Suomalaisen Stella Polaris -operaation aineistoa kulkeutui heti sotien jälkeen kopioituna runsaasti Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan sotilas- ja siviilitiedustelulle.
Länsivallat rakensivat Stella Polariksen avulla itselleen tarkan kuvan Neuvostoliitosta, puna-armeijasta ja maan Itämerenlaivastosta. Suomalaista radiotiedusteluaineistoa Neuvostoliiton sotilasmaantieteestä myytiin myös Yhdysvaltain kanssa sodassa olevalle Japanille.
-- Suomalaisten raportit päätyivät suoraan presidentti Franklin D. Rooseveltin pöydälle, sanoo asiaa tutkinut sotakirjailija Robert Brantberg.
Hän perustaa uusimman teoksensa Käärmeenpesä Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun (CIA) arkistoista löytämäänsä raporttiin. Kirjan kustantaja on Revontuli.
Radiotiedusteluaineisto käsitti suomalaista erikoistietoa: Suomen tiedustelun hankkimia, sotasaaliiksi saatuja puna-armeijan ja laivaston koodeja sekä salausjärjestelmiä ja radiotiedustelun vuosikatsauksia.
Suomalaiset tiedustelueverstit Reino Hallamaa ja Aladar Paasonen vaikenivat toiminnastaan kuolemaansa asti. He antoivat ymmärtää, että Stella Polariksessa oli kyse vain radiotiedustelusta. Kirjailija Brantbergin mukaan se oli tärkeä osa operaatiota, mutta vain osa.
Tiedusteluaineisto poltettiin Ruotsissa
Neuvostoliiton kanssa tehdyn välirauhansopimuksen jälkeen suomalaiset tiedustelueverstit kuljettivat salaisessa Stella Polaris -operaatiossa sotilastiedustelun Neuvostoliittoa koskevan aineiston Ruotsiin.
Kun Suomessa sitten keväällä 1946 kamppailtiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnin tuomioista, pelättiin Stella Polaris -aineiston päätyvän Suomessa Valtiolliselle poliisille, "siis venäläisvalvontaan". Ruotsi sai kuitenkin kesällä vihjeen aineiston palauttamisesityksestä ja alkuperäinen aineisto tuhottiin erään tiedon mukaan polttamalla Tukholman puhtaanapitolaitoksen pannuhuoneessa.
Stella Polaris -aineiston pääosan epäiltiin kuitenkin olleen vielä toistakymmentä vuotta ruotsalaisten sotilasviranomaisten hallussa ja vasta vuodenvaihteessa 1960--1961 sekin olisi poltettu.
Myöhemmin eri tutkijat ovat osoittaneet, että ainakin osa tiedusteluaineistosta on ennen polttamista mikrofilmattu.
Sitä uskottiin säilytettävän Ruotsin sota-arkistossa, josta byrokratia esti aineiston luovutuksen 1966. Vielä 1974 muun muassa presidentti Urho Kekkosen lähipiiriin kuulunut akateemikko Kustaa Vilkuna uskoi, että aineisto on tallessa Ruotsissa. Sitä tiedusteltiin, mutta vastaus oli sama kuin ennen: "Asiakirjat on poltettu. Ne noudettiin ja vietiin Hässelbyn roska-aseman polttouuniin poltettavaksi".
Asiakirja, johon kirjailija Robert Brantbergin teos perustuu: Matthew M air: "Stella Polaris" and the Secret Code Battle in Postwar Europe, Intelligence and National security, Vol.17, No 3. (Autumn 2002). Siinä on käsitelty OSS:n (nykyisen CIA) ja Tukholman välinen viestienvaihto vuosilta 1945 ja 1947.