Ope­tus­neu­vos Marja Rysä on huo­lis­saan ny­kyi­ses­tä kou­lu­tus­po­li­tii­kas­ta: "Ä­lyk­kyy­so­sa­mää­rä on las­ke­nut"

Opetusneuvos Marja Rysän koti henkii hänen arvoistaan: muistot eletystä ovat läsnä lapsuudenkodin esineiden myötä.

Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

– Olen kirjoittanut elämäkertani, opetusneuvos Marja Rysän tuttu, tekevä ääni toteaa eräänä alkutalven aamuna puhelimessa.

Nide on jo samana päivänä kädessäni ja kauniin pienen akvarellin – sekin Rysän luovuutta – kera toimitettuna.

Hän kertoo kustantaneensa teoksen itse, ei jäänyt aikailemaan.

Ne jotka Marja Rysän tuntevat, eivät tätä ihmettele.

Hän tekee. Ei puhu eikä toimi konditionaalissa.

Miten viisasta!

Tämä on Marja Rysä, jonka olen oppinut tuntemaan hänen kolmen tyttärensä ikätoverina. Oulun asioista kiinnostuneena hänen työnsä ja luottamustoimiensa kulkua on ollut hyvä seurata.

Itse asiassa olisi mahdotonta muistella kuluneita kolmea-neljää vuosikymmentä oululaista, ja alueellistakin, kulttuurielämää – erityisesti musiikin harrastamiseen ja opiskeluun liittyen – ilman Rysän läsnäoloa.

Elämäkerrassa myös sukujen tarina

Elämäkerta onkin siksi paikallaan. Se antaa vastauksia siihen, miten Hiltusen Marjasta tuli tämä Rysän Marja.

Isän ja äidin puoleisten sukujen tarina ynnä oma lapsuus ja nuoruus vuorovaikutuksessa läheisten ja yhteisön kanssa tulee lukijalle eteen eläväksi. Aikuisuus, naisen roolit ja työelämä avaavat yhtä lailla kiinnostavan näkymän.

Kirjeet, päiväkirjat ja muistot, asiakirjalähteetkin, luovat vankan pohjan kerronnalle, mutta kertojan ääni – se on parasta! Lukiessa on monta paikkaa hymyyn, niin läsnä Rysän persoona tekstissä on.

Elämää ja koulua – elämänkoulua -muistelusta lukiessa ymmärtää Marja Rysän antavan nuoremmalleen mallin: tunne arvosi.

Kun Rysää on oppinut katsomaan päätään pidempänä muita – niin ruumiin kuin hengen tasolla – kirjaan kirjatut neuvot pyrkii sisäistämään.

Vaikka sen, miten on osattava nähdä kauneutta ympärillään, kun hakee voimia muutosten jälkeen.

Huoli peruskoulusta

Marja Rysä syntyi juuri suursodan alle, ja oli jälleenrakennuskaudella sen ikäinen, että kykeni panemaan merkille, mihin häntä ja nuorempia haluttiin suunnata.

– Vanhemmat tekivät äärimmäisiä uhrauksiakin, jotta saisivat lapsensa koulutetuiksi. Opissa nähtiin Suomen tulevaisuus!

Siksi uransa koulumaailmassa tehneelle, niin opetuksesta kuin hallinnosta vastanneelle, tämänhetkinen koulutuspolitiikka on tuskallista seurattavaa.

– Älykkyysosamäärä on laskenut, peruskoulun tullessa se nousi, koulu-uudistusta tekemässä ollut toteaa.

Lukeminen olisi Rysän lääke.

– Ja että käsitellään abstrakteja asioita antaen aivoille kunnolla signaaleja, hän tähdentää.

– Korkeampi ajattelu on kirjoissa!

Ahkeran harrastuksissaan

Kirjoittamisesta on tullut niin tärkeää, että torstaisin häntä ei aikoihin ole tavattu Oulu Sinfonian konserteissa. Ne kun osuvat yhtäaikaisesti Oulu-opiston kirjoittajapiirin tapaamisten kanssa.

Eikä kynä ole kirvonnut kauas kädestä elämäkerrankaan kirjoittamisen jälkeen. Materiaalia on vaikka mihin, ryhtyypä sitten kertomaan jo tapahtunutta tai antaa uusien tarinoiden syntyä - kenties jopa tosielämään perustuen.

– Kohti vanhuutta, sehän on kirjani viimeisen luvun nimikin. Sinne on siis seuraavan vuosikymmenen määrä, Rysä toteaa.

– Toivon, että vaikka ruumis rapistuisi, muisti säilyisi.

Sitä Marja Rysä vaaliikiin arkisissa harrastuksissaan ahkeraan. Aivojen on saatava työmaansa joka päivä.

Siksipä pianon kansikin on aina avoinna.