Jari Rossi istuu rantalaavussa omassa pihapiirissään Muonion Keimiöniemessä ja kertoo tarinaa viereisessä Juoluniemessä majailevasta maahismuorista.
"Joskus, kun kalastajat pitivät meteliä ja ottivat liikaa kalaa, Juolu-ämmi saattoi tulla vihaisena torumaan tuohon rannalle, minkä jälkeen äijät säikähtivät eivätkä uskaltaneet enää tulla. Mutta rohkeimmat ja fiksuimmat käyttivät tätä apajaa. He pääsivät jotenkin sovintoon Juolu-ämmin kanssa", Rossi tarinoi.
"Minäkin olen tehnyt hänen kanssaan asiat selviksi, olemme elelleet ihan sulassa sovussa."
20 vuotta eräoppaana huhkinut Rossi on tullut tunnetuksi siitä, että hän on värittänyt paikkoihin liittyviä faktoja omilla maahistarinoillaan. Ja mikäpä on väritellessä, kun miehen kotikulmilla on paljon Lapin mystiikkaan viittaavia paikkoja, kuten lähistön Seitaniemi.
"Siellä minä pikkupoikana kävin enojen kanssa. Seitakiveä emme löytäneet. Sen sijaan minulle uskoteltiin, että uhripaikka on kuoppa, josta löytyi luita ja sarvia. Myöhemmin paljastui, että nämä olivat teurastaneet mullin ja vieneet luut sinne. Naruttivat pientä poikaa", Rossi naurahtaa.
"Mutta siinä samassa niemessä on oikeastikin ollut seitapaikka. Seitakivi on vain jossain vaiheessa kaadettu järveen."
Seitaniemestä Rossi sai kipinän Lapin mystiikkaan. Hän on pienestä pitäen ahminut noidista ja maahisista kertovia kirjoja.
Myöhemmin eräopaskurssilla, kun muut olivat pitkien hiihto- tai kävelylenkkien jälkeen rättiväsyneitä, Rossilla suu kävi hänen kertoillessa maahistarinoitaan. Muut kurssilaiset oppivat vaatimaan tarinoita lisää, ja Rossille tarinankertojan rooli oli mieleen.
Jerismajan pitkäaikainen isäntä Veikko Liikavainio oli perinteisesti järjestänyt hiihtovieraille omia noitailtojaan. Kun Liikavainio jäi eläkkeelle 1990-luvun alussa, patistettiin Jeriksen hiihto-oppaana ollutta Rossia jatkamaan hänen työtään shamaanina.
"Olin kauhusta kankeana. Keikka oli tilattu monta kuukautta etukäteen, joten pelkäsin koko kevään. Keikka meni kuitenkin ihan ok."
Shamaanikeikat tuntuivat silti pitkään epämiellyttäviltä. Kaikki kuitenkin muuttui, kun Rossi huomasi ulkomaalaistenkin hyväksyvän hahmon ja nauttivan esityksestä. Adrenaliinikin alkoi virrata niin kuin näyttelijöillä.
Viime aikoina Rossi on tehnyt shamaanikeikkoja enemmän kuin eräoppaan töitä.
Talvikaudella shamaanille on kysyntää melkein joka ilta.
Rossin shamaanihahmo on uniikki luomus. Vaatteet ovat aivan omanlaisensa, samoin puolittain kirjoista luetut ja puolittain kuullut tarinat.
Kaiken lähtökohtana on nimenomaan kerronnallisuus. Tarina kestää vähintään puoli tuntia, sen päälle on vielä rituaaliosa lapinkasteineen.
Vuosien varrella kertynyt esiintymiskokemus on siivittänyt Rossin myös hallitsevaksi tarinankerronnan Lapin mestariksi.
"Se oli aivan oma lajinsa. Siellä oli vain seitsemän minuuttia aikaa, eli jutun piti olla naseva. Pelasin pienellä riskillä, enkä lähtenyt kertomaan mitään maahisjuttuja. Sen sijaan kerroin oman treffikokemukseni, joka ei ikinä päätynyt treffeille."