Suomen koulumaailmaa koskevia lehtijuttuja on viime päivinä lukenut ristiriitaisin tuntein. Torstain uutinen kertoi, kuinka Suomen koulujärjestelmän menestys on elo-syyskuussa noussut Valittujen Palojen kansallisten painosten jutuksi 16 maassa. Raportin amerikkalaiskirjoittaja pitää Suomen koulujärjestelmän vahvuuksina muun muassa korkeatasoista opettajankoulutusta ja koulujen rentoa ja kannustavaa ilmapiiriä.
Tällaisten uutisten ansiosta suomalaisopettajat ovat paistatelleet myönteisessä valossa, ja syystä. Heidän työlläänhän on merkitystä paitsi sadoilletuhansille lapsille ja nuorille myös koko yhteiskunnalle. Onneksi opettajan töihin on ainakin näihin asti seuloutunut hyvää väkeä, vaikka etenkään luokanopettajien palkat eivät ole tehtävän vaativuuteen nähden kehuttavia.
Lukuvuoden alettua Opettaja-lehti räväytti julki teeman, joka valottaa koulumaailman pimeämpää puolta: opettajien ja vanhempien yhteistyön syviä vaikeuksia. Raportin tarinat ovat hämmästyttävää luettavaa. Tuo yhteistyö on monelle opettajalle suorastaan painajaista.
Juttujen sisällön voi tiivistää niin, että osa vanhemmista on tätä nykyä äärimmäisen kärkkäitä syyttämään opettajia, jos heidän lapsensa esimerkiksi kiusaavat tai tulevat kiusatuksi, eivät menesty koulussa niin kuin vanhemmat ovat toivoneet tai muuten vain ovat kokeneet koulussa epämiellyttäviä asioita.
Usein tilanne kärjistyy, kun oppilaalle mietitään tukitoimia tai siirtoa erityisopetukseen. Tavat, joilla vanhemmat opettajia kohtaan hyökkäävät, ovat moninaisia: loukkauksia, puhelinhäirintää, huhujen ja suoranaisten valheiden levitystä, kanteluita, erilaisten järjestöjen tai sosiaalitoimen mukaan vetoa erimielisyyksiin.
Ja jos lapsi puhuu toista kuin opettaja, moni vanhempi uskoo yksisilmäisesti lasta. "Jos lapsi on perheessä keisari, vanhemmat uskovat kaiken, mitä tämä sanoo", toteaa jutussa nimettömänä pysyttelevä rehtori. Sama havainto voidaan allekirjoittaa myös monissa päiväkodeissa.
Opettaja-lehden raportissa annetaan opettajille neuvoja siitä, miten toimia, jos vanhemmat hyökkäävät. Opetusalan ammattijärjestön edustaja korostaa, että henkilökohtaista loukkaamista ei pidä hyväksyä. "Kunnianloukkaus tai törkeä kunnianloukkaus ovat rikoslaissa säädettyjä rikoksia", hän muistuttaa.
Hetkittäin lukiessa nousee mieliin se, millaisen tarinan tekstissä kuvatut kauhuvanhemmat samoista tapauksista kertoisivat. Varmaankin jonkin verran erilaisen. Silti vaikuttaa päivänselvältä, että osa vanhemmista, oletettavasti pieni vähemmistö, on pahasti asennevammaisia suhtautumisessaan kouluun ja opettajiin.
Taustalla taitaa olla laajempi joukkoharha, jonka seuraukset vain osuvat opettajiin: menestyksen ihannointi, joka on saanut sairaita muotoja. Lapsiin kohdistetaan perheissä ja koko yhteiskunnassa kohtuuttomia vaatimuksia ja odotuksia, joko julkilausuttuina tai niin, että lapset ne vaistoavat. Tämä voi ilmetä muutenkin kuin komean koulumenestyksen odotuksina, vaikkapa lasten uuvuttamisella harrastusten paljoudella, jotta näiden todettu tai oletettu lahjakkuus pääsisi puhkeamaan kukkaan.
Enemmistö lapsista ei kuitenkaan ole erityislahjakkuuksia, ja osalle oppiminen voi olla syystä tai toisesta päinvastoin tavattoman työlästä. Kun lapsi ei täytä vanhempien odotuksia, pettymys on suuri, ja syyllisten etsintä alkaa.
Tämän harhaisen menestyksen jumaloinnin purkaminen yhteiskunnasta on jo suurempi urakka. Jos se saataisiin tehtyä, moni muukin asia kuin koulujen ja kotien suhteet voisi muuttua paremmalle tolalle.