Suomessa ei varmasti ole monta oppilasta, joka ei olisi purnannut todistuksensa numeroista. Useimmiten syynä lienee oppilaan odotusten ja todellisen taitojen välinen ristiriita. Epäilemättä on myös tapauksia, joissa purnaukseen on aihetta. Numeroarvosteluhan on selkeä, mutta myös raaka ja yksinkertaistava. Vikaa voi olla myös opettajan arviointiasteikossa. Sen lähtötaso voi olla liian matala tai korkea.
Tuskin on yllätys, että samoilla tiedoilla ja taidoilla ei jokaisessa koulussa saa aina samaa numeroa. Huolestuttavaa kuitenkin on, että arvosanat voivat heitellä rajusti. Opetushallituksen tuoreen raportin mukaan samantasoinen osaaminen voidaan yhdessä koulussa arvioida arvosanalla 7, toisessa arvosanalla 9. Samaisen, yhdeksännen luokan oppilaita koskevan raportin mukaan suurimmat erot ovat B-ruotsissa sekä äidinkielessä ja kirjallisuudessa.
Muitakin huomiota vaativia eroja raportissa selvisi. Kansallisten arviointikokeiden perusteella näkyy, että samaa arvosanaa varten pojilta vaaditaan matematiikassa enemmän taitoja kuin tytöiltä. Äidinkielessä tilanne on päinvastainen. Lukioon pyrkiviä oppilaita taas arvioidaan ankarammin kuin ammatilliseen koulutukseen pyrkiviä. Myös kuntien välillä arvosanojen erot ovat selviä.
Eroja voi selittää inhimillisilläkin tekijöillä. Opettaja voi tietoisesti tai tiedostamattaan tukea jotakuta oppilasta antamalla hänelle paremman numeron kuin mihin osaaminen antaisi oikeutuksen. Toisaalta inhimilliset seikat, vaikkapa opettajan ja oppilaiden hankaukset, saattavat johtaa tiukempaan arviointiin. Oppilaiden tasa-arvoisen kohtelun kannalta kumpikin menettely on ongelmallinen.
Raportin mukaan arvosanat niin ikään sopeutetaan pikemminkin koulun yleistasoon kuin valtakunnallisiin hyvän osaamisen kriteereihin. Inhimillistä sekin, mutta tavoiteltavaa se ei voi olla.
Raportin merkittävä havainto oli, että myös oppilaiden todellisissakin taidoissa on eroja. Oppimistulokset ovat kaupungeissa hiukan parempia kuin maaseudulla. Asuinpaikka sinänsä ei eroja selitä vaan erot oppilaiden sosiaalisissa taustoissa. Sama seikka selittää kaupunkien koulujen välisiä eroja.
Tulos osoittaa, että oppilaan lähtökohdat ja kodin mallit vaikuttavat edelleen koulumenestykseen. Sitä seikkaa tuskin koskaan saadaan kokonaan oikaistuksi, mutta kansalaisten tasa-arvon kannalta siihen pitää sitkeästi pyrkiä. Sehän kuuluu Suomen koko menestyksekkään koulujärjestelmän johtoajatuksiin.
paakirjoitus@kaleva.fi