Viestintävirasto on oikeassa vaatiessaan kännykkäyhtiö Dna:ta alentamaan puhelujen yhdysliikennemaksuja. Pienimmän operaattorin toimintaedellytyksiä ei pidä murentaa, mutta sen perimien maksujen kuuluu pysyä kohtuudessa.
Termi yhdysliikennemaksu tuskin kertoo tavalliselle kännykänkäyttäjälle paljonkaan. Kyseessä on teleyritysten toisilleen maksama korvaus kilpailijaverkkoon soitetuista puheluista. Yhdysliikennemaksujen kohtuullisuus puolestaan takaa alan yritysten tasapuoliset kilpailuedellytykset. Kuluttajien puheluistaan maksamia hintoja yhdysliikennemaksut eivät suoraan määrää.
Suomen kolme kännykkäoperaattoria Telia-Sonera, Elisa ja Dna ovat olleet pitkään erimielisiä keskinäisistä yhdysliikennemaksuistaan. Telia-Sonera ja Elisa pääsivät kuitenkin sopuun keskinäisistä hinnoistaan viime kesänä. Kumpikin laskee yhdysliikennemaksujaan. Sen sijaan näiden kahden operaattorin syksyllä käymät neuvottelut pienimmän operaattorin eli Dna:n kanssa eivät ole johtaneet tulokseen.
Dna on yhä perinyt suuremmilta kilpailijoiltaan selvästi kovempia maksuja kuin nämä Dna:lta. Sen kompromissihaluttomuus ei mikään ihme ole ollutkaan: mitä pitempään nykyinen tilanne on jatkunut, sitä äänekkäämmin yhtiön kassa on kilissyt.
Eri asia kuitenkin on, mikä on kohtuullista ja oikeudenmukaista. Kiistan kitkeryyttä kuvaa se, että Dna:ta on ehditty syyttää jo merirosvouksesta ja poliitikkoja sekä liikenneministeriön ja viestintäviraston virkamiehiä pienimmän operaattorin poliittisesta suojelusta.
Käytännössä Dna:ta on suojannut itse telemarkkinalaki. Sen perusteella asiakasmäärältään pienin operaattori on voinut periä kovempia maksuja, koska sen asiakasta kohden mitatut kulut ovat suuremmat. Telia-Soneralla tilaajia on 2,5 miljoonaa, Elisalla 2,2 miljoonaa ja Dna:lla reilu miljoona. Valitettavasti näyttää kuitenkin käyneen niin, että pyrkimys tasata kilpailun edellytyksiä on tulkittu avoimeksi valtakirjaksi rahastukseen.
Kun Viestintävirasto torstaina astui areenalle ja kertoi uhkavaatimuksensa, voi hyvin perustein sanoa, että oli jo aikakin. Kilpailun alalla pitää toimia, mutta sääntöjen pitää olla reilut. Dna:n kannalta Viestintäviraston ultimaatumi on karua luettavaa. Virasto haluaa laskea yhdysliikennemaksuja reippaasti, ja se osuu nimenomaan kovimpia maksuja perineen operaattorin nilkkaan.
Viraston tarjoukseen sisältyy sekä porkkana että kepillä uhkaus. Se antaa yrityksille mahdollisuuden neuvotella kiistasta mutta naulaa kiinni korkeimman ja matalimman sallitun yhdysliikennemaksun. Ne olisivat ensi vuonna 8,2 senttiä ja 6,5 senttiä minuutilta, kun Dna laskuttaa nyt 10 senttiä. Jos sopua näissä kehyksissä ei synny, iskee viraston keppi ja hintojen yläraja putoaa ensi vuonna suoraan 6,5 senttiin minuutilta. Kahtena seuraavana vuonna hinnat laskisivat vielä lisää.
Dna:lle päätös merkitsee kovaa kolausta. Kun kilpailijat ovat arvostelleet sitä syrjivistä hinnoista, Dna vetoaa nyt pienempään asiakasmääräänsä ja katsoo tulleensa syrjityksi. Yhdysliikennehintojen pakkoalennus saattaa myös kääntää vaivalla voitolliseksi nousseen yrityksen tuloksen taas pakkaselle.
Silti Viestintävirasto on oikealla asialla. Kilpailu pitää käydä reiluin pelisäännöin. Toisaalta viraston on syytä omalta osaltaan huolehtia siitä, että sen päätökset eivät pudota kolmatta pääoperaattoria polvilleen. Kunnon hintakilpailu ja tavallisen kuluttajan etu vaativat valinnanmahdollisuutta kolmen vaihtoehdon väliltä.