Median synnyttämät pelot eivät lapsilla usein pohjaudu kovaan arkitodellisuuteen, kuten esimerkiksi viime aikojen kuviin Jokelan murhenäytelmästä. Se onkin niiden ainoa myönteinen puoli. Muuten mediapelot eivät juuri poikkea lapsen muista peloista, arvioi Oulun ensi- ja turvakodissa työskentelevä psykologi Tuija Korhonen.
"Vaikka median luomiin pelkoihin ja turvattomuuden tunteeseen on alettu kiinnittää huomiota, niitä edelleen aliarvioidaan. Uusimpien tutkimusten mukaan neljä viidestä lapsesta pelkää televisio-ohjelmia. Televisio tuottaa myös muita pelkoja, mielikuvitushahmoja ja painajaisia. Mediapelot tulevat lapselle muiden pelkojen päälle ikään kuin ylimääräisinä."
Oulun kansainvälisen lastenelokuvafestivaalin seminaarissa Pelottaako Pikku Kakkonen? pohditaan tulevalla viikolla televisio-ohjelmien ja väkivaltaviihteen vaikutusta lapseen. Korhosen oma alustus käsittelee lapsen pelkotilojen purkamisesta käytännön tasolla, mistä hänellä on työnsä takia hyvin laaja-alainen kokemus.
Mediakasvatusta, mutta myös suojelua
Pelottavaa väkivaltaa tai kauhuelokuvia nähneillä lapsilla saattaa esiintyä muun muassa levottomuutta ja kiihtymistä, tai vetäytymistä ja unihäiriöitä. Jokainen lapsi reagoi omalla tavallaan.
Vanhemmat ovat lastensa parhaita hoitajia. Se jo auttaa pitkälle, että isä tai äiti tietää lapsensa pelot ja ottaa ne vakavasti. Tilanteiden hahmottamista vaikeuttaa, että pelot saattavat todellistua vasta sitten, kun lapsi ymmärtää näkemäänsä tarpeeksi. Tutkimuksen mukaan kuusivuotiaat pelkäävät Muumeja enemmän kuin pienemmät.
Korhosen mukaan mediakasvatuksen lisäksi lapset tarvitsevat myös suojelua. Heillä on oikeus tietää, mitä maailmalla tapahtuu, mutta heitä täytyy suojella maailman tapahtumilta.
Vasta noin kuusivuotias osaa hahmottaa kokonaisuuksia. Sitä ennen lapsen käsitemaailma on varsin pirstaleinen.
Lapseni on muita fiksumpi
Tuija Korhonen on avoimesti pullamössötäti. Alle kolmivuotiaan ei hänen mukaansa tarvitse katsoa televisiota lainkaan. Sen jälkeen pitkälle kouluikään riittää tunti päivässä, ja lähinnä valikoituja lastenohjelmia. Televisio ei ole lapsenvahti ja hiljentäjä.
"Usein kuulee selitettävän, että minun lapseni on fiksumpi ja hän osaa katsoa aikuisten ohjelmia. Lapset eivät kuitenkaan pysty itse irrottautumaan televisiosta, vaikka heitä pelottaisi kuinka paljon. Jännittävästä, mukavasta pelosta syntyy helposti kauhu -- ja silti lapsi istuu paikallaan."
Korhosen mielestä lapsia pitää suojella väkivallalta samalla vakavuudella kuin pornografialta. Vastuu on ensisijaisesti vanhemmilla. Jälkikasvua ei ole tarpeen karaista ottamaan vastaan väkivaltaa myöhemmin elämässä, vaikka sellaistakin ajatussuuntaa yleisesti esiintyy.
"Kun vanhemmat asettavat lapsilleen rajoja, se jo karaisee heitä tarpeeksi. Ajankohtaisten uutisasioiden seuraaminen tulee luontevasti mukaan koulun kautta."
Läheskään kaikki vanhemmat eivät osaa arvioida lastensa sietokykyä oikein. Vanhemmat saattavat kannattaa yleistä ikärajojen valvontaa, mutta luistavat käytännön valintatilanteissa niistä itse. Sama pätee sekä elokuviin että videopeleihin. "Koska isä tai äiti on antanut katsoa tv-ohjelmaa, lapsi ei enää uskalla sanoa pelkäävänsä. Hän ei ehkä saisi enää katsoa seuraavalla kerralla. Mieluummin hän pelkää yksinään piilossa."
Oulun kansainvälisen lastenelokuvien festivaalin seminaari Pelottaako Pikku Kakkonen? -- television vaarat ja pelot torstaina 22.11. kello 9.15 lähtien kaupunginkirjaston Pakkalan salissa. Seminaari on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. Osallistumismaksu 2 euroa. Ennakkoilmoittautumiset puh. 08 55847545. Lisätietoja lastenelokuvien festivaalista nettiosoitteessa www.ouka.fi/lef