Suomen metsäteollisuus on lähtenyt ristiretkelle miekka kädessä iskostamaan paperimiesten päähän uutta oppia kuten kristinuskon levittäjät konsanaan satoja vuosia sitten. Metsäteollisuuden miekka on työsulku ja oppi, jota se levittää, tunnetaan globalisaationa. Saarnan sisältö on lyhyt ja ytimekäs: kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten työntekijöiden palkka riippuu vastaisuudessa vain ja ainoastaan siitä, paljonko ulkomaiset asiakkaat ovat valmiita maksamaan niiden tuotteista.
Oppia on yritetty jyrätä suomalaisten päähän vuositolkulla puhumalla, kirjoittamalla ja perustelemalla perustelemasta päästyä, mutta menestys on ollut heikko. Uutta onkin vain tapa, jolla oppia levitetään nyt. Metsäteollisuus uhkaa pysäyttää Suomen paperi- ja sellutehtaat kahdeksi viikoksi, ellei valtakunnansovittelija Juhani Salonius pysty laukaisemaan alan työehtosopimuskiistoja ennen voimatoimien alkua.
Työsulku on yhtä järeä ase kuin lakko. Sen tarkoitus on panna vastapuoli polvilleen väkipakolla, jos kerran järkipuhe tai maanittelu eivät auta. Työsulku kuulostaa ilkeältä keinolta siksi, että työnantajat ovat turvautuneet siihen Suomessa hyvin harvoin, joskin sen käyttö työmarkkinariidoissa on lisääntynyt himpun verran kymmenen viime vuoden aikana.
Lakkoihin on sen sijaan totuttu, eivätkä ne hätkähdytä samalla tavalla suomalaisia, vaikka presidentti Urho Kekkonen määritteli jo yli 30 vuotta sitten työtaistelun vanhentuneeksi aseeksi. Suomi on ollut lakkojen luvattu maa. 70-luvun huippuvuonna maassa järjestettiin yli 3 200 työtaistelua, joihin osallistui kolmasosa työntekijöistä. 80-luvulla lakkojen määrä väheni. Enimmillään niissä menetettiin 2,8 miljoonaa työpäivää vuodessa.
Työtaisteluinto lopahti 90-luvulla laman jälkimainingeissa, ja lakkojen määrä on vaihdellut tällä vuosituhannella 65:stä 112:een vuodessa. Luvut ovat pieniä, mutta silti jokainen lakko on liikaa - ja varsinkin laiton lakko. Ne ovat niin yleisiä ja lakkosakot niin pieniä, että se on hämärtänyt suomalaisten käsitystä oikeasta ja väärästä.
Laittomia lakkoja katsotaan solidaarisuussyistä sormien läpi. Vain työtuomioistuimet, työnantajat sekä jotkut sanomalehdet pitävät yhä kiinni laillisesta menosta.
Osat ovat nyt vaihtuneet metsäteollisuudessa, kun työnantaja ei enää tyydy vaikeroimaan, vaan uhkaa kahden viikon työsululla. Paperiliiton lakon on määrä kestää vain kaksi päivää - tässä vaiheessa. Molemmista on jätetty lain edellyttämä ennakkovaroitus.
Jos laittomat lakot sekä niistä johtuvat tehtaiden alas- ja ylösajot unohdetaan, työnantaja pelaa nyt vähintään yhtä kovin panoksin kuin ammattiliitto, ellei kovemmin. Yksikään merkittävä teollisuudenala ei ole lähtenyt ennen ajamaan voimakeinoin heikennyksiä työehtosopimukseensa. Metsäteollisuus tekee niin, koska se katsoo joutuneensa hyväksymään huonoina pitämänsä työehdot vasten tahtoaan joko osana tulosopimuksia tai lakolla pakotettuna.
Työntekijöiden keskiansio paperitehtaissa oli viime vuonna 41 000 euroa vuodessa. Tämä merkitsee sitä, että suomalaisen paperitehtaan työntekijän tuntihinta työnantajalle oli korkeampi kuin muissa Euroopan maissa mutta työn tuottavuus oli alhaisempi kuin niissä.
Suomen metsäjätit myyvät tuotteitaan maailmanmarkkinoilla, joilla vain kilpailukykyiset yritykset menestyvät. Metsäteollisuuden hallituksen puheenjohtaja Pekka Laaksonen sanoi suoraan jo huhtikuun lopulla, mistä ristiretkessä on kyse. Nyt käydään taistelua siitä, onko Suomessa myös tulevaisuudessa kannattavia paperitehtaita. Jos sitä halutaan, suomalaisten on hyväksyttävä henkisesti palkanmuodostukselle uudet perusteet, hän lisäsi. Vanha lehmänkauppamalli ei enää toimi.
Voimiensa tunnossa olevan Metsäteollisuuden ristiretken ajankohta ei ole sattuma. Alan kannattavuus on heikentynyt niin, että se pakottaa arvioimaan kriittisesti myös työpanoksen hintaa, vaikka sen osuus lopputuotteen kustannuksista on hyvin pieni. Se, mitä tapahtuu nyt paperiteollisuudessa, tulee vastaan myös muilla aloilla. Oppia globalisaatiosta ei pääse pakoon.
Vaikka Metsäteollisuuden analyysi ja perustelut globalisaation vaikutuksille pitävät paikkansa, sen valitsemat keinot arveluttavat. Kolmen metsäjätin yläkerroksissa ja työmarkkinajohdossa ei haluta nähdä, että kovat otteet kärjistävät ilmapiiriä ja vievät huomion pääasiasta sivuseikkaan. Syy- ja seuraussuhteet hämärtyvät. Oikein tai väärin, ay-liike joutuu asettumaan puolustusasemiin Suomessa ja sille tulee tukea yli rajojen.
Teollisuuden ongelma on siinä, etteivät sen edustajat osaa tai halua puhua kieltä, jota tavalliset ihmiset ymmärtävät. Etelärannan ylin edusmies Christoffer Taxell antoi siitä näytön tv:ssä keskiviikkona. Hän varoi antautumasta keskustelemaan konkreettisesti johtajien etuuksista tai siitä, mitä Perloksessa tapahtuu, vaikka tällaiset asiat vaikuttavat siihen, miten työntekijät hahmottavat maailman. Taxell pyöritti vain tuttua globalisaatiolevyä ja turvautui korkealentoisiin ajatuskulkuihin.
Kuitenkin niin kauan kuin globalisaatio näyttää merkitsevän herroille ja omistajille sopeutumista ruhtinaallisempaan ansiotasoon ja työntekijöille huonompaan, on selvää, ettei sana voi mennä perille ja ristiretkellä on pakko vetää miekka esiin.