden arvosanoissa. Ääritapauksissa samantasoinen osaaminen katsottiin yhdessä koulussa oikeuttavan arvosanaan 9, toisessa arvosanaan 7. Kahden numeron heitto on paljon. Suullisesti arvioiden kyse on kiitettävästä tai tyydyttävästä.
Koulujen tasoon vaikuttaa myös kuntien talous, vaikka niin ei saisi olla. Jossakin opettajia mieluummin lomautetaan kuin lähetetään kursseille, jossakin toisaalla huolehditaan hyvin jatkokoulutuksesta.
Jotta erot eivät repsahda nykyistä suuremmiksi, on harkita valtion väliintuloa. Kun kunnan kirstusta loppuvat rahat, niitä ei saada lisää edes taikurin hatusta. Erityisen karvasta on, jos joidenkin lasten tulevaisuus kärsii siitä. Jälkeen jäämistä on myöhemmin hankala korjata. Koulujen oppitakuun sijasta valtakunnan päättäjille pitäisi säätää velvollisuus huolehtia opetuksen valtakunnallisesta tasosta.