Lapsuuteni Ii oli monimuotoisuudessaan varsinainen sulatusuuni. Kun nykyään puhutaan suvaitsevaisuuden oppimisesta, olimme Iissä monikulttuurisuuden edelläkävijöitä jo 1950-luvulla.
Vastakkainasetteluja riitti, mutta niin riitti myös sovittelutaitoa ja -halua.
Kunnanvaltuustossa vastakkain olivat kommunistit ja maalaisliittolaiset. Muita puolueita ei liioin vallankahvassa ollut.
Kommunistien haara Iissä oli niin sanottua äkkiväärää, tosi vasenta laitaa. Vappumarssit olivat kohtuullisen ylevät.
Yhteiskunnan kehittämisestä näkemykset eivät todellakaan olleet samassa linjassa, mutta kuitenkin päätöksiin päästiin ja vältyttiin pattitilanteilta.
Samat jakolinjat vaikuttivat myös vapaa-ajalla. Urheiluseurojen välillä oli kova kilpailu.
Iin Yritys ja Iin Urheilijat mahtuivat kuitenkin samalle pururadalle. Kaupatkin oli jaettu E-osuuskauppaan ja Turvaan. Niissä käytiin uskollisesti oman näkemyksen mukaisesti.
Sosiaalista elämää varten kokoonnuttiin joko työväentalolle tai maamiesseuran talolle. Nuorisoseura järjesti näytelmiä ja muita tapahtumia, jotka oikeastaan vasta television yleistyminen lopetti.
Kannattaa myös muistaa, ettei sodasta ollut kuin tuokio. Sota oli arjessa edelleen läsnä. Iissä se näkyi muun muassa evakkoina.
Evakoita oli tullut Petsamosta ja Karjalasta, ja kulttuurit näiden ryhmien välillä olivat hyvinkin erilaiset.
Petsamolaiset olivat uskontoa, ruokatapoja ja muuta kulttuuria myöten täysin erilaisia. Asemalla oli Petsamon kauppaliike, josta sai turskaa. Se oli suurta herkkua!
Naapurin Martta oli tullut Sortavalan maalaiskunnasta. Hän oli toiminut lypsäjänä Niemelän hovissa Kannaksella. Varsinainen työmyyrä ja piirakantekijä!
Neuvottelutaitoa tarvittiin, kun tulijoita kotoutettiin osaksi yhteisöä. Romanien erilainen kulttuuri rikasti myös osaltaan kylänraittia.
Erilaisuutta suvaittiin. Siihen olivat totuttaneet meidät vaikkapa kulkukauppiaat, jotka möivät kampoja ja partakoneenteriä, tai Taalin Mikko, joka myi kalaa.
Vanhainkodissa asui vanhusten lisäksi myös niitä, jotka tekivät paikassa töitä elantonsa eteen. Sen ajan iiläiset varmasti muistavat vanhainkodin Aatun ja Aunen.
Nykyään puhuttaisiin tukityöstä, tuolloin jokainen vain otti osaa yhteisiin töihin omien kykyjensä ja taitojensa mukaan.
Kehitysvammaiset asuivat vanhainkodissa, kunnes Heikinharju perustettiin. Sinne kaikki kuskattiin. Uusi hoitofilosofia toi sittemmin heitä takaisin Iihin.
Tämän monimuotoisuuden keskellä me suuret ikäluokat kasvoimme. Ja hyvin kasvoimmekin, meistä tuli varsinainen Suomen yhteiskunnan rakentajapolvi. Luotiin hyvinvointiyhteiskunta, kansainvälistyttiin ja kasvettiin.
Nyt uutena haasteena on löytää tasapaino, kun kansainvälisen taloustilanteen vuoksi myös oma taloutemme on koetuksella.
Samaan aikaan kun ihmiset näkevät tiukan talouskurin vaikutukset arjessaan, pitäisi löytää paikka uusille tulijoille, jotka sodan ja pakolaisuuden vuoksi ovat tulossa maailmalta osaksi yhteiskuntaamme.
Tämän keskellä olisi hyvä muistaa, että meillä on jo kokemusta erilaisuuden hyväksymisessä.
Olemme ennenkin osanneet neuvottelun erilaisten näkemysten välillä ja osanneet ottaa uusia tulijoita osaksi yhteiskuntaamme. Otetaan oppia vaikkapa 1950-luvun Iistä.