Suomessa nimellä Abderrahman Mechkah esiintynyt 23-vuotias mies surmasi kaksi ihmistä ja haavoitti kahdeksaa. Suomalaisia vääräuskoisiksi nimitelleen marokkolaisen radikalisoituminen oli tiedossa, mutta varoitukset viranomaisille eivät johtaneet kirjaamista järeämpiin toimenpiteisiin, koska vihjeisiin ei liittynyt konkreettista isku-uhkaa.
Terrori-isku ei tullut kenellekään yllätyksenä. Jotkut hurrasivat, toiset vannoivat kostoa. Suurin osa tuomitsi terroristin teon ja tunsi surua ja myötätuntoa uhreja ja heidän omaisiaan kohtaan.
Suomen poliisi osoittautui äärimmäisen tehokkaaksi. Terroristi oli taltutettu kolmen minuutin kuluttua hälytyksestä ja toisin kuin muualla maailmassa, häntä ei tapettu vaan tehtiin vaarattomaksi laukauksella alaraajaan. Terroristi ei saanut islamistien hehkuttamaa marttyyrikuolemaa vaan joutuu vastaamaan rikoksistaan.
Iskun jälkeen jotkut levittivät rasistisia näkemyksiään, toiset puolestaan vähättelivät iskua ja vertasivat sitä suomalaisten tekemiin henkirikoksiin tai pitivät iskuun syyllisinä kotouttamisessa epäonnistuneita suomalaisia.
Joidenkin on yhä tänäkin päivänä vaikea ymmärtää, että yksi marokkolainen terroristi ei tee kaikista ulkomaalaistaustaisista terroristia. Yhtä vaikeaa on joidenkin käsittää, että vaikka on hyvä asia kiinnittää huomiota suomalaisille henkirikoksille tyypillisiin alkoholi- ja mielenterveysongelmiin, ovat ne täysin eri asia kuin uskonnollis-poliittisista motiiveista kumpuava terrorismi.
Siinä missä ranskalaiset kokosivat voimansa yhteen ja osoittivat yhdessä ja yhtenäisinä mieltään terrorismia vastaan, vallitsee meillä hämmentynyt hajaannus. Täällä pelätään terroristeja enemmän sitä, että leimautuu rasistiksi, jos tuomitsee terrorismin tai kannattaa toimia, joiden avulla terrorismia vastaan voidaan taistella.
Epävarmuuden taustalla kummittelee polarisoitunut maahanmuuttokeskustelu, jossa leimakirveet edelleen viuhuvat puolin ja toisin.
Monelle on leimautumisen pelossa vaikea sanoa ääneen edes vallitsevaa tahtotilaa: Oikeasti hädänalaisia on autettava, mutta samalla on minimoitava turvapaikanhakuun liittyvät lieveilmiöt.
Niin kovalta ja sydämettömältä kuin se jonkun mielestä varmasti kuulostaakin, toive paremmasta elintasosta ei ole peruste turvapaikan hakemiseen. Turvapaikan hakeminen ei toisaalta ole rikos, eikä väärinkäytöksiä saa yleistää koskemaan kaikkia. Joukossa on niitä, jotka oikeasti tarvitsevat turvaa ja suojelua, mutta valitettavasti myös niitä, jotka ovat liikkeellä väärin motiivein.
Uhkiin tulee varautua. On selvää, että Suomen tulee päivittää tiedustelulainsäädäntönsä vastaamaan muun Euroopan tasoa. Uutta tiedustelulakia on valmisteltu jo vuosien ajan, joten mistään uudesta asiasta ei todellakaan ole kyse. Tahallinen vitkastelu ei nyt kannata, sillä viranomaisilla tulee olla mahdollisuus ja valmius suojella meitä terroristeilta.
Foliohattuiset salaliittoteoreetikot pelkäävät poliisivaltiota, jossa kaikkia valvotaan eikä kenelläkään enää ole yksityisyyden suojaa. Erikoista on, että nämä samat paasaajat eivät vaikuta olevan lainkaan huolissaan niistä 350 Supon seurannassa olevasta potentiaalisesta terroristista, jotka ovat riskikartoituksen mukaan vielä paljon Turun puukottajaakin vaarallisempia.
Tiedustelulainsäädäntöä ei olla uudistamassa siksi, että viranomaiset pääsisivät kyttäämään meitä, vaan siksi, että he voisivat suojella meitä.
Viime vuonna myönteisen turvapaikkapäätöksen sai 27 prosenttia kaikista hakijoista, irakilaisista vain 18 prosenttia. Kaikkine valitusaikoineen turvapaikkahakemuksen jättämisestä lainvoimaiseen päätökseen voi kulua aikaa jopa vuosia. Turvapaikkahakemusten käsittelyyn suunnattavat lisäresurssit ja siten turvapaikanhakuprosessin nopeutuminen olisivat kaikkien etu. Samoin tärkeää olisi välittää oikeaa ja tarkkaa tietoa turvapaikansaannin tosiasiallisista edellytyksistä suurimpiin lähtömaihin, jolloin virheellisin odotuksin matkaan lähtevien määrä mahdollisesti vähenisi.
Myös yhteistyökyvyttömien, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden seurantaa ja säilöönottoa tulisi tehostaa ja palautuksia nopeuttaa. Tällä hetkellä suomalaisten viranomaisten ulottumattomiin on kadonnut noin 5 300 turvapaikanhakijaa. Se on liian paljon.
Turvallisuus ei ole vain tunne – se on myös tekoja. Vihan lietsonta, niin turvapaikanhakijoihin kuin oikeusjärjestelmäämme ja viranomaisiin kohdistuva, ei lisää kenenkään turvallisuutta.
Erimielisyyksistä huolimatta suurin osa kansastamme kannattanee pyrkimystä turvalliseen, toimivaan, hyvinvoivaan ja toisia kunnioittavaan yhteiskuntaan, jossa ei ole sijaa ääriaineksille. Yhteinen suunta, yhtenäisyys ja päättäväisyys tekevät meistä satavuotisen itsenäisyytemme arvoisen kansan, jos niin vain haluamme.
Jyri Paretskoi on kirjailija Iisalmesta.