"Minulla ei ollut erityistä innostusta kouluttautua opettajaksi, mutta minulla ei ollut taloudellisesti edellytyksiä lähteä Helsinkiin, ja tämä oli ainoa ylioppilaspohjainen koulutus Oulussa.
Sain armeijasta lomaa valintakokeisiin. Kokeessa oli muun muassa kuviteltu luokkatilanne. Minulle sanottiin, että ´paloautoja ajaa koulun ohi, ja kaikki oppilaat ryntäävät ikkunaan katselemaan, mitä teette´. En muista, miten siitä selviydyin. Siihen kuului myös jotain psykologisia testejä ja keskustelu rehtori Aatto Kaljusen kanssa.
Meidän miesten oli aika helppo päästä sisään. Naisia oli pyrkimässä enemmänkin, ja heillä oli varmasti karsintaa. Kaikkiaan meitä oli kurssilla noin 90, eli varsin iso joukko.
Vapauduin asevelvollisuudesta 10. syyskuuta 1957. Paras kaverini Martti Ahtisaari oli vapautunut muutamaa kuukautta aikaisemmin ja aloittanut opintonsa. Hän oli järjestänyt minulle kaiken valmiiksi papereista ja työjärjestyksestä lähtien.
Sopeutumiseni ei kuitenkaan ollut helppo. Olin ollut koko elokuun tykistön kovapanosammunnoissa Rovajärvellä, ja sieltä siirryin viikon varuskuntapalvelun jälkeen opettajankoulutukseen, joka oli täysin erilaista kuin sotaväki.
Ensimmäisenä vuonna opetus oli lähinnä luentoja ja harjoituksia. Opettajankoulutuksen ideana oli antaa tietoja eri aloilta. Se ei niinkään ollut opetuksen tekniikkaa, vaikka toki sitäkin oli. Opettajat olivat hyvin erilaisia, mikä oli tietenkin rikkautta.
Yliopistolla ei ollut tiloja, niinpä kuljeskelimme pitkin kaupunkia paikasta toiseen. Luentoja oli Tetran salissa, Teknisellä oppilaitoksella, Oulun lyseolla oli kemiaa, poliisilaitoksella liikuntaa ja keskustan terveysasemallakin jotain.
Kakkoskurssin harjoittelukouluja olivat Teuvo Pakkalan koulu, Hietasaaren koulu ja Patamäen koulu.
Hietasaaressa oli yhdistetyn luokan opetusta, koska siellä oli useampia vuosiluokkia samassa tilassa. Siihen aikaan maaseudulla oli paljon pieniä kouluja, ja meistä huomattava osa siirtyi maaseudulle.
Opiskelu oli aika tiivistä. Päivisin oli luentoja ja harjoituksia.
Kakkoskurssilla aamupäivät olivat luentoja ja harjoituksia, ja iltapäivät harjoittelukoulussa oloa, tuntien pitoa ja kuuntelua.
Aamulla oli usein väsynyt, ja silloin tahtoi pää nytkähdellä, kun istui luokan perällä kaverien tunteja kuuntelemassa.
Opiskelu teetti paljon työtä. Ei siinä ehtinyt esimerkiksi ansiotyötä ajatellakaan. Sen sijaan kesät olimme suurin osa töissä.
Martti Ahtisaari sanoi äskettäin, että ensimmäinen opettajavuosi oli hänelle hyvin tärkeä koulutusvuosi, ja niin voin sanoa minäkin. Siinä oli aika neuvoton monta kertaa. Apua ei ollut mistään saatavissa, itse piti ratkaista kaikki ongelmansa. Toisaalta se oli ihan hyvä, mutta oli se raskas vuosi."