Oop­pe­ra­lau­la­ja Tapani Val­ta­saa­ri kuollut

Oopperalaulaja Tapani Valtasaari on kuollut. 63-vuotias Valtasaari kuoli maanantaina 5. heinäkuuta autokolarissa lähellä kotikaupunkiaan Lappeenrantaa.

Oopperalaulaja Tapani Valtasaari on kuollut. 63-vuotias Valtasaari kuoli maanantaina 5. heinäkuuta autokolarissa lähellä kotikaupunkiaan Lappeenrantaa.

Helsinkiläissyntyinen Valtasaari jäi muutama vuosi sitten eläkkeelle Suomen kansallisoopperasta, jossa hän oli työskennellyt laulusolistina vuodesta 1971 lähtien.

Valtasaari toimi Lahden oopperan solistina vuosina 1965-71. Valtasaarta kuultiin myös oratoriokonserteissa ja omissa konserteissaan Helsingissä ja Lahdessa. Vuosina 2000-01 baritoni sai kiitosta suorituksestaan Savonlinnan oopperajuhlilla Kalevi Ahon Aika ja uni -kantaesityksessä.

Tapani Valtasaari teki uransa aikana useita ulkomaanvierailuja. Hän esiintyi menestyksekkäästi muun muassa Viimeisten kiusausten sepän roolissa New Yorkin Metropolitan-oopperassa ja Macbethin nimiosassa Moskovan Bolshoi-teatterissa.

Vuonna 1941 syntynyt Valtasaari opiskeli Lahden musiikkiopistossa ja Sibelius-akatemiassa 1960-70. Hän voitti Lappeenrannan laulukilpailun vuonna 1972.

Ilmoita asiavirheestä